You can be anything || Blind Channel || Olli x Sofia

78. Okei, ehkä nyt olisi oikeasti korkea aika mennä nukkumaan..

OLLI

"Joel soittaa sulle!" Sofia tönii minua hereille inhottavasti pärisevä puhelimeni hänen kädessään. Vastaan puhelimeen ja painan sen korvalleni.

Korviini kantautuu puhelimesta tuon rääkyjän valittava ja moittiva ääni siitä kuinka en ole studiolla vaikka minun olisi pitänyt olla siellä jo tunti sitten.

"Oo jo hiljaa. Mähän sanoin että en tuu tänään ku Sofilla on rakenneultra." Tuhahdan väsyneenä puhelimeen. Tuon sanottuani pomppaan istumaan ja katson puhelimesta kelloa. "Eihän me olla myöhässä?" Hätäilen.

"No ei mitenkää. Se on vasta parin tunnin päästä." Sofia naurahtaa nenä miltei puhelimensa näytössä kiinni.

Puhun puhelun Joelin kanssa loppuun ja vihdoin pääsen siitä tuon jokseenkin tällähetkellä vituttavasta äänestä eroon.
Heitän puhelimen jonnekkin kauemmaksi minusta ja kiedon käteni tuon selkä minua päin olevan naisen ympärille.

"Miten sä oot jo hereillä?" Kysyn hiljaa seuratessani vierestä tuon puhelimen selailua kädet tuon pikku möykkymahan ympärillä.

"En mä saanu enää kuuden jälkee unta. Jännittää iha hemmetisti." Sofia huokaisee sulkien sitten puhelimensa. "Mitä jos kaikki ei ookkaan hyvin?" Hän jatkaa. Olen hetken hiljaa miettien, mitä ja etenkin miten minun pitäisi yrittää rauhoitella tuota. Jos totta puhutaan, niin tuo on täysin sama asia mikä minuakin jännittää.

"Ehkä on parempi että yrittää vaan olla miettimättä liikaa." Järkeilen. "Mutta kyllä muaki jännittää." Tunnustan Sofialle. Tuo laskee toisen kätensä hiuksiini ja kääntyy selälleen. "Ehkä me selvitään. Yhessä." Hän hymyilee.

***

SOFIA

"Ylös!" Kuulen Ollin komentavan äänen huoneen ovelta. Katson häntä huulet mutrulla ja kaivaudun vain syvemmälle peiton uumeniin. Olli huokaisee syvään kuin olisi antamassa minun olla ja on kääntymässä jo pois huoneestamme kunnes hän päättääkin kääntyä takaisin tullen sitten minun luokse. Mitäpä muutakaan tekemään kuin pakottamaan minut ylös sängystä.

"Sullon enää parikyt minsaa aikaa olla valmis." Tuo minua käsistäni ylös vetävä mies ilmoittaa. "Vittu oisit sanonu!!" "Sitähän mä oon tässä koko ajan yrittänytki.."

Timeskip

Tärryytän jalkaani hermostuneena. Olli istuu vieressäni ja on aivan yhtä jännittynyt kuin minäkin. Tuntuu kuin tämän odotushuone litistäisi kirjaimellisesti keuhkoni kasaan.

Pian tuo edessämme nököttävä valkoinen ovi avautuu ja punatukkainen nainen pyytää meidän sisään. Kävelen jalat melkein silminnähden tutisten Ollin vieressä tuon oven luokse ja siitä sisään.

***

"Se on ihan ymmärrettävää jännittää." Punatukkainen Outiksi esittäytynyt nainen sanoo. "Mutta kaikki näyttäs olevan ihan kohillaan. Sikiö kasvaa tasaseen tahtiin ja kaikki näyttäs normaalilta." Tuo jatkaa, ja sanoo samalla sen, minkä olen koko tämän raskauden ajan halunnutkin kuulla. Että kaikki on hyvin.

Tuo pieni tiheä sydämensyke täyttää huoneen. Sanoinkuvaamattoman suuri helpotuksen aalto pyyhkiytyy ylitseni ja suustani pääsee helpottunut huokaisu erittäin leveän hymyn kera. Puristan Ollin kättä helpottuneena.

"Haluatteko tietää vauvan sukupuolen?" Outi kysyy hymyillen. Katson Ollia silmiin ja nyökkään. "Halutaan."

Puristan Ollin kättä jännittyneenä, vaikka eihän sukupuolella meille ole mitään väliä. Kunhan vain saataisiin terve vauva, jolla on kaikki hyvin. "Tyttö näyttäs olevan." Outi hymyilee, kun katsomme tuota vieressämme olevaa ruutua sydän miltei pakahtuneena onnesta. Ehkä vihdoin voimme taas nukkua yömme rauhassa vaivaamatta päätä enää turhalla huolehtimisella.

Timeskip

OLLI

"Mää tiesin, mää tiesin!!" Hehkutan tahallaan hiukan voitonriemuisena Sofialle, kun astelemme takaisin kotiimme. Kävimme pienoisen mutkan studiolla ja sen takia kello näyttääkin jo aika myöhää.

"Ei se ollu mikään kilpailu." Sofia tuhahtaa silmiään pyöräyttäen ja lähtee olohuoneeseen. Kyllähän minä sen tiedän. Sua kun on vaan niin kiva kiusata kun et siedä sitä että olit väärässä.

"Myönnä nyt vaa että olit väärässä!" Virnuilen ärsyttävällä ilmeellä ja istahdan tuon viereen sohvalle. "En mä ollu väärässä!" Sofia älähtää. "Mä sanoin että mulla ei oo hajuakaan kumpi se on. Sitäpaitsi sillä ei oo mitään väliä." Tuo jatkaa hieman tympääntyneenä ja laittaa kätensä puuskaan mieltään osoittaakseen.

Nielen nauruni takaisin sisään ja siirrän itseni ihan Sofian viereen. "Ei kai mun kultsipuppeli suuttunu?" Lässytän melkein reveten uudestaan nauruun. "Työnnä ne sun kultsipuppelit jonnekki minne aurinko ei paista." Sofia tuhahtaa, kuitenkin pieni hymyn kaarre huulillaan. Katson häntä nauraen. Sanonpahan vaan että se oli virhe. Saan nimittäin sillä samaisella sekunnilla tökkäsyn kylkeeni ja lopulta minut löytää sohvan vierestä lattialta maakamassa kädet painettuna lattiaa vasten.

"Hei hei hei. Nyt alkaa ihan pelottaa." Yritän selittää mahdollisimman epänauravalla äänellä mutta epäonnistun siinä totaalisesti. "No ei taijja tarpeeks ku vielä noin paljo naurattaa." Sofia tuhahtaa itsekin hymyillen.

SOFIA

Olli mutristaa huulensa ja alkaa tekoitkeä erittäin, erittäin aidosti. Pokkani ei enää pidä ja alan nauramaan. "Apua mä lähen nukkumaan jos mua naurattaa sun tekoitkeminen." Selitän ja lähden nauraen kohti huonettamme Ollin vain jäädessä olohuoneeseen lattialle makaamaan.

Heitän vaatteeni johonkin nurkkaan ja kömmin peiton alle valmiina nukkumaan. Tiedän että tuo oli valhe, sillä en ole pessyt hampaitani vielä, en ole tehnyt sitä enkä tätä enkä tuota ja myöskään en ole...... lista jatkuu varmaan loputtomiin.

"Mihin sää jäit??" Huudan Ollille joka ei saapunutkaan perässäni huoneeseemme. Ovelle ilmestyy tuo huutamani henkilö erittäin aikuismaisen näköisenä. Ja tälläkertaa todella tarkoitan aikuismaista.

"Minä, Olli Elias Matela olen meistä se vastuullinen, ja menen tästä nyt pesemään hampaani, ja sen jälkeen suihkuun, ja sitt-" Keskeytän tuon puheen aika törkeästi nauramalla hänelle. "Mee vaa. Mut sano jos tarviit apua miten laitetaa hammastahna hammasharjaan ku musta tuntuu että sä senki aina nii aikuismaisesti unohat." Okei, ehkä nyt olisi oikeasti korkea aika mennä nukkumaan..

~~~~~~

Sanoja: 813

🖤