You can be anything || Blind Channel || Olli x Sofia

42. Nyt ei ole kaikki hyvin.

SOFIA

Olemme nyt toiseksi viimeistä päivää täällä mökillä. Lähdemme heti huomenna aamulla ettei meillä mene koko päivää ajaa koteihin.
Makoilen sohvalla aivan puolikuolleena. En ole vielä eläessäni kovin montaa kertaa ollut näin kuollut -lievästi sanottuna- yli menneen illan tai paremminkin illan ja yön jäljiltä.

"Mikä olo?" Olli kysyy tullessaan viereeni sohvalle. "Semmonen että jos enää siinä hypit nii milla lentää laatta." Sanon pitäen silmiä kiinni. Olli naurahtaa ja pian tunnenkin hänen huulet omillani. En ehdi edes kunnolla vastata kun huulet jo häipyvät ja tunnen Ollin pään omani lähellä.

ALVA

Makaan olohuoneen lattialla, tyyny naamani päällä. Voin melkein tuntea oksennuksen kurkussani. En aijo enää ikinä juoda niin paljon kuin eilen. En, etten joudu oksentamaan. Se on asia, mikä saattaa kuulostaa jonkun mielestä aivan naurettavalta, mutta minulle se on yksi pahimmista peloista. Pelkästään jonkun toisen oksentamista katsoessa, minut saa voimaan pahoin.

"Vitun mulkku lopeta!" Huudan sille kuka kehtaa juuri nyt edes hipaista minua. Se kuka oletkin, sinuna varoisin. Et halua oikeasti suututtaa minua, etenkin kun poden tällähetkellä vuosisadan kauheinta darraa.

"Miks sä oot noin hermona?" Joel nauraa ottaessaan tyynyn kasvoiltani. Minä varoitin sinua..

"Vittu miksikö? Mulla lentää ihan kohta laatta jos et pidä tota sun leipäläppääs ummessa!" Tiuskaisen hänelle kun pomppaan ylös lattialta, otan häneltä tyynyn käsistä ja päsäytän sen suoraan päin häntä. Joel vain nauraa yhtäkkiselle raivo kohtaukselleni.

"Saatan-.." Aikeissani ollut lause jää sanomatta kun tunnen oksennuksen kurkussani. Käteni löytävät aika nopeasti paikkansa suuni edestä ja yritän estellä laattaamista minkä kerkeän.
"Juoksis jo vessaan." Joonas naurahtaa sohvalta. Pudistelen päätäni ja kyyneleet puskevat silmistäni.

SOFIA

Katson Alvaa joka pudistelee edelleen päätään ja hän näyttää kuin olisi jollain tavalla aivan hukassa. Nyt ei ole kaikki hyvin.
Sysään oman pahan oloni jonnekkin aivojeni kauimmaiseen kolkkaan ja pomppaan ylös sohvalta.

"Alva tuu." Sanon hänelle. Hän pudistaa päätään ja enimmäinen kyynel vierähtää hänen poskelleen. Kävelen hänen luokseen ja kierrän toisen käteni hänen ympärilleen lähtien sitten kiikuttamaan meitä molempia kohti tuota koko ajan lähempänä olevaa vessaa.

"Alva, anna sen tulla." Pyydän Alvalta kun olemme molemmat kyykistyneenä vessan lattialle. Alva pudistaa päätään ja pitää edelleen käsiään suunsa edessä. Nuo suolaiset tipat, toinen toisensa jälkeen laskevat kilpaa hänen kasvoillaan. Ihmettelen suuresti, miten hän on voinut pidättää oksentamista jo näinkin pitkään.
"Nyt Alva, mä lupaan, se helpottaa." Pyydän vielä ja silitän hänen selkäänsä rauhoittavasti. Ei mene kauaakaan kun hän -pidättelyistään huolimatta- oksentaa.

"Oliko paha?" Kysyn hetken päästä kun Alva on lopettanut. Hän vain nyökkää. Hänen kasvoillaan on kyyneliä mutta enää hän ei niitä vuodata. Kiedon käteni hänen ympärilleen ja vedän hänet lähemmäs itseäni.
"Helpottiko?" Kysyn hiljaa. Alva nyökkää.

"Pelkääksä oksentamista?" Avaan jälleen suuni. "Mm-m." Alva vastaa myöntävästi. "Mä en enää ikinä juo nuin paljoa." Hän vakuuttaa. "Tuo on kuultu tässä porukassa aika monesti." Naurahdan.

"Tiiäkkö, mä pienempänä, joskus ala-aste ikäsenä pelkäsin sitä kans. Se oli ihan hirveetä. Mut sit vaan ajan myötä se hävis." Kerron Alvalle. "En tiiä mikä vittu siinä on mutta en voi sietää sitä. Pelkästään jonku toisen oksentamisen näkeminen tai kuuleminen on ihan kauheeta." Hän sanoo. Eihän se varmaan kenestäkään ole kivaa. Jos joku on erimieltä, haluaisin tavata sen henkilön..

Timeskip

ALVA

Kello on vartin yli yksitoista illalla, tai oikeastaan yöllä. Minä ja Joel olemme jo sängyssämme ja niin ilmeisesti kaikki muutkin sillä en kuule muualta juuri mitään ääniä.
Selaan puhelintani kunnes puhelimeni alkaa soimaan ja sen yläreunaan ilmestyy äiti. Hieman kummaksuen tätä ajankohtaa milloin hän soittaa, vastaan puheluun.

"Miks sä soitat näin myöhään?" Kysyn heti kun olen puhelimen korvalleni saanut.
"Haloo? Äiti?" Kysyn ja yritän saada puhelimesta vastausta kun vielä en ole sitä saanut.
"A-Alva.." Kuulen äitini murtuneen äänen.
"Mi-mitä, onko jotain tapahtunu?" Kysyn hämilläni. En ole vielä koskaan kuullut äitiäni noin murtuneena.
"M-mää tiedän että s-sun ja isäs välit ei oo koskaan ol-ollu mitkää hy-vät mut-ta.." Äiti yrittää parhaansa mukaan selittää.
"Mutta mitä? Äiti vastaa!" Sanon peläten jo mahdollista vastausta.
"Hän on k-kuollu." Saan vastauksen mitä en todellakaan olisi halunnut. Puhelin valahtaa alas kädestäni ja katson vain järkyttyneenä eteenpäin tyhjyyteen. Voin vain kuulla äitini äänen joka huhuilee nimeäni puhelimessa. Jos joku, niin tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä.

JOEL

"Alva?" Sanon ja nousen istumaan. Alva kääntyy katsomaan minua jonka jälkeen hän ottaa puhelimensa ja lopettaa käynnissä olevan puhelun.

"Onko jotain sattunu?" Kysyn hiukan huolestuneena Alvan yhtäkkisestä outoudesta.
"I-iskä on kuollu." Hän sanoo kuin ei edes itse ymmärtäisi mitä juuri sanoi. Olen hieman kädetön enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Varmaankin lohduttaa? Mutta eihän hän edes itke? Ehkä hän on vain vielä niin shokissa ettei tajua mistään mitään. Niimpä menenkin lähemmäs Alvaa ja kiedon käteni hänen ympärilleen.

"Mä oon niin pahoillani." Sanon hiljaa.

"Mä en tiiä miten mun pitäis reagoida." Alva sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Me ei oltu kovin hyvissä väleissä.." Hän jatkaa.
"Saanks mä kysyy että miks?" Kysyn.

"Sen jälkeen ku ne äidin kans eros.. suoraan sanottuna se oli yhtä helvettiä." Alva kertoo.
"Miks oli?" Kysyn.
"Ku joudut ala-aste ikäsenä kuunteleen kun oma faijas vittu hakkaa pikku veljees viereisessä huoneessa ties kuinka monennetta kertaa nii voin sanoa et siinä ei paljo naurata enää." Alva sanoo kuulostaen vieläkin vihaiselta.
"Mä oisin koska vaan vaihtanu sen kans paikkoja." Hän jatkaa kuiskaten.
"Ja vielä sen kaiken paskan jälkeen se saatto vaan lähtä lähimpään baariin eikä siitä koskaan tienny kauan se senkertanen reissu kestää." Alva sanoo katkerana.

"Mutta silti. Ihan sama mitä kaikkea se on tehny, se on silti mun iskä. Mun oma iskä." Alva kuiskaa ja voin kuulla kuinka hänen äänensä meinaa pettää hänen estellessä sitä.

"Itke vaan. Se helpottaa." Kuiskaan ja vedän hänet niin että hänen päänsä nojaa rintakehääni vasten. Silitän hänen selkäänsä ja toisella kädellä siirrän hänen -melkein mustia- hiuksia pois hänen naamaltaan.

***

Huomaan Alvan nukahtaneen jolloin siirrän hänet makaamaan omalle puolelleen sänkyä. Oli ehkä hieman huono ajankohta ottaa vastaan noin isot uutiset.

Menen omalle puolelle sänkyä, vedän peiton päälleni ja painan silmäni kiinni jonka jälkeen olenki valmis untenmaille.

En ehdi siinä hiljaisuudessa kauaa olla kun kuulen Alvan hiljaisen äänen.
"Joel?" Hän kuiskaa. "Mitä?" Vastaan ja käännyn ympäri jotta näen hänet. "V-voinks mä tulla sun vieree?" Alva kysyy hiljaa hieman ehkä epäröiden. Nostan peittoani hieman merkiksi että hän voi. Pian olenkin jo kietonut käteni hänen ympärilleen ja voin vain haistaa hänen hiustensa tuoksun.

"Kiitos Joel." Kuulen Alvan sanovan pienen hiljaisuuden jälkeen. "Kiitos mistä?" Kysyn jolloin kuulen Alvan hymähtävän. "Siitä että sä oot siinä, autat ja kuuntelet." Hän sanoo. "Mitä vaan sun takia. Mä oon tässä aina ku tarvii."

~~~~~~

Sanoja: 1056

🖤