Noel asuu äitinsä ja hänen kihlattunsa kanssa ja opiskelee lukiossa toista vuotta. Hänen ystävänsä kuolema varjostaa tämän elämää ja hetkittäin hengittäminenkin ahdistaa.
Kun hän tapaa kaksi vuotta vanhemman Aamoksen, löytää Noel itsestään uusia asi...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Aamos
Mä en ole varmaan ikinä tuntenut oloani yhtä iloiseksi ja ihastuneeksi kuin lähtiessäni illalla yhdentoista aikoihin Noelin luota. Me puhuttiin, pussailtiin, syötiin, katottiin leffaa ja pussailtiin vielä vähän lisää. Noel on siinä luvattoman hyvä, ja mä tykkään kuinka itsevarma se on mun kanssa. Me puhuttiin rehellisesti toisillemme ja sovittiin katsovamme rauhassa mihin tää menee, muusta ei tarvitse vielä huolehtia. Ai luoja, kun mä istuin sen sylissä mä pystyin melkein tuntea kuinka meidän kehot veti toisiaan puoleensa. En mä halunnut mennä vielä pidemmälle enkä mä uskonut Noelinkaan olevan siihen vielä valmis, vaikka kuinka meitä olisi haluttanutkin - mutta pussailu oli jopa samanvertaista, niin hyvin meidän huulet osasi tanssia toistensa kanssa.
Mä olen kotona noin vartin yli yksitoista ja meen suoraan pesemään hampaitani. Minä ja Noel syötiin itsemme ihan ähkyyn eka pitsalla ja sitten karkeilla joten mä en todellakaan tarvitse iltapalaa. Mua naurattaa edelleen, kun mä ajattelen kaikkea mitä me Noelin kanssa puhuttiin. Me keskusteltiin ihan oikeista jutuista ja sitten vaihteeksi siitä kummat syödään pussista ensin, suklaat vai hedelmät ja molemmat oltiin onneksi hetken puhumisen jälkeen samoilla linjoilla. Silloin Noel vinkkasi mulle silmää ja sanoi: "onneks tästä ei tullut deal breakeria". Mua melkein jopa pelottaa, miten hyvin meidän tapaaminen meni ja loppui.
Kun mä lösähdän sänkyyni mä avaan vielä puhelimen ja katson nopeasti läpi saapuneet viestit ja huomaan yhden tulleen nimimerkistä jonka mä olen muuttanut: ÄLÄ VASTAA. Sieltä on tullut neljä viestiä, ja koska mä jostain syystä olen turkasen utelias, mä napautan viestiketjun auki. Vanhat viestit ennen Siirin kuolemaa on vieläkin keskustelussa mutta mä scrollaan alas uusimpiin ilmeettömästi.
mä olen oikeesti vitun pahoillani
etkö sä voi edes kuunnella mun asiaa
mä oon huolissani susta
Aaamos mö ppyydän
vitus kusipä
Viimeinen vaikuttaa känniviestiltä, mutta se ei herätä mussa mitään tunteita. Mä poistun ketjusta ja avaan sitten toisen viestin, jonka mä olen saanut mun äidiltäni. Mä en ole puhunut porukoidenkaan kanssa pitkään aikaan.
Tulisitko viikonloppuna käymään kotona? Olisi mukava nähdä.
Mä huokaisen. Jos iskä pyytäisi, mä en menisi, mutta äidilleni mä en halua taikka tohdi sanoa ei. Niinpä mä naputtelen suupielet alas vääntyneinä myöntävän vastauksen ja lasken puhelimen yöpöydälle näyttö alaspäin suunnattuna, vaikka siitä tulee naarmuja näyttöön. Mua ahdistaa jo nyt ajatus palaamisesta kotiin, mutta se olisi vain viikonlopuksi. Ja ehkä mä onnistuisin väistelemään kaikkea ikävää niin kuin ninja, jos mä olisin tarpeeksi varovainen.
Mun yöni menee rauhallisesti ja mä näen unta Noelista. Unessa me makoillaan niityllä, mä olen sen rinnan päällä ja se hipsuttaa mun selkääni. Uni on niin ihana, että se pitää mut kuulemasta mun herätystä, jonka takia mä herään liian myöhään. Mä ehdin juuri ja juuri vetää vaatteet päälleni ja napata avaimet sekä puhelimen ennen kuin mä juoksen jo autolle, mulla on nimittäin aamuvuoro ja Miisa ei tykkää jos mä olen myöhässä, taas.
