Noel asuu äitinsä ja hänen kihlattunsa kanssa ja opiskelee lukiossa toista vuotta. Hänen ystävänsä kuolema varjostaa tämän elämää ja hetkittäin hengittäminenkin ahdistaa.
Kun hän tapaa kaksi vuotta vanhemman Aamoksen, löytää Noel itsestään uusia asi...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Aamos
Onko sulla ollut koskaan sellaista tunnetta mikä saa miltei leijumaan, antaa voimaa niin paljon että tuntuu kuin olisi Avengersien Hulk, ja kaikki ne tunteet saa vaan olon tuntumaan siltä että on höyhenpilven sisässä eikä mikään voi satuttaa.
Sellainen olo mulla nimittäin on, katsellessani kun Noel kävelee mun vieressäni Lulun lumessa pyörintää ihastellen. Mä pidän sitä kädestä, se pitää koiran hihnaa ja me nauretaan yhdessä kun Lulu nauttii ensilumesta hyppien ja kierien siinä. Noelin nauru kuulostaa ihanalta mun korviini ja mä haluaisin kuunnella sitä vielä pidempäänkin. Lenkki kuitenkin jatkuu ja Lulu kävelee vähän edemmällä nuuskien jokaista lumen peitossa olevaa puskaa ja puunrunkoa. Me tultiin läheiseen koirapuiston lenkkiradalle kävelemään, jossa kuulemma Noel useinkin on käynyt Lulun kanssa.
Mä hymyilen kun me ollaan kävelemässä takaisin Noelin talolle, Lulu on kuluttanut jo varmaan kaiken energiansa ja näin ollen tepsuttaa esimerkillisesti Noelin vierellä eikä sen alkulenkin aktiivisuudesta ole tietoakaan. Noel puhelee sen koulusta ja ärsyttävistä opettajista kun me käännytään sen kotipihaan. Mä huomaan jonkun seisovan musta huppu päässä Noelin ovella kädet taskuissa joten mä nappaan Noelia kädestä ja vedän sen roskakatoksen taakse. Mä näytän sormea huulillani ja osoitan ovelle. Lulu katsoo meitä ihmetellen ja käy makuulle hankeen, huokaisten syvään. Noel vilkaisee katoksen takaa kulmiaan kurtistaen.
"Onko se Mikael?" mä kysyn hiljaisella äänellä ja Noel pyörittää päätään.
"Ei se pääsisi näin nopeaa pois sairaalasta, mä en ole aivan varma mutta luulen että toi on Darius", se sanoo ja yhtäkkiä astuu katoksen takaa tyrkäten koiran hihnan mulle.
Mä en olisi antanut sen, sillä tyyppi kuistilla olisi voinut olla ihan hyvin joku Diegon kätyreistä tulossa toteuttamaan uhkaustaan, mutta Noelin huutaessa Dariuksen nimeä, huppupäinen jätkä tulee meitä kohti ihan rauhanomainen ilme kasvoillaan. Mäkin astun pois näköesteen takaa vetäen Lulun mukaani joka näyttää kyllästyneen ulkoiluun. Mun kiirehtiessä Noelin viereen oletettu Darius saapuu myös Noelin luo ja vetää hupum pois päästään. Mä huomaan samalla sekunnilla mustan silmän joka koristaa sen vasenta silmää. Auts.
"Sä olet Darius", Noel varmistaa ja tummanruskeat silmät omistava poika nyökkää. Se näyttää Noelia vuoden pari nuoremmalta, ja mun käy sitä sääliksi, se näyttää nimittäin hyvin eksyneeltä.
"Sä varmaan tiedät mun isoveljen", Darius toteaa synkästi katsoen Noelia. Mun sydämeen palaa taas sama huolen paino mikä ehti hetkeksi kadota alkupäivän aikana.
Noel nyökkää ja nyökkää kohti taloa. "Puhutaanko enemmän sisällä?"
Mä työnnän mun ja Noelin likaiset aamupala-astiat koneeseen kuunnellen kahvinkeittimen porinaa. Darius istuu keittiönpöydän ääressä ja Noel etsii huoneestaan jotain jonka sanoi Mikaelin halunneen antaa Dariukselle siihen asti että se pääsisi pois sairaalasta. Kun tiskikone on täynnä likaisia astioita, mä tökkään sen napista kiinni ja kaadan meille molemmille kahvia. Darius ottaa sen vastaan kiittäen vaisusti ja mä hymyilen hieman.
