Noel asuu äitinsä ja hänen kihlattunsa kanssa ja opiskelee lukiossa toista vuotta. Hänen ystävänsä kuolema varjostaa tämän elämää ja hetkittäin hengittäminenkin ahdistaa.
Kun hän tapaa kaksi vuotta vanhemman Aamoksen, löytää Noel itsestään uusia asi...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
VAROITUS: sisältää mahdollisesti triggeröivää tekstiä joten luethan omalla vastuulla! (itsemurha ja sen kuvailu)
Noel
Kun Aamos lähtee tien päälle, mäkin lähden sen kämpästä. Aamos ojentaa sen kotiavaimen mulle ja mä lupaan pitää avaimista hyvää huolta. Sitten me halataan ja mä toivotan sille onnea sen perheen tapaamiseen. Aamoksen tuoksu jää vielä leijumaan mun ympärilleni, kun se kaartaa parkkipaikalta pois. Mä katson, kun auto kääntyy risteyksestä ja pian mä seison yksin pakkasessa ja mietin seuraavaa siirtoa.
Lopulta mä päädyn menemään kotiin. Siellä mä vaihtaisin vaatteet ja sitten mä lähtisin niihin bileisiin. Harmi, että äiti lurutti mun hätävaraston putkistoon, niin ettei mulla nyt ole mitään viemistä sinne bileisiin. Ne järkkää jotkut mun luokan tytöt ja suunnilleen ainakin melkein kaikki kakkoset on kutsuttu. Harva ykkösistä on päässyt mukaan, mutta kolmosten jätkiä taas on kutsuttu aika paljonkin.
Mä syön kotona, ja sen jälkeen painun huoneeseeni. Noin kymmenen yli kaheksan mä olen syönyt ja vaihtanut vaatteet, perus harmaa huppari ja mustat farkut. Sitten mä lähden kävellen kohti bussiasemaa. Äitille ja Marialle mä sanon meneväni kaverilleni yöksi, eikä ne epäile mitään, miksi epäilisi. Mä olen ollut aina järkevä ihminen, joten vaikka ne ei tarkkaan tiedäkkään mun oikeaa määränpäätä, niin ei se mitään. Kyllä mä pidän huolen itsestäni. Mun kädessäni roikkuu rannekoru, jonka mä sain viime jouluna, ja toiseen käteen mä työnsin pari tummaa sormusta. Mun puhelin värähtää takin taskussa ja mä avaan sen lukituksen siinä toivossa, että Aamos olisi laittanut jotain, mutta se on vain ilmotus Instagramista. Hetken pettymyksen jälkeen mä nappaan itsestäni kuvan hymyn kanssa ja kirjoitan siihen viestin Aamokselle.
Miten siellä menee? Mitään crazya tapahtunu vielä?
Viestin lähetettyäni mä keskityn katselemaan ohitse vilahtavia maisemia ja kivetyksen reunustavia huurreasuisia koivuja. Mun mielessä pyörii Aamoksen lisäksi jännitys siitä miten mä pärjäisin taas sosiaalisena, kun en mä ole ollut ihmisten ilmoilla sitten Miskan kuoleman jälkeen. Ikävä kouraisee mun mahaani ikävästi, kun Miskan kasvot ja hautajaiset ilmestyy taas mun mieleeni, mutta mä työnnän ne taka-alalle.
Kun mä saavun bileiden järkkäämispaikkaan eli nuorisoseuralle, jonka tilat on vuokrattu juurikin tähän tarkoitukseen, mä näen menon olevan villi jo ennen kuin mä astun sisälle. Ikkunasta kajastaa eriväriset valot ja mä päättelen niistä sisällä olevan jonkinlaiset ledit tai joku valo, mikä vilkuttaa eri värejä. Ihmisiä on ulkonakin, tosin pakkasesta johtuen suurinosa vain polttaa röökin nopeasti ja kiiruhtaa takaisin sisälle. Yksi tyttö oksentaa ulkoportaiden laidan ylitse jäiselle nurmikolle ja toinen pitää sen hiuksista kiinni. Mä nyrpistän näylle ja huomatessani muutaman jätkän tulevan ulos ja kaivavan tupakkaa taskustaan, mä kiiruhdan niiden luo.
"Voinko mä pummia yhden?" mä kysyn jätkiltä niin kuin se olisi mulle arkipäivää, vaikka tää on ensimmäinen kerta tyyliin yli viikkoon kun mä puhun muille ikäisilleni, jos Aamosta ei tietenkään lasketa. Eikä sekään ole mun ikäinen.
