Noel asuu äitinsä ja hänen kihlattunsa kanssa ja opiskelee lukiossa toista vuotta. Hänen ystävänsä kuolema varjostaa tämän elämää ja hetkittäin hengittäminenkin ahdistaa.
Kun hän tapaa kaksi vuotta vanhemman Aamoksen, löytää Noel itsestään uusia asi...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Aamos
Helmikuu
Mä en osaa olla paikoillani istuessani bussissa, joka on viemässä mua kohti juna-asemaa ja junaa, jolla mä matkustaisin Helsinkiin. Välipysäkin kautta juna menee tietenkin, mutta Helsinkiin mä nyt anyways oon matkalla. Mulla on langattomat korvanapit korvissa, mutta mä en ole vielä päättänyt mitä soitan. Pihalla on lunta aika paljon, joulukin oli kuitenkin runsasluminen. Mutta sitä aikaa mä en saa tai halua miettiä.
Mä katson tuttuja maisemia jotka rientävät ohi kuin pikajuna, ja mun katse osuu lukioon, joka häviää pian taakse. Mun rinnassani asumaan tottunut tuttu möykky liikahtaa, ja mä käännän katseeni katsellakseni bussin matkustajia. Mummeli ison punaisen laukun kanssa ja kissankopin kanssa, sieltä kurkistelee mustavalkoinen kisuli, nuori nainen simppelin mustan matkalaukun kanssa ja mies, joka näyttää puvussaan siltä, että sen pitäisi matkustaa ennemmin limusiinilla kuin lähiölinja-autolla. On tietenkin lisää ihmisiä, mutta ne on taaempana, enkä mä halua kurkistella sinne kuin joku friikki. Niinpä mä valitsen lempisoittolistani (mistä mä kuitenkin tietyt biisit olen karsinut pois), ja laitan sen soimaan. Mun pääni on täynnä hajamielisiä ajatuksia, eikä musta tunnu edes todelliselta.
Ei musta tunnu siltä niin kuin mikään tästä parin kuukauden ajasta olisi totta. Uusi vuosi meni tuplasti nopeammin kuin... no, joulu, ja tammikuu hujahti ohitse nopeammin kuin mä edes tajusin. Äidin ja isän oikeudenkäynti köytiin, ja isä sai tuomiokseen puolitoistavuotta vankeutta. Ilman luvattomia lääkkeitä, jotka poliisi löysi myöhemmin kotietsinnällä se olisi saanut kai vain puoli vuotta ehdollista. Huumausaineiden käyttö pahempaa, kuin toisen ihmisen fyysinen pahoinpitely. Että onneksi olkoon Suomen oikeusvaltiolle vaan. Se kuitenkin joutui linnaan, ja se antaa aikaa äidille vaihtaa numeronsa sekä osoitteensa salaiseksi. Nyt se saa mahdollisuuden jatkaa parempaa elämää ilman sitä. Mä en osaa edes ajatella koko isää, se ei ole ollut sitä mulle ikinä, joten miksi mä edes haluaisin miettiä sitä?
Aimo ja Aleksi oli käymässä tammikuun lopulla ja me käytiin nukkumassa hotellissa sekä vähän juhlimassa baarissa. Ei sillä, että juhlimisen aiheita olis ollut. Se oli kuitenkin mukavaa, mun oli helppo jättää taakkani kodin seinien sisälle ja lähteä vain hauskana veljenä matkaan. Ne tiesi tapahtuneesta, mutta meillä oli kirjoittamaton sääntö, ettei siitä sanottaisi sanaakaan koko illan aikana. Niinpä mä juhlin ja pidin hauskaa, seuraavan päivän krapula oli kaamea, mutta sen illan arvoinen. Se oli eka ilta sen tapahtuneen jälkeen, kun mä en ajatellut Noelia siihen pisteeseen asti, että nukahdin kyynelien seurana.
Vaikkei mun sitä pitänyt ajatella nyt, niin tehdään se nyt sitten.
Mä en ole nähnyt sitä sen jälkeen kun mun sydämeni, ja varmaan senkin, pirstoutui palasiksi lukion pihalle. Mä en pystynyt enkä edelleenkään kykene ymmärtämään miksi se teki niin, miksi se halusi tehdä niin meille. Mä en ole saanut mitään vastauksia, koko jutun jälkeen Noel jätti mut täyteen somehiljaisuuteen enkä mä enää nähnyt sitä - mikä on ihme meidän kotikaupungin kokoisessa paikassa. Ehkä se vältteli mua tarkoituksella, ehkä ei, me ei kuitenkaan törmätty missään, enkä mä nähnyt koko ihmisesta vilaustakaan. Ei sillä, että mä olisin yrittänyt, pakkohan mun oli vain hyväksyä koko asia ja jatkaa elämääni. Tai yrittää ainakin. Tuntui, että mun elämästäni oli lohkaistu niin mahtava pala, ettei mikään enää pystyisi edes kursimaan sitä kokoon.
