Maagi

2 - Huutokauppa

Tumman miehen takaa esiin astui kaksi yhtä rotevaa miestä ja he tulivat luokseni ja tarttuivat käsivarsiini erittäin kovakouraisesti. Olkapäässäni räjähti kipu ja pietin vinkaisuni raivostuneeseen älähdykseen, kun miehet lähtivät taluttamaan minua ovea kohti. Vilkaisin taakseni ja näin naisten jäävän katsomaan minun perääni, kasvoillaan epätoivo. Nurkassa yksi nainen veti lapsen lähemmäs itseään, juuri kun raskas ovi kolahti kiinni ja sulki heidät takaisin pimeyteen. Tumma mies lukisti oven ja lähti sanaakaan sanomatta kivistä käytävää eteenpäin, jonka valaisivat vain soihdut. Miehet vetivät minua perässään verkasta tahtia. Yritin sivuuttaa kivun, joka miltei hukkui raivoon joka kyti hiljalleen vatsani pohjassa. En tiennyt kuka hitto oli herra Brack, mutta hän saisi antaa minulle joko vastauksia, taikka kuulla kunniansa ennen kuin pääni vietäisiin pantiksi tai kehoni myytäväksi.

Kivinen käytävä päättyi viimein ja tumma mies avasi puisen oven, jonka takaa paljastui portaikko ylös hämärään, enkä erottanut niiden loppua. Kun lähdimme kapuamaan niitä ylös, tulin siihen päätökseen, että me olimme hetki sitten olleet syvällä maan alla. Tyrmä oli epäilemättä siellä, eikä tuskin ollut ainoa. Käytävä oli jatkunut pitkälle toiseen suuntaan. Hengitin jo raskaasti, kun viimein aloin erottaa etäistä melua ja näin oven lähestyvän portaiden yläpäässä. Mies avasi oven ja äänet selkeytyivät.

Minut tyrkättiin keskelle juhlivia ihmisiä. Toisin sanoen olimme juuri astuneet baaritiskin takaovesta ja edessäni juhli, tanssi ja nauroi lukuisia rikkaita, joilla tuskin oli mitään hajua, että heidän alapuolellaan oli vangittuja naisia. Tai mistä minä tiesin, ehkä he tiesivätkin ja siksi juhlivatkin. Minua raahanneet miehet kuitenkin vetivät minua jo toiseen suuntaan. Kävelimme baarin hieman rauhallisemman alueen läpi, eikä kukaan kiinnittänyt siihen huomiota, että minua talutettiin kuin jotain panttivankia. Kaikki olivat niin huumantuneita tästä ilmassa leijuvasta alkoholin ja oopiumin hajusta, joka vain vahvistui, mitä enemmän kävelimme eteenpäin. Ja kaiken lisäksi kaikki täällä olivat Maageja. Heillä oli taikavoimia. Varmaan siksi oloni vain huononi askel askeleelta. Ilma tuntui kumman raskaalta, äänet liian lujilta. Tältäkö taikuus tuntui? Se ikään kuin väreili ilmassa.

Sitten miehet pysähtyivät ja minä kohotin katseeni. Tumma mies oli pysähtynyt viimeisen baariloossin kohdalle ja oli kumartunut puhumaan vaaleaan pukuun sonnustautuneelle miehelle, jonka molemmin puolin istui suippokorvaisia menninkäisnaisia, erittäin vähissä vaatteissa, ja sivelivät miehen tatuoitua rintakehää. Mies laski viskilasinsa puiselle pöydälle ja huumesta huuruisen ilman lävitse hänen tummat silmänsä kohtasivat minut ja parrakas suu kaartui inhottavaan hymyyn. Hän nousi ylös saaden mennikäiset mutristamaan täyteläisiä huuliaan ja naksauttamaan kieltään. Mies, epäilemättä se kirottu herra Brack, viittasi huomaamattomasti mietä seuraamaan. Miehet tönäisivät minut liikkeelle ja näin kuinka menninkäiset katsoivat perääni sähisten.

Astelimme jokin aikaa yhä hämärämpään osaa baaria, kunnes herra Brack vetäisi mahonkisen oven auki ja menimme sisään uuteen huoneeseen. Baarin äänet vaimenivat ja ilma tuntui taas hieman paremmalta hengittää, kun ovi sulkeutui takaamme hennosti narahtaen. Mutta sama taikuuden väreily säilyi yhä. Huoneessa oli hieman sinertävä valaistus, joka oli peräisin ilmassa leijuvista sinisistä valopalloista, epäilemättä tämän väreilyn lähde. Seinustaa kiersi kokonainen punanahkainen sohvalajitelma ja huoneen päädyssä oli puinen pöytä, jolla oli lukuisia kirjoja, poltettuja savukkeita, paperikasoja ja taikaesineitä. Herra Brack kiersi pöydän taakse ja istuutui alas samalla punaisella nahkalla päällystettyyn tuoliin. Hän nappasi polttamattoman savukkeen ja ilman, että hän teki sille mitään muuta kuin asetti huuliensa väliin, savuke syttyi. Taikavoimia.

Herra Brack silmäili minua jonkin aikaa, kunnes heilautti kättään miehille, jotka pitivät minusta edelleen kiinni ja he päästivät minusta irti.

"Olet epätavallisen näköinen, tyttö." Brack sanoi ennemmin toteavasti kuin ihmetellen. Hän otti savukkeen suupielestään ja sen savu kiemurteli miehen kasvojen eteen, kun hän katseli minua nenänvarttaan pitkin, ivallinen hymy huulillaan. Tiesin, että saatoin olla joidenkin mielestä epätavallisen näköinen, koska hiukseni olivat miltei vitivalkeat ja silmäni kirkkaan vihreät, mutta olin kuullut miehen äänensävyssä, jotakin joka sai minut epäilemään, että mies ei tarkoittanut vain hiuksiani ja silmiäni. Käteni olivat yhä puristuneet nyrkkiin, enkä vastannut.