Maagi

13 - Sarae

Kahden päivän päästä, heräsin varhain aamulla. Olin jo edellisiltana pakannut kaiken mitä tulisin tarvitsemaan matkalleni Febliaan, mutta kävin kaiken vielä toistamiseen lävitse. Keijukaiset hääräsivät ympärilläni, toivottivat onnea ja varmistivat, että hiukseni ja vaatteeni olivat kunnossa.

Lähdin suuntaamaan aamukasteessa kohti tallia. Kun saavuin sen ovelle, huomasin Theon nojailemassa yhden karsinan oveen. Hän kohotti katseensa kun kuuli minun saapuvan. Hetken aikaa me vain tuijotimme toisiamme, kunnes mies avasi orinsa karsinan.

"Saat ottaa minun hevoseni." Hän tyytyi töksäyttämään.

"Miksi?" Kysyin. Mies ärähti hiljaa muttei vastannut vaan ojensi hevosen ohjaimia minulle. Tartuin niihin.

"Tulen päästämään sinut portista." Theo vielä lisäsi ja lähti ulos tallista. Hän oli jostain syystä hermostunut. Ehkä, koska hän uskoi oman hevosensa minun käyttööni.

Talutin orin portille, jonka eteen Theo oli pysähtynyt. Olin jo hyppäämäisilläni hevosen selkään, mutta miehen käsi esti sen tarttumalla minua käsivarresta. Hän käänsi minut itseään kohti ja painoi jälleen etu- ja keskisormensa otsaani vasten ja taikuus puistatti lävitseni.

"Mitä varten tuo on?" Yritin udella uudestaan.

"Kaikkea." Theo vastasi ärähtäen ja kääntyi sitten avaamaan ovea. Hän oli ihan totta hermostunut. Sen näki aivan selvästi hänestä.

Hyppäsin orin selkään samalla kun porttia ympäröivä taikuus katosi väreillen ja portti aukesi. Hevonen pysähtyi miehen viereen ja olisin voinut vaikka vannoa, että kuulin Theon kuiskaavan sille:

"Acadon, katso hänen peräänsä."

Hevonen lähti suoraan laukkaan enkä ehtinyt katsoa taakse sillä minun oli täysi työ pitää itseni orin kyydissä. Olinko varmasti kuullut oikein?

-

Ratsastin Febliaa kohti koko päivän. Maisemat alkoivat illan mittaa vaihtua rehevästä metsästä kuivempaan kunnes teollinen kaupunki näkyi horisontissa. Muistin kuulleeni Saraen ostajan nimen silloin kun tyttö myytiin ja tiesin siis etsiväni herra Velartia ja hänen ompelimoaan. Kaupungissa oli yllättävän paljon ihmisiä liikkeellä verrattuna siihen kun olin viimeksi hetkellisesti juossut sen kaduilla. Vedin huivia puoliksi kasvojeni suojaan ja ori, Acadon, teki hyvin tietä väen paljoudessa. Mietiskelin, keneltäköhän minun kannattaisi kysyä ompelimosta, kunnes äkkäsin valoin koristellun kyltin.

'Le Velart – Ompelimo'

Uskomatta tuuriani, hyppäsin alas Acadonin selästä. Sidoin hevosta lähimpään valopylvääseen kunnes kuulin hevosen melkeinpä tuhahtavan. Se katsoi minua yhtä alentavaan sävyyn kuin omistajansa. Se halusi osoittaa ettei toisaankaan ollut karkaamassa mihinkään. Hymyilin vaivaantuneesti ja jätin orin vapaaksi. Astuin ompelimon oven eteen ja vedin syvään henkeä ennen kuin avasin sen oven.

Jos en olisi ollut pelastamassa lapsiorjaa, olisin ihastellut kauppaa kauemmin. Se oli todella kaunis, kauniita vaatteita, suuri kattokruunu. Mutta pidin pääni tehtävässäni.

Nainen juoksi oitis luokseni, varmasti vaatetukseni oli epäilyttävän näköinen tällaisessa kaupassa.

"Kuinka voin auttaa?" Nainen kysyi ja kumarsi.

"Etsin herra Velartia." Sanoin huivini takaa. Nainen kumarsi uudestaan ja lähti takahuoneeseen. Yritin sillä välin käydä suunnitelmaani läpi. Ensin puhuisin, sitten löisin.

Silloin tutun näköinen, keski-ikäinen mies asteli esiin. Saraen omistaja.

"Kuinka voin olla avuksi?" Mies kysyi ja tarkkaili minua silmät sirrissä. Vedin huivin pois kasvoiltani ja hiukseni esiin. Mies tunnisti minut oitis.