Maagi

23 - Läheisyys

Kuolinko minä?

Mutta minun oli kylmä. Niin kylmä.

Silmäni rävähtivät auki. Haukoin henkeäni joka höyrystyi kylmään ilmaan. Näin joka puolella jäätä, makasin korkeassa jääluolassa. En pystynyt nousemaan ylös, olin kuin jäätynyt kiinni maahan.

"Kas, olet hereillä."

Säpsähdin oudon viettelevän kuuloista, soinnukasta naisääntä, joka kuului jostain takaani. Yritin nousta ylös, yritin luoda tulta sisälläni, jotta alkaisin sulaa.

"Olet epätavallisen näköinen, mikä on nimesi?" Naisen ääni jatkoi ja pystyin kuulla, että hän hymyili kun hän puhui. En vastannut vaan suljin silmäni ja keskitin kaiken voimani löytämään edes pienen tulen kipinän sisältäni.

Se kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Maa suli allani ja ponkaisin istumaan ja siitä seisomaan, ollen itse käsivarsia myöten tulessa. Hengitin raskaasti ja näin takani olevan naisen joka katsoi minua silmät suurina, nixie vierellään muristen.

Nainen oli todella kaunis. Hänellä oli pitkät, kiiltävät mustat hiukset, joissa kulki sulavasti violetteja raitoja. Hän oli pukeutunut tiukkaan mustaan kiireestä kantapäähän, hänellä oli suuret tummat silmät ja kadehdittavan pitkät ripset. Mutta kun nainen oli toipunut yllätyksestä, katse hänen kasvoillaan oli toista hänen ulkonäkönsä kanssa. Vaikka hän oli kaunis, ja vaikka hän hymyili hänen katseensa oli jotenkin pelottava. Omahyväinen, mutta ilkeä.

Peräännyin naisesta ja nixiestä kauemmas ja pidin tulen käsissäni. Maa suli altani siitä mihin astuin paljastaen kallion pinnan.

"Ohhoh." Nainen hämmästeli, ilman, että omahyväinen hymy katosi. "Tuota en kyllä odottanut."

"Kuka sinä olet?" Kysyin naiselta ja vilkaisin nixieen. "Miksi tahdot turmella Ghieliaa?"

"Minäkö?" Nainen sanoi muka loukkantuneena. "En ikimaailmassa. Annoin vain Nasirin vähän leikkiä."

Nainen silitti nixien kuonoa. Viha kyti sisälläni. Tuo nainen oli syy kaikkien niiden asukkaiden kuolemiin, kaikkien niiden lapsien elämän pilaamiseen. Nainen katseli minua kiinnostuneena ja lähti lähestymään minua tutkivasti. Peräännyin.

"Kannat tulen voimaa." Hän mutisi itselleen ja katseli minua päästä varpaisiin. "Mielenkiintoista. Et taida olla Ghieliasta kotoisin?"

"Kuinka niin?"

"Kaupunki on tunnettu siitä, että taialla siunattuja on vaikea löytää sieltä. Kaikki ovat aika tavallisia täällä." Nainen jatkoi nyt kiertäen minua ympäri. Pidin käteni edessäni ja seurasin naisen liikkeitä.

"Mitä minun täytyy tehdä, että jätät heidät rauhaan?" Tivasin viha äänessäni. Nainen pysähtyi eteeni ja kohotti toista kulmaansa.

"Hmm..." Hän aloitti mietiskelevään sävyyn. "Voimistasi ei olisi haittaa etsinnöissäni."

"Etsinnöissäsi?" Toistin.

"Renan jälkeläinen." Nainen sanoi. "Oletin, että hän piileskelisi Ghieliassa, josta kukaan ei osaisi etsiä taikovia ihmisiä."

Rena. Nimi mainittiin uudestaan, jälkeläinen mainittiin uudestaan. Jo toinen, joka etsi häntä, keneen oli törmännyt. Agraetonin viimeinen toivo.

"Mitä haluat hänestä?" Kysyin varoen. Jokin kertoi minulle, että nainenkaan ei etsisi jälkeläistä auttaakseen tuhoamaan pimeyden voimat.

"En mitään." Nainen tokaisi ja risti käsivartensa rinnalleen. "Mutta johtajani haluaa." Naisen hymy levisi enemmän. "Kai tiedät mikä jälkeläisen kohtalo tässä maailmassa on?"