Maagi

7 - Myriapoda

Minusta tuntui kuin sisukaluni olisivat kadonneet tuhkana tuuleen samoin kuin ne oliot portin takana tämän viikon aikana. Valtava tuhatjalkainen kumartui varjoksi ylleni ja sen suu vääntyi kammottavaan virneeseen.

"Sinusta lähtee voimakas tuoksu." Se sihisi ja kumartui entisestään. Silloin yksi sen jaloista sivalsi minua kohti ja ehdin juuri ja juuri sukeltaa piiloon ja väistin vasemmalle. Se piikkijalka upposi linnan kiviseinään ja jätti siihen valtavan halkeaman. Kiersin ympyrän muotoisen huoneen seinää turhaan, en pääsisi täältä pois. Kaikki muut olivat syömässä, joten kukaan ei kuulisi jos huutaisin apua. Ainoa syy miksi enää saatoin olla hengissä kauempaa oli se, että huone oli tuhatjalkaiselle niin pieni, että sen oli vaikea kääntyä uuteen iskuun.

Onnistuin väistämään piikkiä toistamiseen ja tunsin sykkeen tiheänä rinnassani. Ehkä voisin hypätä ikkunasta, olimme vain toisessa kerroksessa. Ainakin selviytymis mahdollisuuteni olisivat silloin suuremmat kuin nyt.

Mutta kun keskittymiseni herpaantui hetkeksi, en ollut huomannut kuinka hirviö oli jo kääntynyt minua kohti, enkä ehtinyt väistää.

Kaksi jalkaa upposi mekkoni hihojen kankaaseen vain millien päähän ihostani, kun tuhatjalkainen iski minut itsensä ja seinän väliin. Kuulin seinän takanani halkeavan.

"Vai tällaisia herkkupaloja Theo nykyään linnassaan piilottelee..." Otus kehräsi omahyväisesti ja mitä lähemmäs vääristynyt naama minua tuli, näin kuinka sen viiltosuusta valui ilmiselvästi kuolaa, joka tippui ropisten mekkoni ja esiliinani helmalle. "Voisinhan minä maistaa, tuskin herrani pahastuu..."

Puristin silmäni juuri kiinni valmiina haukattavaksi, kun oviaukko huoneen toisessa päässä räjähti. Avasin silmiäni nähdäkseni herra Cheydorfin, samoissa vaatteissaan kuin silloin kun olin nähnyt hänet kerrosta ylempänä, tarttuvan tuhatjalkaiseen ja hänen kosketuksestaan olio räjähti atomeiksi korvia raastavan rääkymisen saattelemana. Suojasin kasvoni käsivarsillani kun olion tomu leijui päälleni, mutta valtava käsi tarttui käsivarteeni ja kiskoi minut ylös. Jalkani eivät tahtoneet kantaa laisinkaan, kun uskaltauduin kohottamaan katseeni herra Cheydorfin sinertävän violetteihin silmiin ja kaduin päätöstäni oitis. Katse, joka miehellä oli sillä hetkellä, etenkin silmissään, sai pelon tulvahtamaan kehooni.

"Mitä helvettiä sinä luulet tekeväsi?" Hän sanoi raivoissaan ja irrotti otteensa tyrkäten minut seinää kohti. Otin siitä tukea kestääkseni pystyssä, mutten osannut irrottaa vihreiden silmieni katsetta hänestä. "Ketään ei saanut päästää sisään, ilman minun lupaani. Ei ketään."

En voinut vastata, en edes viitsinyt yrittää. Kaiken pelon ja järkytyksen sekaisten tunteideni seassa, tiedostin erittäin kirkkaasti olleeni täysi idiootti. Miten olinkaan ollut niin sinisilmäinen, että olin uskonut valepukuun muuntautunutta hirviötä? En edes tajunnut vapisevani kauttaaltani. Herra Cheydorf katsoi minua hetken silmissään puhdasta vihaa kunnes hän käänsi katseensa pois.

"Häivy." Hän sanoi. "Häivy minun silmistäni."

Eikä minua tarvinut kahta kertaa käskeä. Vapisevin jaloin kävelin huoneen poikki, mutta pysähdyin oviaukkoon ja avasin typeränä suuni:

"Olen pahoillani, minä-"

"Häivy." Mies keskeytti minut kovaan ääneen piittaamatta anteeksi pyynnöstäni niin kuin olin uumoillutkin. Käännyin nopeasti ympäri ja lähdin käytävää pitkin kohti portaikkoa, jonka alapäässä näin Yaon etunenässä, mitä ilmeisimmin tappelun taikka herra Cheydorfin huudon saattelemin äänin paikalle tulleena. Lei, Savina ja nuori mies palvelija, jonka nimeä en muistanut, seurasivat häntä ja näin Lein jälleen kerran katsovan minua järkyttyneenä. Tiesin mekkoni olevan riekailena hihoista ja helmani olevan täynnä taikaotuksen kuolaa. Yao katsoi minua uskomatta silmiään, aukoen suutaan selvästi vailla sanoja, vaikka haluaisikin solvata minua sydämensä pohjasta.