Maagi

9 - Oppilas

Silmäni rävähtivät auki kun tunsin kuumuuden hulmahtavan ympärilläni. Kavahdin kauemmas reunasta kauhuissani. Käteni paloivat yhä, mutta se ei polttanut minua. Tunsin taikuuden pyörteilevän villisti ympärilläni ja nyt tajusin sen tulevan minusta.

Menin paniikkiin.

Yritin saada kämmeniäni sammumaan, mutta taika tahtoi ulos villisti ja hallitsemattomasti. Se oli uinunut siellä niin kauan. Osa minusta oli haltioissaan, se osa mietti kuinka vapauttavaa oli osata taikoa, kuinka Brack ei ehkä voisikaan sitoa minua aloilleen enää...

Mutta toinen puoli minusta pelkäsi. En osannut hallita itseäni, en tietenkään osannut. Juuri muutama sekunti sitten en ollut uskonut minulla olevan mitään.

Katselin kuinka liekit kasvoivat isoimmiksi, mitä pelokkaammaksi tulin, mitä enemmän taikuus otti minusta otetta, vaikka minun kuuluisi ottaa ote siitä. Kompuroin ylös ja katsoin vapisten kämmeniäni, joiden liekit, nekin, kasvoivat jokaisella hengenvedolla.

Sitten käännyin kohti ovea ja juoksin.

Juoksin portaat alas, näin oven olevan auki, kun herra Cheydorf oli ilmeisesti jättänyt sen minulle niin kun tulisin alas. Juoksin käytävää pitkin, liekit käsissäni kasvoivat ja hengittäminen kävi vaikeaksi. Tunsin uupuvani, kun taikuus oli ottanut minusta yliotteen. Minua pelotti, minusta tuntui, että hukuin tähän tunteeseen joka minusta lähti.

Ja silloin, kun käännyin uuteen käytävään, näin herra Cheydorfin selän. Hän kääntyi jo ajoissa kuultuaan juoksu askeleeni ja kiivaan hengästymiseni. Miehen katse vaihtui sekunnin murto-osaksi täysin järkyttyneeseen hänen nähdessään minut, kunnes se katosi ja tilalle tuli vakava ilme ja hän tuli minua kohti.

"Rauhoitu." Herra Cheydorf käski ennemmin vihaisena kuin lohduttavana. "Rauhoitu, tai palat sen mukana."

Mutta minä en voinut rauhoittua, en osannut.

"S-Se palaa." Henkäisin heikosti, kun minulta ei tuntunut enää liikenevän happea puhumiseen, koska haukoin sitä minkä ehdin. "Torni se... se palaa."

Herra Cheydorf kuitenkin kumartui tasolleni, ja ele oli jotenkin omituinen, kun miehen polvistuttua, hän oli suurinpirtein silmieni kohdalla, kun itse seisoin.

"Sinun täytyy lopettaa." Hän sanoi ja ei päästänyt katsettani herpaantumaan. "Sinä palat kohta sisältä päin. Hengitä."

Minun teki mieli tiuskaista, että niinhän minä koko ajan yritinkin, mutta minua alkoi pyörryttää niin paljon, että olin vajota maahan. En tajunnut, että olin estänyt itseäni kaatumasta tarttumalla palavalla kämmenelläni miehen ranteesta ottaen tukea. Mutta hänkään ei näyttänyt tajuavan, eikä tuli tarttunut häneen. Tuli oli vain minussa, se halusi tuhota vain minut.

"Hengitä." Kuulin miehen äänen kuin jostain etäältä. "Se ei halliste sinua, sinä hallitset sitä." Hän toisti.

Suljin silmäni ja yritin vetää syvään henkeä. Aluksi se oli vaikeaa ja tuli roihahti vielä suuremmaksi, mutta pikku hiljaa tunsin saavani enemmän ja enemmän henkeä. Ja mitä enemmän sain, sitä rauhallisemmaksi muutuin, sitä pienemmäksi tuli hiipui, kunnes lopulta se sammui kokonaan.

Käteni ote irtosi miehen ranteesta ja laskin sen lattialle, johon minun täytyi käydä polvilleni, jotta rauhoitun kunnolla. Olin yhä hengästynyt.

"Sisälläsi on taikuutta, joka on voimakkaampaa kuin sinut on luotu kantamaan. Siksi et saa koskaan päästää sitä kokonaan irti, tai se vie sinut mukanasi." Herra Cheydorf sanoi yläpuoleltani, kun hän oli noussut seisomaan. "Siksi sinun täytyy oppia hallistemaan sitä."

Kohottamatta katsettani kysyin mieltäni pitkään poltteen kysymyksen, vihaisempana kuin oli ajatellut:

"Mitä sinä tiedät minusta?"