Maagi

21 - Pyyntö

Tällä kertaa en nukkunut kahta päivää, mutta silti reilusti yli kaksitoista tuntia. Kun heräsin, minun kesti kauan aikaa tajuta etten ollut huoneessa yksin. Säpsähdin kun heitin jalkani sängyn reunan ylitse ja näin Theon istumassa puoliksi ikkuna syvennyksessä, kädet ristittynä rinnalleen, silmät suljettuina. Aivan kuin hän olisi viettänyt siinä koko yön.

Astelin niin hiljaa kuin pystyin hänen luokseen, koska sain tilaisuuden katsoa häneen täysin vapaasti. Katseeni harhaili hänen virheettömillä kasvoillaan, hänen vaatteissaan, hänen huulissaan...

En edes tajunnut, että olin kohottanut käteni pyyhkäisemään hiussuortuvaa miehen otsalta, olin kuin lumoutunut hänestä. Mutta kun sormeni hipaisivat Theon otsaa, hänen kätensä nappasi ranteestani kiinni salaman nopeasti. Hänen silmänsä rävähtivät auki ja olin kaatua hänen syliinsä, sillä minuun tarttunut käsi nykäisi. Kasvomme jäivät aivan liian lähelle toisiaan, kun hän katsoi alas minuun. Katsoimme toisiamme silmiin, Theo hieman yllätettynä.

En varmasti kestäisi enää kauaa. Olin vannonut, että unohtaisin mitä hevostallin luona oli tapahtunut, sillä mies näytti itsekin pyrkivän samaan. Mutta jännite ei ollut kadonnut mihinkään. Se oli kenties jopa pahentunut, ainakin minusta. Mitä enemmän kielsin itseäni, sitä enemmän halusin.

Theon ote katosi äkkiä ja astuin kauemmas hänestä. Mies suoristautui ja yritimme olla kuin äskeistä välikohtausta ei olisi tapahtunutkaan.

"Lähdet tänään Adaecin luo." Theo sanoi ja kuulin hänen äänestään hermostuneen, kireän sävyn. Vilkaisin tutkivasti häneen. Mies ei kuitenkaan katsonut minuun päinkään, vaan lähti harppomaan pois huoneesta.

-

Lähdin Halfenia kohti myöhemmin iltapäivällä. Talutin oria porttia kohti, Theo meitä seuraten. Portin edessä minä seisahduin ja käännyin ympäri. Odotin, että hän langettaisi minuun tavanomaisesti taikansa ennen kuin poistuisin suojataikojen toiselle puolelle. Mies kuitenkin vain katsoi minua kulmat aavistuksen kurtussa. Hän oli hermostunut.

"Mitä?" Kysyin. Theo huokaisi ja, kulmat yhä kurtussa, veti minut olkapäästäni lähemmäs itseään. Hän painoi kaksi sormeaan otsalleni ja tunsin taikuuden jälleen kulkevan lävitseni. Mies ei kuitenkaan heti päästänyt otettaan irti ja hänen katseensa oli mitään tarkentamattomasti olkapääni tienoilla. Hän tarttui paksuun viittaan, joka lepäsi harteillani ja nyki sitä paremmin päälleni suojaamaan olkiani ja kaulaani. Mutta kun katseemme viimein kohtasivat, hän työnsi minut kauemmas.

Yritin tasata sykettäni ja kiipesin Acadonin selkään. Vilkaisin mieheen vielä kerran kun hän avasi portin ja lähdin siitä ulos. Hän näytti ihan totta hermostuneelta. En tiedä miksi. Siksikö, että joka kerta kun poistuin ulos yksin suorittamaan tehtävää, en palannut ehjänä takaisin? Mutta tällä kertaa olin paljon valmiimpi.

Ratsastin tuttuun tapaan kohti Halfenia ja pian kylä avautui edessäni, syksyisen harmaana, kun puut alkoivat jo pudotella kaikkia lehtiään. Jätin orin kylän portin pieleen, sisäpuolelle, ja suuntasin varsin rauhaisan pääkadun poikki kohti tuttua punaista rakennusta.

Astuin sisälle ja olin ehtinyt seisoa eteisaulassa muutaman sekunnin, kunnes vanhan naisen ääni kiljahti vastaanottotiskin luota. Käännähdin katsomaan ja näin sen vanhan kääpiö rouvan kipittävän iloisena luokseni. Kiljahdus oli ollut niin epäselvä rääkäisy etten ollut aluksi varma oliko se ollut hyvä vai ei, mutta nyt naisen hymyillessä iloisesti, hymy kohosi minunkin kasvoilleni.

"Emme ole nähneet sinua viikko kausiin, oletko voinut hyvin?" Nainen piipitti ja ennen kuin ehdin vastata, Adaec tupsahti aulaan. Varmasti naisen kiljahduksen kuulleena.

"Elaena!" Adaec näytti olevan yhtä iloinen kuin nainenkin. "Herra Cheydorf kertoi, että pääsit viimeksi turvallisesti takaisin, emme pystyneet Isenan kanssa nukkumaan koko yönä."