Maagi

3 - Theodric Cheydorf

Sanoja seurasi hiljaisuus. Eturivin huumeherttua pudotti vahingossa sikarinsa, kun tuo mies ääni oli lausunut ilmoille aivan älyttömän summan. Kohotin vapisevan katseeni ja näin kuinka huoneen takaa esiin astui hahmo. Hän oli kaikkia muita paljon pidempi, valtava mies hahmo, pukeutuneena mustaan aina saappaistaan mustaan viittaan asti ja näytti joukkoon kuulumattomalta muiden värikkäiden vaatteiden lomassa. Viitan musta huppu oli syvällä hänen päässään, mutta nyt mies kuitenkin tarttui hupun reunoihin hansikoiduilla käsillään ja laski sitä hitusen verran alas.

Katseeni kohtasi naamion miehen kasvoilla. Naamion, jossa oli vain silmän reiät, nekin niin tummat ettei niistä erottanut itse silmiä. Naamion, joka oli täynnä hopeisia koristeellisia kiemuroita, jotka muodostivat ikään kuin kasvot.

"180 000." Ääni naamion takana toisti. Syntyi kiivas, mutta hiljainen puheensorina. Huumeherttua nousi ylös ja katsoi naamioitua miestä raivoissaan, muttei ilmeisesti löytänyt sanoja. Sitten...

Kaksi napautusta.

"Myyty herralle numero 105, 180 000 kultarahalla." Huutokaupan pitäjän ääni sanoi, josta kuului hölmistynyt sävy. Tunsin Lutherin tarttuvan olkapäähäni ja työntävän minua portaita alas lavalta. Kompuroin askelmat alas. Kiivas keskustelujen ääni oli syttynyt huoneeseen. Olin kauhusta kankea. Naamioitu mies asteli minua kohti. Miksi hän oli maksanut minusta noin paljon, kuka hän oli, kun hänellä oli noin paljon rahaa? Mitä hittoa täällä tapahtui? Mies lähestyi, en tiennyt katsoiko hän minuun vain ohitseni, koska naamiosta ei saanut selvää. Koko naamiokin vain hirvitti minua. Mies käveli kuitenkin ohitseni kääntämättä katsettaan alas minun suuntaan, hän oli suunnattoman pitkä, ainakin kolme päätä minua pidempi.

Käänsin katseeni hänen peräänsä ja ehdin nähdä kuinka hän meni huutokaupanpitäjän luokse joka ohjasi tuon valtavan hahmon verhon taakse epäilemättä kirjoittamaan sitä kirottua Sopimusta, mutta Luther tyrkkäsi pääni takaraivostani meno suuntaanpäin ja sihahti hampaidensa raosta:

"Eteenpäin siitä."

Hän talutti minua kohti ovea huoneen toisessa päässä. Katseet seurasivat minua ja tunsin ne ihollani kuin pistelevät neulat. Pääsimme oven luokse ja Lutherin avattua sen hän tyrkkäsi minut siitä sisään ja paukautti oven kiinni perässään. Hän piti yhä tiukkaa otetta olkapäästäni kuin luulisi, että lähtisin karkuun. Huone johon olimme jääneet seisomaan oli selvästi eteishalli, koska ulko-ovi ja sen takaa näkyvä iltahämärä olivat meitä vastapäätä. Oli hiljaista. Sitten ovi nuhjuisen aulan toisella puolella avautui ja toi mukanaan lapsen itkua. Katseeni kohtasi sen pienen tytön ja häntä mukaanaan, raivoissaan, kiskovan keski-ikää lähentelevän miehen. Tunsin Lutherin otteen kiristyvän, mutta yritin silti astua lähemmäs. Tyttö huomasi minut ja alkoi itkeä ja potkia kahta kauheammin.

"Päästä irti, päästä irti!" Tyttö kiljui hänet ostaneelle miehelle itkunsa seasta. Tunsin vihan kuplivan sisälläni. Ja käännähdin salamannopeasti ympäri. Tällä kertaa Luther oli yllätetty ja hän ei osannut varautua iskuuni. Käänsin käsirautoja ja löin niillä miestä suoraan päähän. Potkaisin häntä vatsaan ja jäämättä odottamaan kuinka kauan mies vaikeroisi maassa, juoksin tyttöä kohti. Hänen ostajansa yritti vetää tyttöä pois ja tarttua minuun.

Ja sitten tapahtui jotakin kummallista.

Miehen ote tytöstä irtosi kuin hän olisi saanut lapsesta sähköiskun. Tyttö putosi maahan ja menin hänen luokseen. Vedin hänet halaukseen ja kun kuulin tytön ostaneen miehen kiroavan jolle kulle takanani, mutisin hätäisesti lapsen korvaan:

"Nimi? Mikä sinun nimesi on?"

"S-Sarae." Tyttö takelteli itkun lomasta. Silitin hänen hiuksiaan.

"Älä huoli minä..." aloitin ja sitten lausui hänelle jotain, jota tulisin varmasti katumaan lopun elämääni. "Odota minua, minä vielä jonain päivänä tulen ja päästän sinut pois."