Maagi

14 - Erimielisyyksiä

Tuli sammui.

Pidin Saraen ruumista yhä itseäni vasten. Theo päästi minut halauksestaan, mutta hänen kämmen jäi olkapäälleni. En edes tajunnut miettiä tai kysyä miten mies oli siinä. Totta kai hän oli seurannut minua, ei hän luottanut minuun.

"Tule." Miehen ääni käski minua nousemaan ylös.

Mutta nyt suruni alkoi palata vihaan.

Kohotin katseeni huoneeseen, jossa ei näkynyt enää muita kuin me. Nousin seisomaan vapisevin jaloin ja Theo joutui auttamaan minut ylös. Käänsin katseeni hänen.

"Pidä häntä turvassa." Kuiskasin miehelle ja ojensin Saraen hänelle. Riisuin päällispaitani ja kiedoin sen tytön alastoman kehon peitoksi. Theo otti tytön syliinsä, mutta katsoi minua kulmat kurtussa. Hihaton paita jäi enää ylleni, kun nappasin jousen ja viinen lattialta. Viha kyti sisälläni ja lähdin juosten ulos huoneesta.

Juoksin kartanon alakertaan, juoksin sen ovesta ulos. Näin suuret vaunut kartanon edessä joihin huumeherttua kiipesi parasta aikaan. Viritin jouseni ja nuoli suhahti miehen pään viereen. Hän ja hänen kaksi vartijaansa pysähtyivät. Mutta minä viritin jo uutta nuolta. Se upposi toisen vartijan kylkeen, seuraava hänen toverinsa pohkeeseen. Tiesin, että ne eivät riittäneet kaatamaan noin kookaita miehiä, joten ammuin vielä lisää nuolia samalla kun liikuin heitä kohti.

Herttua yritti kauhuissaan kiivetä vaunuihin, mutta kun hänen vartijansa kaatuivat, hän pysähtyi. Juoksin hänen kimppuunsa.

Vedin miehen ulos vaunuista ja nuolen kotelostani. Raivo riehui sisälläni. Halusin tappaa miehen, siihen paikkaan. Hän oli surmannut Saraen. Hän oli kiduttanut tyttöä minun takiani, hän oli käyttänyt tyttöä hyväkseen. Minua oksetti.

Puristin nuolta käsi täristen ja vein sen miehen kurkulle. Kyyneleet valuivat kasvoillani. Sylkäisin miehen naamalle.

"Sinä..." Yritin pukea vihaa sanoiksi.

"Elaena." Theon varoittava ääni takaani seisautti minut niille sijoilleni. Käännyin katsomaan häntä, jolloin herttua löi. Hänen nyrkkinsä osui minua kasvoihin ja otteni hänestä irtosi.

Näin kuitenkin kuinka opettajani hahmo lähestyi herttuaa ja huomasin, ettei Theo kantanut enää Saraen ruumista.

Mutta silloin ilmaa halkoi korvia huumaava huuto, kun Theo oli iskenyt kätensä suoraan herttuan lävitse.

Löin käden suulleni pahoinvoivana, kun herttuan ruumis tipahti maahan. Käänsin katseeni pois.

Pihalla oli hiljaista.

Kohta kuitenkin kavioiden kopse lähestyi meitä. Kohotin katseeni nähdäkseni Acadonin ravaavan pihaan. Saraen ruumis lepäsi sen selässä. Nousin kompuroiden ylös, mutta matkani orin luokse keskeytyi kun katseeni osui Theoon, joka pyyhki kädestään verta viittansa helmaan.

Mies kääntyi katsomaan minua. En osannut tulkita katsetta jonka hän minuun loi.

"Minä..." Aloitin henkäisten ja tajusin vasta silloin kuinka poikki olin. "Minä haluan haudata hänet... linnan pihalle."

Theo ei vastannut, hän katsoi minua suoraan silmiin. Jokin hänen katseessaan oli vialla normaalista. Mutta sitten hän nyökkäsi.

-

Istuin orin selässä, Theo takanani ja Saraen pieni ruumis tiiviisti sylissäni. Theo oli antanut viittansa hartoilleni kun olimme lähteneet matkaan, Saraen ollessa yhä kiedottuna minun paitaani, joka oli värjäytynyt punaiseksi, nyt jo kuivuneesta verestä.

Ensimmäisen tunnin ajan, jonka olimme matkanneet, oli täysin hiljaista. Mutta mitä enemmän tapahtumat uusiutuivat mielessäni, mitä kylmemmältä lapsen ruumis sylissäni tuntui, sitä vaikeampi minun oli pitää itseäni enää koossa.