Maagi

18 (TW) - Bordelli

Minut saatettiin pieneen, pimeään huoneeseen. Sen seinällä roikkui säröillyt peili, josta näin vääristyneen kuvajaiseni. En pystynyt katsomaan. Kuvotin itseäni.

Luther raotti ovea ja heitti vaatteita lattialle käskien minun pukea ne. Riisuin valkean, orjakaupan paidan, johon minun oli käsketty pukeutua kun minut oli siirretty toiseen selliin. Aloin vapisten pukeutua.

Niitä ei oikein voinut kutsua vaatteiksi. Sain alushousut, joissa oli kangasta tuskin lainkaan, sekä lyhyen mekon, joka oli läpikuultava, miltei läpinäkyvä, kuin ohut harso. Minua kuvotti aina vain enemmän.

Mutta kun minut haettiin huoneesta ja lähdettiin taluttamaan pitkää, ovien reunustamaa käytävää pitkin, olin niin tyhjä etten tuntenut enää mitää juuri ollenkaan. Olin jo heittänyt itseni menemään, mitä väliä millään enää oli. Se miksi olin yhä ylipäätään elossa oli suurimmaksi osaksi Lutherin ansiota. Tiesin, että hän toimi käskyjen mukaan, olin niin kallis esine heille, mutta hän oli se joka pakotti minua syömään ja juomaan. Toinen syy oli varmasti se, että pienen pieni, hyvin olematon toivon kipinä, lepatti epätoivoisesti aivojeni perukoilla ja saattaisi sammua hetkellä minä hyvänsä. Jos keksisinkin keinon paeta. Jos taikavoimani jonain päivänä palaisivatkin.

Saavuimme hämärän käytävän viimeisen, kaikista koristeellisimman oven kohdalle. Se avattiin ja minut tyrkättiin sisään.

Huone oli hämärän punertavasti valaistu, katto ja seinät olivat vuorattu roikkuvilla kankailla ja huoneen keskellä oli valtava sänky. Toisella seinustalla oli ovi aukko, josta puolestaan hohkasti sinertävää valoa. Katsahdin suureen ikkunaan huoneen toisessa päässä. Voisinkohan rikkoa sen?

Mutta raskaat askeleet saivat pelon tulvahtamaan kehooni, vaikka olinkin niin tunteista turta. Mies astui sivuovesta huoneeseen.

Herra Velart katsoi minua virne kasvoillaan, ahnaasti kuin peto. Voin pahoin.

"Kas, tapaamme jälleen." Mies nauroi omahyväisesti ja lähestyi minua metallinen ruiske kädessään. En ehtinyt tehdä mitään, kun huumausaine virtasi kehooni ja otti minut valtaansa.

-

Kehoni oli tunnoton, mutta silti samaan aikaan joka paikkaan sattui. Makasin sängyllä ja vapisin.

Onnettomat vaatteeni olivat päätyneet lattialle jo aika päiviä sitten. En tiennyt monta tuntia tämä oli jo kestänyt.

Kuulin miehen kolistelevan huoneen toisella puolella.

Miksi olin antanut periksi tälle? Miksen ollut jo vain kuollut?

Ja aina vain uudestaan ja uudestaan päässäni yhä pyöri:

Miksi... miksi hän oli hylännyt minut näin?

En jaksanut enää. Halusin tämän loppuvan.

Olin liannut itseni, minua kuvotti. Minua kuvotti olla tämän kehon vankina. Kehon, jonka Velart oli käynyt miltei joka sentiltä läpi. Niin ulkoa kuin sisäpuoleltakin. Vihasin itseäni. Kuvotin itseäni.

Velart palasi luokseni. Suljin silmäni. Olin niin lopen uupunut, etten jaksanut liikahtaakaan. Huumausaineen vaikutus oli alkanut haihtua.

Juuri silloin valtava räjähdys vapisutti rakennusta.

Velart hätkähti, itse en tehnyt elettäkään. Parempi vain jos rakennus sortuisi ja jäisin sen alle.

Mutta silloin tajusin ripeiden askeleiden lähestyvän juuri tätä, viimeistä huonetta. Avasin silmäni.

Huoneen ovi lennähti auki ja niin vahva taikuuden aalto tulvahti sisään sen mukana, että pimeään kadonneet ajatukseni käväisivät hetkeksi Theossa. Tuulen puuska puhalsi taikuuden niin vahvana huoneeseen, että minä kierähdin sen mukana sängyltä kivuliaasti lattialle. Halasin kylmää, alastonta kehoani ja suljin silmäni uudestaan.