Aurinko nousee huomennakin

10k spesiaali: Myrskynsilmä

Lupasin jonkinlaista kiitosta 10k lukukerrasta, ja tässä olisi jonkinasteista feelgoodia, fluffya ja höttöä Eeliksen näkökulmalla. Kiitos tuhannesti jokaiselle lukijalle, ja toivottavasti tykkäätte tästä bonusosasta yhtä paljon kuin mä tykkäsin tän kirjottamisesta. Tekstin seassa myös mun epätoivoinen yritys runoilla, pahoittelut siitä jo valmiiksi :D nauttikaa!

♥

Eelis

Navakka tuuli nappasi katolle pakkautunutta lunta mukaansa aina silloin tällöin ja katselin, miten se kieppui ikkunan takana kuin toisiaan jahtaavat ketunpoikaset. Puut napsahtelivat takassa liekkien nuollessa niitä, ja värähdin kylmästä.

Mökki seisoi kauimmaisena rinteelle johtavasta tiestä ja sen suurista, lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista näkyi pienen järven toisella puolella olevalle laskettelurinteelle asti. Rinteen valot välkkyivät jossakin kieppuvan lumen takana, ja olin tuijottanut ulos tunneilta tuntuvan ajan.

"Tässä", matala ääni sanoi ja vastaanotin käsiini lämpimän kaakaomukin. Nuutti oli sotkenut kermavaahdon kanssa jo aiemmin päivällä, ja nyt mukissani kellui pelkästään vaaleanpunaisia ja valkoisia vaahtokarkkeja. Se istui alas viereeni ja nosti jalkansa kahvipöydälle.

Muki tuntui tahmaiselta sormiani vasten ja kaakao oli niin imelää, että irvistin. "Herranjumala."

Nuutti nauroi tuhahtaen ilmeelleni, ja minunkin oli hankala pidellä virnettäni kurissa. Takassa loimuava tuli maalasi miehen kasvot punertavan oransseiksi, ja sai sen tummat silmät hehkumaan meripihkan värisinä. Tuntui uskomattomalta, että olimme tässä. Molemmat.

Mökissä oli lämmin, mutta siitä huolimatta tunsin ihollani vilun väristykset — kuin pienen pienet tuhatjalkaiset, jotka juoksivat ympäri kehoani. Nuutti siirtyi huomaamatta lähemmäs minua, heilautti oikean jalkansa omieni päälle ja tarkasteli minua sitten vaaleansinisen mukinsa takaa.

Sen tummat kulmakarvat kurtistuivat ja oikenivat taas, aivan kuin se olisi nähnyt kasvoillani jotakin ihmettelemisen arvoista.

"Mitä?" kysyin ja tunsin ääneni juuttuvan kurkkuuni. Se tuli ulos pelkkänä henkäyksenä, Nuutti sai varmasti kysymyksestä paremmin kiinni vain katsomalla silmiini.

"Sä oot nätti", se sanoi sitten, ääni kepeänä flirtistä, mutta silmät niin tuskallisen avoimina. Se tarkoitti jokaista vokaalia ja konsonanttia, jokaista tavua ja sanaa erikseen. Nätti. Sana sai minut hymyilemään.

"Aijjaa", sanoin, sillä en pystynyt muuhunkaan. Tuli yhtäkkiä jotenkin kuuma, vaikka äsken olin vannonut varpaideni olevan syväjäässä.

Nuutti laski kaakaomukinsa puiselle kahvipöydälle, siirsi ensin tieltä korttipakan ja tyhjän leipälautasen, huulirasvan ja runovihkoni, kunnes ojentautui lähemmäs minua. Sen mustassa, jotenkin repaleisessa villapaidassa oli taas niin suuri kaula-aukko, että sen solisluut paljastuivat, kun se kumartui painamaan sokerista tahmaiset huulensa omilleni.

Se maistui makealta; makeammalta kuin mukissa jäähtyvä kaakao, ja nostin tahmaiset sormeni sen poskelle. "Nuutti."

Mies mumisi jotain vasten poskeani, kun olin kutsunut sitä nimeltä, ja nosti sitten tummat silmänsä omiini. Se kallisti päätään kuin koiranpentu ja ajatus siitä, että se oli kuin ilmetty saksanpaimenkoiranpentu, törmäili ajatusteni laitoihin.

"Varo", sanahdin, sillä olin tainnut hukata sanavarastoni. Vasta muutamaa hetkeä aiemmin olin istunut ulkona purevassa pakkasessa, toisessa kädessä paksu lapanen, toisessa lyijykynä, ja kirjoittanut runoja. Antanut sanojen virrata paperille ja päättänyt katsoa vasta myöhemmin, millaisia ajatuksia olin muodostanut konkreettisiksi lauseiksi.