Aurinko nousee huomennakin

15. Hunajaa

Eelis

Nuutti saapui varttia yli kahdeksan päällään harmaa villaneule ja suuri nahkatakki, joka ei istunut sen hartioista. Kädessään sillä oli paketti punaista hiusväriä.

Se vilkuili ympärilleen seisoessaan kuistilla ja jotenkin se näytti kauhean varovaiselta. Ei lainkaan siltä Nuutilta, johon olin tottunut ja jonka piirteet olivat kuin läpipääsemätöntä jäätä.

Päästin sen sisälle ja se jätti kuluneet Vansit oven pieleen, aivan kuten viimeksikin.

Vaikka Nuutti seisoi nyt siinä, edessäni, valtavan komeana ja kasvoillaan rento hymynkare, en mahtanut takaraivooni nousevalle jyskytykselle mitään. Me olimme täysin erilaisia.

En ollut löytänyt vielä yhtäkään samankaltaisuutta, joka kietoisi meidät yhteen. Olimme vain Nuutti ja Eelis, jotka eivät tunteneet toisiaan lainkaan.

Silti annoin pojan kietoa sormensa kauluspaidan peittämälle käsivarrelleni. Annoin sen astua lähemmäs, tulla alueelle, joka oli vain minun.

Ja sitten se suuteli minua, järisyttävällä varmuudella aivan kuin välissämme ei olisi ollut tuhatta kysymysmerkkiä, ja minusta tuntui, että pakahdun.

Sillä kertaa en maistanut Nuutin huulilta tupakkaa tai kaljan tuomaa kitkeryyttä, vaan minttuhuulirasvan. En ollut pyytänyt sitä tulemaan vain tullakseni suudelluksi, mutta en halunnut valittaa.

Se liu'utti kätensä alaselälleni ja veti minua lähemmäs. En ollut koskaan tullut suudelluksi niin, että unohdin arestin tai huoneessani olevat lääkkeet tai stressin siitä, mitä tekisin lukion jälkeen. Että unohtaisin kaiken ja keskittyisin vain poikaan edessäni: siihen, miten varmalta se sormenpäideni alla tuntui.

Sitten Nuutti vetäytyi kauemmas ja katsoi minua silmiin. Sen silmien eteen lankesi varjo ja tukahdutin puuskahduksen.

"Moi", se sanoi ja tiputti nahkatakin harteiltaan. Harmaa villaneule oli kauluksesta repaleinen ja sen alta pilkotti valkoinen resori.

"Moi", vastasin ja otin askeleen kauemmas. Nuutti tuntui eleestäni tajuavan, miten lähellä seisoi ja otti muutaman haparoivan askeleen kohti verannaa.

Tartuin hiusväripakettiin, sillä päällemme oli yhtäkkiä langennut kiusalliselta tuntuva hiljaisuus. Pureskelin poskeni sisäpintaa ja katsoin Nuutin ilmeettömiä kasvoja.

Miten se pystyikin olemaan hetkessä niin perkeleen uhkarohkea, mutta seuraavassa sulkeutuneempi kuin kukaan.

"Haluisitsä värjätä mun hiukset?" kysyin sitten, enkä tiennyt millaista vastausta toivoin. "Siitä tulee aina niin epätasanen, kun itse laittaa ja nyt kun sä oot täällä niin..."

Annoin lauseen kuolla huulilleni. Nuutti tuijotti pakettia hetken, kunnes nyökkäsi.

"Joo, voin mä", se sanoi ja hymyili vähän.

x

Nuutti ei kysynyt repusta mitään, vaikka siksihän se oli tullut. Se vain virnisti, kun kiedoin pyyhkeen hartioilleni etten sotkisi kauluspaitaa, ja tyytyi kohtaloonsa.

Asetuin istumaan yläkerran pesuhuoneen lämpimälle lattialle ja se polvistui eteeni. Mustat kertakäyttöhanskat olivat sille ihan liian isot ja ne rapisivat inhottavasti korvani juuressa, mutta pysyin vaiti.

Nuutti siristeli silmiään keskittyneenä ja annoin itselleni luvan katsella sen kasvoja.

Se ei ollut mitenkään universaalisti komea, mutta sen jykevä leukalinja ja paksut, huolitellut kulmakarvat saivat sen näyttämään hemmetin hyvältä. Sen iiriksissä oli hunajaa ja minusta tuntui, että voisin ihan hyvin kuolla siihen kylpyhuoneen lattialle ilman, että olisin menettänyt mitään.