Bahama Dreams And Nightmares || Joel Hokka

7.

- Onko kaikki hyvin? Sergei kysyi heti ensimmäisenä ja kaivoi tupakka-askin taskustaan. Se tarjosi mullekin. Mä harrastin joskus harvoin alkoa juotuani satunnaista polttamista, ja nyt oli sellainen hetki että mun teki mieli polttaa yksi.

- On ja ei, mä vastasin. - Mä en ihan viihtynyt kaikissa tilanteissa, joita tuli sen huvilan omistajien saavuttua paikalle, niin halusin hetkeksi pois sieltä. Mutta kyllä mä palaan sinne kuun loppupuolella.

- Ei kai Peskov ole painostanut Joelia enää mihinkään laittomuuksiin? Se niin halusi lopettaa kaikki sellaset kuviot niiden Suomen tapahtumien jälkeen.

- Ei mitään sellasta...

- Vaan...? Sergei kysyi odottavasti.

Kai mä sille voisin kertoa? Nehän oli hyviä kavereita Joelin kanssa. Joel ei tosin ollut Bahamalle päästyään halunnut olla ylimääräisiä yhteydessä Suomeen ja edes Sergeihin, kun ei ollut varma kenen puheluita poliisi ehkä tarkkailisi. Sergeikin oli ollut monenlaisessa rikollisuudessa mukana, ja jollakin lailla poliisille tuttu se mun tietääkseni oli, vaikkei ollut kai vankilassa istunut. Alussa mun jäätyä Joelin lähdön jälkeen vielä hetkeksi Suomeen me oltiin pidetty Sergein avulla yhteyttä, ja se oli auttanut mua muuttoasioissa.

- Oleg ei oo ongelma, vaan sen tytär, joka kiinnostui Joelista ja halusi jäädä sinne vaikka sen vanhemmat palasi jo kotiinsa, mä tuhahdin.

- Siis onko Julia Peskova siellä Joelin kanssa??

- Valitettavasti. Tunnetko sä siis sen?

- En varsinaisesti. Mutta tiedän aika hyvin. Mä olin joitain vuosia sitten Olegin hommissa Venäjällä, ja törmäsin muutaman kerran niillä käydessäni Juliaankin. Se oli sillon vasta 17 tai 18, mutta jo kamala horo. Sillä oli Olegin työntekijöiden keskuudessa maine, josta kaikki tiesi mutta kukaan ei uskaltanut puhua ääneen, ettei saa isä-Peskovilta kuulaa kalloon. Mä olin onneksi kai liian vanha sen tytön makuun, eikä se kiinnittänyt muhun mitään huomiota, mutta muutama muu nuorempi perheellinen mies oli aika pulassa sen kanssa. Sillä oli tapana jos ei muuten niin uhkailemalla saada miehiltä haluamansa.

- No sitten se ei ole muuttunut mihinkään.

- Voi vittu, Sergei sanoi ja katsoi mua jotenkin osaa ottavasti. Se näytti nopeasti ymmärtävän minkälaisessa tilanteessa Joel Julian kanssa oli.

- En mä voi muutaku toivoo että se oikeesti pakkaa laukkunsa sieltä parin viikon jälkeen eikä tule pitkään aikaan takasin, mä sanoin vähän surkeesti.

- Mä en tiedä lohduttaako tää yhtään, mutta yleensä se kuulemma kyllästyi tosi nopeesti saatuaan haluamansa. Jos se ei ole muuttunut siinäkään asiassa, niin mä en usko että se jaksaa pidempään roikkua Joelissa.

- No toivottavasti se menee niin.

- Sä oot kuitenkin valmis jatkamaan Joelin kanssa kaiken sen jälkeen?

- Kyllä mä oon. Mä kuulin sen muijan uhkaukset, kun Joel ei muuten suostunut sen ehdotuksiin. Ei Joelilla ollut oikein vaihtoehtoja siinä kohtaa, enkä mä sitä syytä...

- No hyvä. Mä en oikein tiedä miten se pärjäisi jos menettäisi sut.

- Ai jaa?

- Mä puhuin sen kanssa puhelimessa pari kertaa niiden Helsingin murhien ja sun mökille ilmestymisen välissä. Se kuulosti sillon olevan niin paskana, että mä vähän pelkäsin... Mutta eihän se ihme ollut, se tapahtuma pilasi ja vei siltä sen koko elämän, vaikka se oli vaan sivullisena paikalla.

- Pelkäsit mitä...?

- No en mä tiedä, vaikea aina tietää mitä toisen päässä liikkuu varsinkin jos juttelee vaan puhelimen kautta, Sergei sanoi jotenkin välttelevästi. -Mutta sut tavattuaan se kuulosti kyllä taas ihan eri ihmiseltä.

Sergei tumppasi tupakan maahan. Mäkin olin saanut omani poltettua.

- Missä sä majotut täällä? se kysyi.

- Ton Lauran luona. Se vähän rauhallisempi niistä sun kahdesta ihailijasta.

- Ihme sattuma, että ne on sun kavereita. Ne on käyneet täällä monta kertaa mua katsomassa.

- Ne käy suhun aika kuumana, mä nauroin. - Nyt mun pitäis vaan keksiä mistä sanon niille tuntevani sut. Se on varmasti eka kysymys, kun palaan tonne sisälle.

- Vaikka että me tavattiin jossain kun olit alkukesästä Lapissa, sehän on tottakin.

- Jotain sellasta mä voisin sanoa. Valehtelin jo niille asuvani Ranskassa siinä reissussa tapaamani miehen kanssa. Ne myös tänään ihmetteli, kuka mua oikein oli auttanut sen Markon kanssa. Se tuli meitä vastaan kadulla ja jäi melkein auton alle kun säikähti mua ja juoksi niin lujaa karkuun.

- Sehän meni sit hyvin, Sergei nauroi.

- Sä olit tehnyt hyvää työtä.

Me sovittiin vielä tarkemmin tarinasta, jonka mukaan oltiin tavattu kahvilassa Lapissa loppukeväästä ja tutustuttu kun oli juteltu siellä pitkään. Sergei tuntui pitävän Lauran ja Kiian käytöstä aika hauskana, vaikken tiennyt mahtoiko se olla kummastakaan sen enempää kiinnostunut. Me siirryttiin takaisin baarin puolelle, ja mä menin tyttöjen luokse pöytään. Ne tietysti kuulusteli multa kaiken mahdollisen Sergeihin liittyen, ja yritin kertoa jotain vaikka samalla jätin kuitenkin kaiken oleellisen kertomatta.