Bahama Dreams And Nightmares || Joel Hokka

22.

Makasin suihkun jälkeen hotellihuoneen sängyllä ja suunnittelin alkavani nukkumaan. Otin vielä puhelimeni pannakseni sen äänettömälle yöksi. Juuri kun olin laittamassa sitä takaisin yöpöydälle, siihen tuli viesti. Se oli Joelilta. En ollut poistanut sen numeroa näiden vuosien aikana.

"Sori kun en sanonut mitään ja puolustanut sua. En oikein tiennyt mitä tehdä etten vaan pahenna tilannetta. Niiden käytös oli ihan perseestä. Onko se aina tollasta?"

"Tuskin sä olisit voinut sanoa mitään mikä siinä olis auttanut. Teemu ei yleensä ole tollanen, en tiedä mikä sitä vaivasi."

"Okei. Toivottavasti se kohtelee sua jatkossa hyvin. Sä ansaitset vaan parasta, älä tyydy vähempään 💛 Mulle saa aina soittaa jos haluat puhua mistä vaan"

"Kiitos. Mulle merkkaa paljon että sanot noin. Hyvää yötä"

***

Havahduin hereille aamulla kuuden aikaan ja huomasin olevani edelleen yksin sängyssäni. Teemu ei ollut tullut tänne yöksi. Mihin se oli mennyt? Todennäkösesti leirintäalueelle jatkoille, ja jäänyt sinne nukkumaan. Mua kiinnosti sen verran tietää missä teltassa Teemu oli yönsä viettänyt, että päätin tehdä pienen aamulenkin jo ennen aamiaiselle menoa.

Meidän hotellilta ei kävellyt teltoille kuin kymmenen minuuttia. Leirintäalue oli siihen aikaan aamusta hiljainen. Epämukava tunne mun rinnassa kasvoi, kun lähestyin kahta vihreää telttaa, joista toinen oli Susannan ja Emilian ja toinen Laurin ja Jennan. Mä en jotenkin oikeasti osannut kuvitella löytäväni Teemua Emilian kanssa lusikassa nukkuen, mutta silti mahdollisuus sellaiseen näkyyn sai ahdistuksen polttelemaan kurkussa.

Pieni helpotuksen tunne nousi päällimmäiseksi, kun tunnistin Teemun kengät Laurin ja Jennan teltan suuaukon vieressä. Eiköhän se siis nukkunut siellä. En alkanut herättää ketään teltan sisään kurkkimalla, ja käännyin tulosuuntaani. Olin juonut illalla sen verran vähän, että krapulaa ei ollut nimeksikään, ja pääsisin nauttimaan ilman pahoinvointia hotelliaamiaisesta.

Takaisin päin kävellessä mietin itsekseni, missä hotellissa BC oli kaupungissa mahtanut yöpyä. En tunnustanut itselleni toivovani sen olevan meidän hotelli, mutta silti saatoin katsella tavallista hieman tiiviimmin ympärilleni aamiaisbuffetiin saapuessani. Paikalla oli kuitenkin vain reissutyöläisten ja festarivieraiden näköistä porukkaa.

***

Teemu näytti heränneen aamupäivällä, kun se laittoi mulle viestin, jossa kertoi jääneensä yöksi leirintäalueelle. Se pahoitteli illan käytöstään ja totesi yksinkertaisesti juoneensa liikaa, minkä takia oli päätynyt ymmärtämään väärin tilanteita baariteltassa. Vastasin tajuavani kyllä, että joskus juominen menee vahingossa yli, vaikka oikeasti mua vieläkin harmitti koko tilanne ja se, että Joelin tapaaminen oli päättynyt niin tylsällä tavalla. Hotelliaamiaiselle Teemu ei enää kerkiäisi, joten me sovittiin näkevämme myöhemmin leirintäalueella. Hieman viivytellen meikkailin ja pukeuduin päivää varten, ja lähdin teltoille vasta iltapäivällä kolmen aikaan. Porukka siellä näytti ottaneen tyhjien tölkkien määrästä päätellen siihen mennessä jo uuden nousun.

Alkuillasta tuli kohtalaisen mukava. Jossain kohtaa enemmän humalluttuaan Susanna kuitenkin alkoi kysellä edellisestä päivästä.

- Me tossa aiemmin mietittiin että mikä siinä yhdessä biisissä eilisen keikan aikana oli, että sä itkit sen koko ajan.

Musta tuntui, etten halunnut kertoa, ja Teemu tuskin halusi vastausta kuullakaan. Mua Oceans Apart muistutti aina mun ja Joelin yhteisestä ajasta ja toisaalta sen kaiken päättymiseen liittyneestä surusta, eikä mua huvittanut puhua niin yksityisestä ja merkityksellisestä asiasta Susannan ja Emilian kuullen.

- Se vaan on mulle tärkee biisi, vastasin välttelevästi.

- Joel kertoo näköjään yhdessä vanhassa haastattelussa, että kirjoitti sen sanat jollekin tärkeelle ihmiselle, Susanna totesi puhelintaan tuijottaen.

Siis googlasiko se muija siellä nyt oikeesti tollasta?

- Nää sanathan on pelkkää jauhamista siitä, kuinka sen pelasti joku jota se tulee rakastamaan ikuisesti, Emilia kommentoi omalta puhelimeltaan.

Mä olin hiljaa. Nyt oli parempi etten sanoisi mitään. Niin paljon mua vitutti niiden uteliaisuus ja Emilian arvosteleva äänensävy. Jauhamista?

- Siis onko se biisi tehty sulle?? Teemu yhtäkkiä kysyi ja irrotti kätensä mun reideltä, jossa oli sitä pitänyt.

Koko porukka mun ympärillä tuijotti mua järkyttyneen näköisenä.

- On. Mitä sitten?

- Mikset sä oo kertonut? Teemu kysyi ääntään korottaen.

Taasko tää alkoi.

- No tuskin säkään nyt mulle oot kertonut jokaista yksityiskohtaa sun mua edeltävästä elämästä, mä sanoin olkiani kohauttaen.

- Mut toi nyt on aika iso asia jättää kertomatta, Emilia puolusti heti Teemua.

- Mä oon kyllä samaa mieltä, varsinkin kun me oltiin niiden keikallakin, Jenna sanoi. Mitä sekin nyt tähän puuttui.

- Missä sä oikein Joeliin tutustuit? Ja mitä ihmettä se väite Bahamalla asumisesta oli? Susanna kysyi sovittelevalla äänellä. Se tuntui edelleen olevan koko Joel-keissistä järkyttynyt ja helvetin utelias.

- Lapissa mä sen tapasin ja me tosiaan asuttiin hetki Bahamalla kun niiden bändi oli tauolla.

- Joelin elämähän oli uutisten perusteella pelkkiä rikoksia siinä kohtaa, Emilia sanoi.

- Oli se muutakin, mä sanoin kylmästi ja nousin lähteäkseni käymään vessoilla.

Pissalla istuessani aloin harkita palaisinko hotellille. Illan bändeissä ei ollut yhtäkään, jonka olisin erityisesti halunnut nähdä, ja jotenkin tää ajan vietto tällä porukalla nyt vain ei tuntunut sujuvan ilman kitkaa.

Vähän myöhemmin muiden lähtiessä festarialueelle mä ilmotin päänsärkyyn ja huonoon oloon vedoten poistuvani hotellihuoneelle lepäämään.

Siksi yöksi Teemu ilmestyi mun viereen nukkumaan.