Bahama Dreams And Nightmares || Joel Hokka

14.

Kerroin Sergeille ja Kiialle meidän vaiheet Bahamalta lähdöstä viime yön Oulun tapahtumiin asti. Kiia lupasi olla puhumatta kenellekään mun yhteyksistä Joeliin. Vietin yhden yön Sergein sohvalla, ja seuraavana päivänä majoituin halvimpaan löytämääni hotelliin. Joelin pidätys oli parin päivän ajan iltapäivälehtien luetuimpia uutisia.

Katselin netistä vuokrayksiöitä, mutta löysinkin Petsamon kaupunginosasta edullisen, valmiiksi kalustetun omakotitalon yläkerran, jota vuokrasi eläkeläispariskunta. Muutin sinne heti marraskuun alkupuolella.

Sergei oli saanut selville vankilan, johon Joel oli sijoitettu oikeudenkäyntiin asti. Olin miettinyt, millä ihmeellä pääsisin edes kerran katsomaan sitä, ja olinkin keksinyt mielestäni hyvän suunnitelman jota aioin edes kokeilla.

***

Pari viikkoa myöhemmin kävelin ruumiintarkastuksesta selvittyäni elämäänsä kyllästyneen näköisen vartijan perässä vankilan käytävää pitkin. Olin luullut, että tapaisin Joelin jossain elokuvissa näkemäni tapaisessa tilassa, jossa meidän välissä olisi lasiseinä. Mutta tää oli paljon parempaa. Ehkä ne olettivat mun vaihtavan sen kanssa vain pari sanaa ja poistuvan paikalta, eivätkä olleet sen vuoksi jaksaneet alkaa raahata sitä virallisiin tapaamistiloihin. En oikein tiennyt mitä olin vierailua anoessani onnistunut sanomaan oikein, että siihen ylipäänsä oli suostuttu. Olin ollut lähes varma, että vastaus olisi ollut "ei".

Vartija avasi sellin oven, pyysi mua odottamaan vielä hetken käytävällä ja meni itse sisälle. Viisitoista sekuntia myöhemmin se tuli ulos sieltä.

- Voit mennä sisään. Vierailun kesto korkeintaan 20 minuuttia. Vanki on nyt raudoissa. Älä mene lähietäisyydelle. Koputa kovaa oveen jos haluat aiemmin ulos, mä menen tohon viiden metrin päässä olevaan koppiin kahville, vartija sanoi tympääntyneellä äänellä.

- Selvä.

Astuin sydän hakaten selliin. Kuulin oven sulkeutuvan perässäni. Joel istui sängyllä toinen käsi raudoilla sängyn päätyyn kiinnitettynä. Se näytti siltä niin kuin mun paikalle tulo olisi ollut maailman ihanin ja ihmeellisin asia.

- Miten...? se kysyi.

- Poliisi luuli että osuit sattumalta paikalle auttamaan mua sillon toukokuussa sen karhun hyökkäyksen jälkeen, eikä me tunnettu toisiamme. Mä sanoin, että mulle on jäänyt tapahtumasta pahat traumat ja haluaisin puhua edes hetken sen ainoon tilanteessa olleen ihmisen kanssa ja kiittää henkeni pelastamisesta.

- Susta on tullut taitava valehtelemaan poliisille, Joel sanoi hymyillen.

Mun teki niin mieli juosta sen syliin. Voisinko mä? Vilkaisin taakseni. Ovessa ei ollut mitään ikkunaa tai auki olevaa luukkua, mistä vartija olisi voinut äkillisesti kurkata tänne. Kyllä mä voisin. Menin istumaan Joelin syliin ja annoin sille pitkän suudelman. Se painoi mua tiukasti itseään vasten vapaana olevalla kädellään.

- Sä oot ollut reilun minuutin tässä huoneessa ja heti mulla on ongelma housuissa..., se sanoi kun me vihdoin maltettiin lopettaa suuteleminen.

Mä olinkin alkanut tuntea jotain kovaa takapuoltani vasten. Ja kieltämättä myös mun omassa jalkovälissä tuntui nyt siltä, että olisin antanut mitä vaan siitä, että Joel olisi pannut mua oikein kunnolla siinä sängyllä. Yhtäkkiä mun mieleen nousi täysin älytön ajatus. Ja taas sama kysymys, voisinko mä? Vartija tuskin tulisi kesken kahvihetkensä tekemään mitään tarkastuskäyntiä, niin kyllästyneeltä se oli näyttänyt. Mitä mulle oli tapahtunut, kun tällaisen riskin ottaminen ei edes tuntunut pelottavalta, vaan jännittävältä ja kiihottavalta?

- Pitäskö mun tehdä jotain sun ongelman helpottamiseksi? mä kuiskasin Joelin korvaan ja hieroin samalla itseäni sitä vasten. - Tässä on vielä yli 18 minuuttia aikaa.