Bahama Dreams And Nightmares || Joel Hokka

6.

Sää Vantaalla oli kolea ja sateinen, kun astuin lentokentän ovista ulos ja lähdin etsimään bussia. Suomen syyskuinen maisema näytti Bahaman auringon ja värikkyyden jälkeen jotenkin harmaalta ja ankealta. Tai ehkä mun mieli vain oli harmaa, ja sai kaiken ympärilläkin tuntumaan siltä. Mä kaipasin jo nyt Joelia niin, että rintaa puristi.

Kolme tuntia myöhemmin saavuin Tampereelle. Kävelin linja-autoasemalta parin kilometrin matkan ystävälleni Lauralle, jolle olin laittanut Miamista viestiä ja enempiä selittelemättä vain kysynyt voisinko majoittua hetkeksi sen luo. Laura avasi oven iloisena ja kysyi ihmetellen miten saatoin olla siinä.

- Mä pelkäsin, ettet sä voisi palata vuosiin sen sekopään takia!

- Mä sain vähän yllättävältä taholta apua siihen juttuun, mä sanoin kierrellen. - Eikä mun tarvii enää pelätä sitä paskiaista.

- Tarkoittaako tää, että sä aiot muuttaa tänne takasin?

- Ei.. Mä oon vaan käymässä.

- Ai, Laura sanoi selvästi pettyneenä.

- Niin. Mä tapasin mun pakomatkalla yhden miehen, johon tutustuin paremmin, ja palaan muutaman viikon päästä sen luo.

Olin päättänyt, että oli helpompaa kertoa totuutta niin paljon kuin se oli mahdollista sen sijaan että yrittäisi keksiä jotain kovin monimutkaista valhetta. Sen verran valehtelin, että kerroin tyypin olevan ranskalainen, ja asuvani tällä hetkellä sen luona Etelä-Ranskassa. Suomen käyntini syyksi kerroin miehen työkiireet, jotka olivatkin tavallaan totta. Ne oli vaan aika erikoiset työkiireet. Laura oli iloinen mun puolesta, ja ehdotti lauantain ja mun paluun kunniaksi baarireissua illalla. Mulla ei ollut mitään sitä vastaan. Me pyydettiin mukaan myös meidän yhteinen ystävä Kiia, ja lähdettiin keskustaan ostamaan illan juomia.

Olin juuri saanut Kiiallekin kerrottua saman tarinan viime kuukausieni tapahtumista meidän kävellessä Ratinan kauppakeskusta kohti, kun Laura yhtäkkiä jähmettyi paikalleen ja tuijotti vähän matkan päässä meidän edessä tien toisella puolella vihreän valon vaihtumista odottavaan ihmisjoukkoon. Mä huomasin nopeasti kenet se oli nähnyt. Marko Sjögren seisoi joukon keskellä, ja lähti vihreän vaihtuessa ylittämään katua meitä kohti. Tunsin paniikin valtaavan koko kehoni. Ton hullun takia mä olin elänyt lähes vuoden kamalassa pelossa, ja joutunut lopulta tekemään katoamistempun pysyäkseni varmasti hengissä. Saman tien mä kuitenkin palautin mieleeni Joelin puheet Sergein käynnistä Markon ovella. Mulla ei pitäisi olla enää mitään pelättävää.

Marko huomasi mut vasta päästyään suojatien yli. Sen silmät suurenivat ja se teki hätäisen pysähdyksen, jolloin sen takana kävelleet melkein törmäsivät siihen. Se seisoi vain kahden metrin päässä musta ja näytti joltain säikähtäneeltä peuralta ajovaloissa.

- Vittu anteeks, ei ollu tarkotus, mä en huomannut sua, kuljin täällä ihan sattumalta enkä todellakaan seurannut sua, se pälätti hädissään.

Sitten se lähti paniikinomaisesti syöksymään tulosuuntaansa, jossa oli ehtinyt jo vaihtua punainen jalankulkijoille, ja meinasi jäädä kääntyvän auton alle, joka päästi äkäisen äänimerkin. Se juoksi autojen seasta eteenpäin ja kovaa vauhtia Hämeenkadun suuntaan häviten pian näkyvistä. Mä tuijotin sen perään ja pienen hämmentyneen hetken jälkeen aloin nauraa epäuskoisesti. Tää oli vittu vielä parempaa kuin olisin voinut uskoa. Laura ja Kiia katsoi suut auki ensin mua ja sitten suuntaan, johon Marko oli kadonnut.

- Mitä helvettiä toi oli? Kiia kysyi ja sitäkin jo nauratti. - Sehän pelkäsi sua ihan hysteerisesti. Mitä oikein on tapahtunut sen sun lähdön jälkeen?

- No.. Mä en voi kertoa ihan kaikkee, mutta yks mun.. kaverin kaveri kävi vähän juttelemassa ton kanssa. Ja sai näköjään tosi tehokkaasti sille perille, että jättää mut rauhaan.

- Se on mahtanut olla vitun pelottava kaveri, Laura tuumasi kulmiaan kohottaen.

- No se oli tosi kiva ja ystävällinen kun mä sen tapasin, mutta sillä taitaa näköjään olla toinenkin puoli, mä naurahdin.

***

- Musiikki siellä paikassa on ihan paskaa, mutta käydään edes yksillä, jos se tulikuuma portsari sattuis olemaan tänään töissä, Kiia vaati illalla meidän kävellessä kohti keskustaa. Se oli juonut mua enemmän ja alkoi olla jo melkosessa kännissä.

- Mutta sitten se vittu katsoo että taas noi kaks, vähintään yhtä humalainen Laura huusi. - Montako kertaa me on nyt heinäkuusta alkaen käyty siellä sen takia? Mä pyydän kohta sen numeroo kun sä et tunnu uskaltavan.

- Varokin vittu. Se on mun, Kiia nauroi.

Sivukadun baari johon ne halusivat mennä, oli ulkoa ikkunan läpi katsottuna vielä aika tyhjän näköinen. Laura ja Kiia kulki vähän mun edellä jotakin tähän portsariin liittyvää edelleen keskenään kikattaen, ja niiden päästyä oven kohdalle se aukaistiin sisältä päin.

- Jaaha, tytöt on taas täällä, kuului oven suusta huvittunut ja jotenkin tutun kuulonen ääni.

- Missä muualla me muka oltais kuin sun luona, Kiia sanoi flirttaillen.

Mä astuin perässä ovelle.. ja jäin yllättyneenä tuijottamaan tätä niiden ihastusta. Se katsoi mua takaisin vähintään yhtä ihmettelevän oloisena.

- Mitä hittoo? se kysyi hymyillen, ja tuli sitten halaamaan mua. - Miten sä voit olla siinä?

- Mä mietin samaa susta, en tiennyt että sä oot joku portsari, vastasin huvittuneena Sergeille.

- Kaikkee pitää kokeilla. Mä oon tehnyt näitä hommia kesästä asti. Mutta.. miten sä oot täällä?

- Mä oon vaan käymässä, sanoin ympäripyöreesti vilkaisten samalla Lauran ja Kiian suuntaan. Ne oli jääneet tuijottamaan meidän keskustelua silmät suurina, kun ne näki mun tuntevan niiden kuuman portsarin.

Sergeinkin katse käväisi niissä. Sitä selvästi olisi kiinnostanut tietää enemmän mun Suomessa olosta, mutta eihän me voitu puhua muiden kuullen juuri mitään.

- Katotko tätä ovea hetken, se sitten huusi jollekin narikassa istuvalle työkaverilleen. - Mä pidän nyt tauon.

Sitten se sanoi mulle: - Mennäänkö tonne kadulle hetkeks juttelemaan.

- Mennään vaan.

- Mitä vittua nyt? Kiia sammalsi mulle Sergein kuullen. - Et sä voi vaan tulla ja viedä tota pokee, jota mä oon katsellut viikkokausia. Mistä te tunnette?

- Se vaan lainaa mua hetkeksi, sitten mä oon taas sun käytettävissä, Sergei sanoi Kiialle ja hymyili sille erityisen seksikkäästi, mikä sai Kiian melkein sotkeentumaan omiin jalkoihinsa.

Nauruani pidätellen mä astuin edeltä ulos. Sergei tuli perässä ja johdatti meidät kulman taakse vielä pienemmälle ja hiljaisemmalle kadulle, jossa me saatiin jutella rauhassa.