Ever

Taikuus

Tuijottelin yhä sinisiä uskomattomia säteileviä juttuja ympärilläni. Mitä oli oikein tapahtunut? En ymmärtänyt. En enää mitään.

Kun heilautin käteni suppuun, siniset tulilieskut katosivat käsistäni. Olin helpottunut.

Katselin ympärilleni. Tarkistin jalkani ja käteni. Kummistakaan ei tullut enää yhtään verta. Olin selvinnyt. En tuhoutunut maan rakoon. Mutta miten se oli mahdollista? Ainakin 20 metrin pudotus.

En kuitenkaan antanut sen häiritä, vaan lähdin metsän suuntaan. En tiennyt oikein missä olin. Oli pimeää. Kännykkänikin oli kadonnut sinne taloon, johon minut oli kidnapattu. Keitäköhän ne ihmiset oikein olivat? Ne mies ja nainen. Pudistelin päätäni ja katsoin puun latvoihin. Oli pimeää.

Tuijottelin taakseni, ja yritin selventää paikkaa missä seisoin. En kuitenkaan ollut käynyt täällä aijemmin. Mutta miten voisinkaan tietää mitään? Minuthan oli juuri kaapattu jopa ehkä toiselle puolelle maapalloa.

En tiennyt minne mennä. Kuului suuri jyrähdys, ja tiesin sen olevan ukkosen alku. Kyllä. Alkoi satamaan vettä kaatamalla, ja olin läpimärkä. Hiukseni, vaatteeni ja kaikki. Aloin itkemään. Halusin vain päästä tästä pimeästä metsästä pois.

Tutkastelin ympärilleni, ja näin edessäni pienen luolan. Se näytti olevan tyhjä, mutta halusin kuitenkin varmistaa asian.

Kävelin luolan suuntaan, ja kurkkasin sinne. Ei ketään. Oli kylläkin aika pimeää, niin en nähnyt kunnolla. Mutta menin silti sisälle, en halunnut kastua yhtään enempää mitä olin jo kastunut.

Istahdin luolan suulle, ja aloin nukkumaan.

Pian metsästä puskasta kuului suuri rasahdus. Heräsin siihen. Pelästyin. Tuijottelin ympärilleni. En nähnyt näin pimeässä mitään. Kuulin vain kuinka ukkonen ja sade hakkasi luolan suuta.

Pian kuitenkin pystyin jo erottamaan hahmon, joka nousi puskista, ja lähti lähestymään minua.