Ever

Jotakin

Katsoin taloa sisältä vielä hetken, ja avasin talon oven varovasti.

"Mihin olet kulta menossa?" Äitini juoksi takaisin huoneeseen silmät suurina. Hän taisi haluta minun syövän jotakin. Ja se oli totta, minulla oli jano ja mitä ennen kaikkea nälkä.

"En mihinkään." Sanoin haikeasti ja heitin oven kiinni perässäni.

"No hyvä. Isäsi tarvitsee muutenkin sinun apuasi jotta poliisit saisivat joitakin tuntomerkkejä ja johtolankoja. Okei?" Äitini kysyi, ja ojensi minulle paperilapun, ja lyijykynän.

Otin ne vastaan ja aloin kirjoittaa tuntomerkkejä.

Kun oli  kirjoittanut siihen jo jotakin, ojensin ne takaisin äidilleni, ja tämä katosi toiseen huoneeseen.

Kävelin keittiöön ja otin kaapista jotakin ruokaa ja juotavaa.

Kun olin syönyt ja juonut, nousin ylös seisomaan.

Tutkastelin ympärilleni, kunnes joku heitti harmaan pienen kiven ikkunaan.

Kävelin ikkunan luokse mietteliään näköisenä.

"Kulta, mitä se oli?!" Isäni huudahti toisesta huoneesta. "Ööh. Ei kai mikään. Unohtakaa koko juttu!" Huudahdin näille takaisin.

Tuli hiljaista.

Tuijottelin ulos ikkunasta, mutten nähnyt yksinkertaisesti mitään. En mitään tavallisesta poikkeavaa siis.

Kunnes siristin hieman silmiäni, ja näin parhaan ystäväni Lilyn.

"Lily!" Huudahdin, ja lähdin eteistä kohti.

Eteisessä huudahdin äitille ja isälle meneväni ulos.

Ulkona menin halaamaan Lilyä. Hän nauroi. Hänen silmistänsä alkoi valua pieniä kyyneliä. Hänestä vuosi verta.

Kunnes hän kaatui hitaasti maahan.

"Lily!" Huudahdin ja menin tämän vierelle.

Käänsin hänet, ja näin tämän rinnassa nuolen. Joku oli ampunut häntä..... Mitä.... Ihmettä?

"Se-se oli hän." Lily sanoi ja nosti sormeaan taaksepäin.

Käänsin päätäni, ja näin sen saman pojan edessäni. Hän näytti erittäin surumieliseltä.

"Mitä sinä olet tehnyt. Odota hei Lily! Mä soitan apua!" Huusin itkuisena, kunnes muistin että kännykkäni oli viety. Eih.. Ei voi olla totta!

Lily kaatui maahan syleilystäni.

"Soita apua!" Huusin täysillä.

Poika käveli poispäin.

Nousin ylös ja lähdin juoksemaan pojan perään.

Otin tämän niskasta kiinni, ja ravistin tätä raivoisesti. "Kuka sinä oikeasti olet, ja mitä hemmettiä sä oikein haluat minusta?!" Karjusin itku kurkussa. "Ja mitä sä oikeen menit tekemään mun ystävälleni!" Karjuin.

"Olen pahoillani. Mutta minun oli pakko tehdä se." Poika sanoi ja kääntyi poispäin. Hän riuhtaisi otteeni irti minusta.

"Mutta miksi?!" Olin juuri lyömässä tätä naamaan, kunnes tämä otti minun kädestäni kiinni ja puristi sitä. Hän otti sen tavallista ihmistä nopeammin kiinni.

"Olen Luontotaistelija, onko selvä!? Ja mä tein sen suojellaksesi sinua! Ja älä huolehdi, apua on jo tulossa." Poika sanoi ja irtautui minusta jälleen kerran.

Hän käveli poispäin pimeään metsään.

Juoksin kotiin, ja hain äitin ja isän. He auttoivat Lilylle apua. Onneksi hän selviäisi. Mutta kuka se poika oikein on ja mitä se musta tahtoo. No siitä mun täytyy ottaa selvää.