Ever

Tajuaminen

Kävelimme yhdessä Thomasin kanssa kohti tuntematonta. Tai oikeastaan, minulle tuntematonta, sillä kyllä Thomas tämän paikan tiesi. Hän käveli minun edelläni, ja minä jäin jälleen ajatuksieni pariin. Minua pelotti että kipu palaisi pian, enkä saisi sitä laannutettua. Mutta tiesin, että Thomas tekisi jälleen kaikkensa, jottei minuun sattuisi. Olen alkanut pitämään hänestä yhä enemmän ja enemmän. Tunteet möyrivät sisälläni, enkä tiennyt niistä mitään.

Päästyämme Sierran huoneen oven ulkopuolelle, heräsin ajatuksistani, kun Thomas koputti puuoveen. "Sisään!" Kuului sisältä huudahdus. Thomas astui sisään ja seisahtui oven eteen. Minä hänen vierelleen. "Hei! Oletko kunnossa?" Kysyin Sierralta, joka makasi vielä vuoteessaan Rose tämän vierellä. "Hei Rose. Miten hän voi?" Thomas kyseli astellessaan Rosen luokse. "Ihan hyvin. Hän paranee." Rose sanoi ja katsoi minuun. "Mites sinä voit?" Hän kysyi. Kulmat kurtussa katselin ympäri huonetta, joka oli kuin minun huoneeni kopio. Siis sen huoneen, josta heräsin. "Ihan hyvin." Sanoin ja huokaisin. "Kiitos Ever, että pelastit henkeni." Sierra sanoi ja halasi minua päästyäni tämän sängyn vierelle. "Hei, älä minua kiitä. Ne ihmisethän sinut kuntoon hoitivat." Sanoin ja hymyilin tälle. "Niin. Mutta ilman sinua en olisi luultavasti selvinnyt. Olen ikuisesti kiitollinen siitä." Sierra sanoi ja naurahti. Hymyilin tälle yhä. "Okei Sierra, tiedän että saatat olla vielä väsynyt, mutta voisitko nyt kertoa mitä sinulle oikein tapahtui?" Thomas kysyi ja katsoi Sierraa kysyvästi. "Niin no, kun lähdin suutuspäissäni pois, lähdin vahingossa liian syvälle ihmissusien metsään. Ja yksi niistä löysi minut. Yritin pelastautua joten aloin ampumaan sitä nuolella, mutta se ehti ensin ja puraisi jalkaani. Sen jälkeen jäin maahan makaamaan ja yritin selviytyä sieltä keinolla millä hyvänsä." Sen jälkeen Sierra piti tauon. "Okei." Thomas vastasi. "Miksi ihmeessä sinä niin teit?" Kysyin Sierralta suorasti. "Mitä tarkoitat Ever?" Sierra kysyi kulmaansa kohottaen. "Miksi ammuit sitä viatonta sutta? Miksi?" Kysyin vihaisena. "Koska muuten se olisi varmaan hyökännyt kimppuuni vielä pahemmin. Halusin vähän satuttaa sitä. Minä vain suojelin itseäni." Sierra sanoi. "Niin. Mutta kun se ei olisi satuttanut sinua! Se vain piti sinua uhkanaan." Sanoin. "No anteeksi." Sierra sanoi. "Miksi jälleen halusit tuhota luontoa, Sierra?" "Koska...." Sierran sana keskeytyi kun Rose sanoi: "Koska ihmissudet ja sudet ovat täysin eri asia. Susia ei saa vahingoittaa, eikä myöskään ihmissusia, mutta sudet ovat mitä ei ainakaan saa." Rose sanoi. "Mutta hän ampui sutta silloinkin kun tapasimme ensimmäisen kerran. Tai ainakin meinasi. Ja se oli se sama jonka olin nähnyt jo aiemmin, ja se oli sama jonka näin metsässä, ja se oli sama joka muuntatui ihmissudeksi." Sanoin. "Niin. Joten kaikki on nyt hyvin." Rose sanoi. "Mutten ymmärrä, miksi halusit silloin satuttaa sitä sutta kun olimme kaksin Sierra? Väitit että halusit suojella minua siltä, oliko se totta?" Kysyin ja katsoin Sierraan. "Tietysti. Tiesin sen olevan ihmissusi enkä halunnut sen houkuttelevan sinua niiden alueelle, jotta ne voisivat syödä sinut." Sierra vastasi. "Tekevätkö ne niin?" Kysyin ja katsoin kaikkia järkyttyneesti. "Hei, vastatkaa nyt joku!" Huudahdin ja katsoin kaikkia. "Thomas! Kerro minulle!" "Kyllä!" Thomas huudahti. "Mutten ymmärrä. Sinun veljesi Sierra puhui että se susi jonka näin oli joku todella suuri juttu?" Kysyin. "Niin. Mutta hän puhuikin oikeista susista. Ei ihmissusista. Sinä olet nähnyt vaan ihmissuden, et oikeaa sutta." Tämä selitti. "Ahaa." Vastasin. Nyt palaset loksahtivat paikoilleen. "Joten, koska me nyt lähdetään etsimään Jasea?" Sierra kysyi ja katsoi Roseen ja Thomasiin. Olin kokonaan unohtanut Jase operaation, ja sen mitä hän minulle silloin metsässä sanoi. "Lähdemme pian. Kunhan olette molemmat vain valmiita?" Thomas kysyi. "Joo!" Minä ja Sierra huudahdimme yhtäaikaa samaan äänen. Sen jälkeen molemmat punastuivat. Thomas naurahti. "Sepä hyvä." Sen jälkeen hän ja Rose katosivat huoneesta.

"Okei. Lähdetään siis." Rose sanoi ja heitti repun selkäänsä. "Onko teillä nyt varmasti kaikki mukana?" Vaaleahiuksinen nainen kysyi. "Kyllä täti Luna, on." Rose vastasi. Ahaa. Nainen ja mies olivatkin Thomasin ja Rosen täti ja setä. "Hyvä." Luna tokaisi. "Noniin, nähdään taas!" Mies huudahti. "Kiitos setä Rick!" Thomas huudahti. Sen jälkeen lähdimme jälleen kävelemään kohti tuntematonta.

"Tiedämmekö siis nyt missä Jase on?" Kysyin Roselta. "Emme vielä. Mutta pian varmasti." Hän sanoi ja hymyili minulle. "Joten, oletko jotenkin lähentynyt veljeni kanssa?" Hän kysyi minulta naama irvessä. "Mitä? Mistä olet saanut sellaista päähäsi?" Kysyin ja käänsin päätäni jottei punastumiseni näkyisi. "No onhan se nyt jo aika ilmiselvää." Rose naurahti. "Heh. Niin." Sanoin ja hymyilin. Sierra ja Thomas kävelivät meidän edessämme. "Mutta aivan, eikös sinulla ja Jasella ole joku juttu meneillään?" Rose kysyi niin hiljaa, että sen juuri ja juuri kuuli. Hän ei varmaankaan halunnut Sierran kuulevan, jottei meille tulisi lisää eripuraa meidän välillemme. "Äh, en oikein tiedä. Se on monimutkaista. Hänhän on kadonnut ja oletettavasti seurustelee Sierran kanssa." Sanoin ja huokaisin syvään. "Aa joo, totta. Mutta olette pussanneet vai?" Rose kysyi ja vinkkasi silmää. "Joo. Kerran. Mutta sekin oli silloin kun olimme tunteneet toisemme vasta muutaman tunnin. En tiedä mitä minussa tapahtui mutta olin vain jotenkin niin onnellinen ja iloinen että hän auttoi minut takaisin kotiin niin en ajatellut selvästi." Sanoin. "Ahaa. Mutta hän pussasi sinua takaisin vai?" Sierra kysyi. "Nojoo. Mutta se ei luultavasti merkannut hänelle mitään." Sanoin. "Kuinka niin?" Rose kysyi. Sen jälkeen osoitin Sierraa.

En ollut yhä tietoinen mihin suuntaan olimme kävelemässä, mutta seurasin silti koko ryhmän perässä. Minua pelotti yhä Jasen puolesta, mutta ainakin Sierra oli nyt kunnossa. Vähemmän murehdittavaa. "Okei. Olemme perillä!" Thomas huudahti. Sen jälkeen edessämme näkyi suuria vuoria. Ne olivat kauniita, ja melkein jo iltahämärän peitossa. Niiden takana näkyi kaunis auringonlasku. "Vau." Möläytin vahingossa. "Totta tosiaan." Rose sanoi, ja vilkaisi taakseen. "Shh.... Tuolla liikkui jokin." Rose sanoi ja nappasi miekkansa käteensä ja osoitti metsän suuntaan. "Ehkä se on joku eläin?" Sierra kuiskasi. Ja minä mietin samaa. "Ei se eläimeltä kuulostanut." Rose tokaisi. Ja siinä samassa esiin astui: Jase?

"Hetkinen, Jase?" Sierra huudahti ja juoksi tämän luokse halaamaan tätä. Jase halasi tätä takaisin. Minä katsoin heitä vain vierestä. "Mutta miten?" Sierra kysyi ja melkein itki onnesta. "Ever." Jase sanoi. Käänsin pääni takaisin häntä kohti, mutten pystynyt katsomaan häntä. Syitä oli monia, mutta yksi niistä oli että hän oli Sierran kanssa, eikä kertonut minulle. Ja toinen että hän näytti niin kärsivältä. "Niin?" Kysyin ja katsoin tätä. "Et lopettanut etsintää vaikka varoitin sinua." Jase sanoi. "Niin. En niin. Koska en ole luovuttaja." Sanoin ja käännyin Thomasin puoleen. Hän katsoi Jasea. Kuten Rosekin. "Kiitos ettet ollut." Jase sanoi. "Mutta miten löysit meidät?" Sierra kysyi innoissaan. "He päästivät minut vapaaksi, ja lähettivät minut tänne." Hän sanoi. Silloin Rose pinkosi juoksuun ja toi Jaselle vettä. "Kiitos." Hän sanoi ja joi sen yhdellä kulauksella. "Ketkä sinut muuten kaappasivat?" Thomas kysyi. He kaikki taisivat tuntea toisensa. Kaikki olivat Luontotaistelijoita. Ja minä oli vain, noh, minä. "En tiedä. He eivät näyttäneet kasvojaan, mutta he pitivät minua vankina, ja kyselivät minulta kaikenlaisia kysymyksiä." Jase piti tauon. "Mihin liittyen?" Kysyin. "Sinuun." Jase vastasi.