Ever

Seikkailu

"Hyvä on sitten, lähden mukaasi. Mutten yhä voi kunnolla uskoa että tämä kaikki on totta." Sanoin päättäväisenä Jaselle, joka hakkasi puun oksaa miekallaan. "Okei." Hän sanoi ja heitti miekan maahan. "Elikkäs siis, nyt on meidän aikamme lähteä." Jase sanoi ja tuijotti minua. "Kyllä." Sanoin haikeasti ja katsoin poispäin talolleni. Jase lähti kävelemään jo eteenpäin. "Hei! Odota!" Huudahdin ja odotin Jasen kääntyvän myötätunnosta. Jase ei kuitenkaan kääntynyt, vaan jatkoi matkaansa eteenpäin jättäen verisen miekkansa maahan. "Odota nyt vähäsen!" Karjahdin vielä kovempaa, ja tämä jotenkin herätti Jasen mielenkiinnon, koska hän kääntyi. Kunnes korvani juuresta lensi miekka suoraan takanani olevaan puuhun. Ehdin onneksi väistää. Jase heitti sen katsoen minuun. "Mitä nyt?" Hän kysyi ja katsoi minua vihaisesti. "Oletko hullu?! Olisin voinut kuolla jos tuo olisi osunut minuun!" Huudahdin ja katsoin Jasea vihaisesti silmiin. "Olen pahoillani. Mutta mitä asiaa sinulla oli?" "Huoh.... Saanko edes käydä sanomassa vanhemmilleni että lähden?" Kysyin. "Noh, mitäs ajattelit sanoa heille?" "JOTAKIN!" Sanoin. "Okei, tiedän että olet vihainen tuosta äskeisestä miekan heitto jutusta. Mutta kun sinun täytyy uskoa olevasi sellainen kuin olet." Jase sanoi. Hänen sanansa olivat suoria. Ja tein kunnollisen päätökseni.

Samana päivänä hyvästelin perheeni, sanoin muuttavani pois. Olenhan jo 18. Mutta minua silti itketti tämä koko juttu. Olin Jasen kanssa monta päivää, ja harjoittelimme yhdessä taistelutaitoja.

Kunnes eräänä päivänä kun harjoittelimme metsässä pimeällä, näin jonkun mustan hahmon.

Se lähestyi meitä, ja juoksimme nopeasti poispän Jasen kanssa, kunnes se sai Jasen jalasta kiinni, ja alkoi vetää Jasea pois.