Ever

Tunteet

Minä, Jase, Thomas, Rose ja Sierra istuimme nuotion äärellä sateen lakattua hiiren hiljaa. Kukaan ei sanonut sanaakaan, jonka omalla tavalla ymmärsin. Jase oli juuri jättänyt Sierran, Jase juuri tunnusti rakastavansa minua, Thomas oli nähnyt meidät ja Rose..... No Rosella ei oikeastaan ollut mitään hätää sen lisäksi että hän oli saanut pienen nuhan sateessa nukkumisesta. "Okei. Tämä on naurettavaa." Rose sanoi ja pingahti pystyyn. "Nyt kaikki kerrotte toisillenne mikä painaa kenenkin mieltä, ja selvitetään niitä yhdessä? Okei? Koska tämä hiljaisuus raastaa hermojani." Sen jälkeen Rose huokaisi ja istahti alas. "Noniin. Kuka ensin?" Rose kyseli ja käänteli päätään kaikkia kohti, jonka jälkeen Thomas nousi ylös, ja lähti kävelemään pois. "Thomas! Mihin sinä oikein menet?" Rose huusi, mutta näytti siltä kuin Thomas ei olisi kuullut sanaakaan. "Lähden hänen peräänsä." Rose sanoi ja oli juuri nousemassa jälleen ylös, kunnes nousin nopeammin seisomaan. "Ei. Minä menen." Sanoin. Lähdin kävelemään pimeän metsän suuntaan, ja käänsin pääni nopeasti katsoakseni Jasea, mutta hän vain tuijotti nuotion palavia liekkejä.

"Thomas! Thomas missä olet? Äh!" Karjuin ja huusin niin kovaa kuin pystyin, mutten silti paikantanut millään Thomasia katseellani, kunnes kuulin viereisen puskan rasahtavan. "Thomas? Sinäkö siellä?" Jatkoin kyselyä, kunnes huomasin mitä puskista nousi. Se oli musta hahmo. Kuin olento tai varjo yön pimeydessä, ja se lähti tulemaan minua kohti. Lähdin kävelemään taaksepäin, kunnes olento lähti jahtaamaan minua. Juoksin niin nopeasti pois kuin pääsin, vaikka tunsinkin hikipisarat otsallani. Käänsin kerran päätäni, ja näin kuinka se oli saavuttamassa minua. "Ei! Älä!" Karjaisin, kun tämä sai jalastani kiinni. Kaaduin maahan, ja se olento alkoi vetämään minua pois päin. "Eih! Päästä irti!" Karjuin lisää, mutta sen ote ei lipsunut. Ei sitten millään. Tuntui kuin tämän olemattomat kädet olisivat porautuneet jalkaani. Sitten taas tunsin sisälläni voimaa, ja karjaisin: "Apua!" Tuon jälkeen tuntui jälleen siltä, kuin maailma olisi hidastunut. Olento kaatui taaksepäin, ja minä pääsin jotenkin irrottautumaan tämän kovasta otteesta. Mäiskähdin jälleen maahan, ja näin kuinka Thomas hyppäsi esiin. "Tho-Thomas?" Kyselin viimeisillä voimillani. Koko kehoani palelsi, ja minua huimasi. Kuin olisin juuri törmännyt bussiin. En nähnyt kunnolla Thomasin kasvoja, sillä ne olivat vain hyvin sumeat pian sulkeutuvien silmieni ansiosta. "Ever! Oletko kunnossa?" Thomas kysyi ja laskeutui ylleni. En pystynyt sanomaan sanaakaan, ja huomasin kuinka olento oli saavuttamassa Thomasia. Nostin hieman tärisevää sormeani, kunnes Thomasin taakse hyppäsi joku. Se oli Jase. Tämä heitti olennon maahan hohtavalla miekallaan, ja Thomas pomppasi pystyyn. En enää nähnyt kunnolla. Vain hieman sumeita liikkuvia hahmoja. Kunnes tunsin jonkun kääntävän minut selälleni. En edes kuullut kunnolla. Sitten näin Rosen ja Sierran yläpuolellani. Viimeinen muistikuvani oli, kuinka Sierra hyppäsi ylitseni auttamaan Jasea ja Thomasia. "Sierra! Älä!" Rose huusi. Ja viimeinen asia jonka kuulin tuli Rosen suusta: "Ever. Älä sulje silmiäsi." Ja sitten, kaikki pimeni.

Avasin silmäni. Koko paikka tuntui aivan liian kirkkaalta, joten minun täytyi siristää silmiäni hieman, jotta näin missä olin. Olin teltassa. Nousin istumaan, ja tunsin voimakkaan pistävän kivun jalassani. Katsoin jalkaani, ja näin syvät kynnen jäljet. Sitten muistin mitä oli tapahtunut. Tuuli heilautti hieman teltan sisäänpääsykohtaa. "Hei! Ever on herännyt!" Kuulin jonkun huudahtavan. Se oli Rose. Tämä sinkosi luokseni kuin salama, ja tämän perässä kaikki muut. "Hyvä että olet kunnossa." Rose sanoi ja halasi minua pitkään. "Auts......" Sain sanottua pienesti, sillä Rose puristi juuri kylkeäni, joka oli jostain syystä aivan mustelmilla. "Aivan. Anteeksi." Tämä sanoi ja nousi ylös. "Eipä se mitään." Sain sanotuksi ja katsoin muita. Kunnes huomasin, että Thomas ei ollutkaan paikalla. "Thomas? Missä hän on?" Kysyin ja katsoin Roseen. "Ei aavistustakaan tällä hetkellä." Hän huokaisi. "Miten niin?" Kysyin. Tunsin kuinka sydämeni alkoi hakkaamaan lujempaa. "Hän syyttää itseään tästä kaikesta mitä sinulle tapahtui." Sierra sanoi ja näin kuinka hän vilkaisi sivusilmällään Jasea, joka ei edes katsonut minuun. "Hetkinen... Miksi hän nyt itseään tästä syyttää?" Kysyin. "Sillä häntä sinä lähdit alun perin etsimään. Jos hän ei olisi poistunut paikalta et ehkä olisi lähtenyt hänen peräänsä, ja et ehkä olisi joutunut sen varjon kynsiin." Jase sanoi suorasti katsomatta minuun. "Ei se ollut millään tavalla hänen syytään." Sanoin. "No, niin hän ainakin ajattelee." Rose sanoi nopeasti. Sitten minulle valkeni se yksi sana jonka Jase oli maininnut äsken. "Hetkinen... Mikä varjo?" Kysyin ja käänsin pääni Jasen puoleen. "Ei mitään. Siksi niitä olentoja nyt vaan kutsutaan." Jase sanoi ja katsoi tyhjästi eteenpäin. "Ahaa." Sanoin. "Mitä he oikein haluavat hänestä?" Sierra kysyi ja katsoi jälleen Jaseen. Tällä kertaa aivan selvästi. "En tiedä. Mutta he haluavat jotenkin satuttaa häntä." Tämä sanoi. "Oletko nähnyt niitä ennenkin? Siis siellä mihin sinut kaapattiin?" Rose kysyi. "Kyllä. Eikä niistä ollut sitten muuta kuin harmia." Jase vastasi.

Iltapäivällä kaikkia huoletti se, missä Thomas oli. Oliko hän kunnossa? Mihin hän oli oikein mennyt? "Pitäiskö lähteä etsimään?" Sierra kysyi Roselta. "Luultavasti kyllä. Vaikka sitä hän ei varmaankaan itse halua." Tämä sanoi ja huokaisi jälleen pitkään. Minä taas olin juuri päässyt teltasta ylös, ja näin kuinka Jase hakkasi polttopuita. Kävelin tämän luokse hieman klenkaten. "Hei." Sanoin hiljaa. Tämä ei vastannut. Ei edes katsonut minuun. Hänen vaaleat hiuksensa olivat märät hiestä. "Mikä sinun oikein on?" Kysyin suorasti. En välittänyt vaikkei hän katsoisi silmiini. Halusin vain tietää totuuden. "Olet käyttäytynyt eilisillasta lähtien ihan omituisesti." Sanoin ja katsoin muualle. Jase ei vastannut vieläkään. Sanaakaan. Hän vain hakkasi polttopuita. Tyhjästi. "Nyt sitten...." Sanoin ja otin kirveen pois hänen käsistään. "Mitä sä oikein hommaat?" Tämä kysyi kovaan ääneen. "Ai mitäkö hommaan? Mitä sä hommaat? Et vastannut mihinkään edelliseen kysymykseeni, ja haluan tietää vastauksen joka ikiseen." Katsoin tätä suoraan silmiin. "Hyvä on jos nyt niin haluat tietää." Tämä korotti hieman ääntään. "Mitä on sen Thomasin ja sun välillä? Häh?" Jase kysyi. "Mitä tarkoitat?" Kysyin pienesti. "No teillä on ihan selvästi jotain meneillään. Ehkä tämä oli vain huono idea. Tämä kaikki." Jase sanoi. "Jase. Minun ja Thomasin välillä ei ole yhtään mitään." Sanoin ja katsoin Jasea. "Uskothan sinä minua?" "No aika vaikea on uskoa. Se Thomas tyyppi vain lähti heti vihaisena pois paikalta kun näki meidät yhdessä. Tässä on nyt jotain mitä et kerro minulle Ever, enkä pidä siitä." Tuli tauko. "Ehkä olin tyhmä kertoessani sinulle tunteistani. Oli tyhmää ajatella ettet olisi unohtanut minua ja jatkanut eteenpäin." Jase sanoi ja löi nyrkillä yhtä puupalikkaa. "Jase. Lopeta." Sanoin. Tunsin kyyneleet poskillani. "No okei. Mutta kerro minulle sitten totuus. Pidätkö hänestä? Siis Thomasista?" Jasen sanat olivat niin suorat, ja hän kerrankin katsoi minua suoraan silmiin. "Äh..." Sanoin vaikeasti. "Äh. Antaa olla." Jase sanoi. "Miksi sinä olet minulle vihainen? Sinähän olit toisen tytön kanssa silloinkin kun suutelimme ensimmäisen kerran! Ja minä annoin sinulle anteeksi kun kerroit totuuden, mikset voi antaa minulle?" Kysyin ääni väristen. En jaksanut enää tälläista. Sen jälkeen välillemme laskeutui hiljaisuus. "Olen pahoillani." Sen jälkeen Jase juoksi pois. Ja minä jäin seisomaan keskelle metsää. Yksin.