Ever

Herääminen

Avasin silmäni, ja tunsin koko kehoani ympäröivän kivun. Yritin nousta istumaan, mutta se tuntui mahdottomalta. Koko kehoani särki, ja silmiin sattui. Yritin kuitenkin katsoa ympärilleni, vaikka kaikki näyttikin hieman sumealta. Näköni alkoi kuitenkin palautua entiselleen, ja erotin vihdoinkin paikan jossa makasin. Minut oli laitettu sänkyyn lepäämään, mutten nähnyt silti ketään missään. Huoneessa tuoksui omena, ja suurta sänkyä vastapäätä oli puinen lipasto, jonka päällä oli punaisia ruusuja. Oikealla puolellani näin vain valkoisen vaatekaapin, ja vasemmalla puolella komeili suuri patsas. Katossa roikkui yksityiskohtaisia koristuksia, ja lattia kiilsi. Mikä paikka tämä oikein oli? Aloin miettiä, kunnes sänkyäni vastapäätä olevaan oveen kuului kova koputus. "Öh.... Sisään?" Kysyin. En tainnut ollut puhunut hetkeen, sillä ääneni oli hyvin käheä. Ja jopa puhuminen satutti kurkkuani. "Hei." Kuului tuttu ääni, kunnes näin tarkemmin kuka ovella seisoi. Se oli Thomas. "Thomas.... Missä minä oikein olen..... Mikä paikka tämä on?" Yritin kysellä, vaikka puhuminen tuntui hetki hetkeltä vaikeammalta. "Älä huolehdi. Olet kunnossa." Thomas sanoi ja istahti sängylle jalkopäähäni. "Mitä tapahtui?" Yritin kysellä ja samalla muistella, mutta mitään ei tulvinut päähäni. "Menetit tajuntasi kun autoit Sierran meidän luoksemme." Thomas sanoi. Sen jälkeen muistinkin ihan kaiken. Kuin joku olisi lyönyt pannulla päähän, sillä nyt muistin kaiken valoisasti. "Niin.... Sierra! Missä hän on? Onko hän kunnossa?" Huudahdin. "Hei hei rauhoitu." Thomas sanoi ja hillitsi minut. Ja se oli vain hyvä juttu, koko kehoni särky voimistui juuri kaksinkertasesti. "Hän tulee kyllä kuntoon. Hän on toisessa huoneessa." Thomas vastasi ja viittosi ovelle päin. "Huh. No hyvä." Huokaisin helpotuksesta. "Ilman sinua Sierra ei olisi luultavasti selvinnyt. Pelastit hänen henkensä, Ever." Thomas selitti. "Niinpä kai sitten. Pääasia on nyt kuitenkin että hän on kunnossa." Sanoin ja huokaisin kun kipu viilsi selässäni. "Mikä paikka tämä oikein on?" Kysyin uudelleen. "Kahden tutun ihmisen. He auttoivat minua ja Rosea silloin kun sinä ja Sierra olitte tajuttomia." Thomas sanoi nopeasti. "Ahaa." "Tiesimme heidän asuinpaikkaansa, joten kiirehdimme tänne." "Okei. Kiitos." Sanoin. Thomas vastasi: "Älä minua kiitä. Kiitä heitä." Thomas sanoi ja nousi ylös. Sisään astui kaksi ihmistä. Nainen ja mies. Kunnes he tulivat huoneen valoon, erotin vasta paremmin heidän kasvonsa. Nainen oli suht laiha, ja hänellä oli lyhyt vaalea polkkatukka. Miehellä taas oli hieman pidemmät hiukset, jotka olivat pikimustat. Tällä oli kultaisen oranssit silmät. Hetkinen.... Nuo silmät? Silloin vasta muistin sen. Nuo olivat ne ihmiset jotka kidnappasivat minut silloin. "Te?!" Karjaisin ihan täysillä. "Ever, mitä sinä nyt?" Thomas kysyi ällistyneenä ja katsoi minuun. "He kidnappasivat minut muutama kuukausi sitten! Samana päivänä sain selville voimistani ja tapasin Jasen ensimmäisen kerran." Sanoin. "Ahaa. Olette siis tavanneet." Thomas sanoi ja kääntyi pariskunnan puoleen. "Kyllä. Anteeksi, olemme erittäin pahoillamme mitä silloin tapahtui. Mutta meillä ei oikein ollut muita vaihtoehtoja." Nainen sanoi. Hänen äänensä oli hyvin hento. "Miksi teitte niin minulle? Olin kamalan peloissani!" Huudahdin, ja tunsin jälleen kyyneleet poskillani. "Koska halusimme sinun löytävän sisäisen voimasi Ever, siksi." Mies sanoi. He eivät vaikuttaneet pahiksilta. Eivät enää ainakaan. "Hyvä on. Mutta jompi kumpi teistä löi minua miekalla jalkaan." Sanoin vihaisena. "Olemme pahoillamme myös siitä." Nainen aloitti. Mies jatkoi: "Mutta oli sinut jotenkin pakko kidnapata." "Olisin voinut kuolla!" Rääkäisin. "Mutta niin ei tapahtunut, koska olet Ever. Pystyt parantamaan omat haavasi tuosta noin vain." Nainen sanoi. "Pystyt siis parantamaan itsesi tuosta kivusta jota tällä hetkellä koet." Mies tokaisi. "Vai niin." Vastasin töykeästi. "Keskity." Nainen ehdotti. "No hyvä on sitten." Huokaisin ja keskityin. Hengitin syvään, mutta joka ikisellä syvällä hengitykselläni paikkoihini sattui. "Äh, en pysty siihen." Sanoin ja kaaduin velttona takaisin sängyllä. "Se on ihan okei." Nainen sanoi ja poistui huoneesta. Mies lähti tämän perään käytävään, ja tämä sulki oven perässään.

"Nyt en käsitä. Miten tunnette Rosen kanssa nuo kaksi?" Kysyin hennosti kun Thomas istui takaisin jalkopäähäni. "He ovat vain vanhoja perhetuttuja." Thomas vastasi ja katsoi poispäin. "Hyvä on. Mutta missä Rose?" Kysyin Thomasilta. "Hän on Sierran luona. Voin hakea hänet tänne jos haluat." Thomas sanoi ja nousi ylös. "Ihan miten vaan." Vastasin. Halusin vaan nukahtaa uudelleen, jotta tämä sietämätön kipu loppuisi. "Auh....." Sanoin kun käteeni sattui yhtäkkiä. "Hei, annanko lisää kipulääkettä?" Thomas kysyi ja alkoi kaivamaan yöpöytien laatikoita. "Niitä pitäisi olla jossakin täällä." Tämä sanoi kaivaessaan. "Hei, ei se mitään. En tarvitse niitä. Minä olen varmaan jo niitä täynnä. Enkä usko niiden auttavan hirveästi." Sanoin ja hymyilin Thomasille, joka sulki yöpöydän laatikon. "Okei. Jos niin sanot. Menenkin tästä etsimään Rosen." Thomas sanoi ja lähti kävelemään oven suuntaan. "Hei, Thomas. Odota." Sanoin ja nappasin hänen kädestään kiinni. "Kiitos." Sen jälkeen näin kuinka Thomas hymyili minulle silmillään. Hän katsoi minuun ja minä katsoin häneen. Sitten tapahtui jotain hyvin outoa. Kehooni alkoi kerääntyä uutta voimaa, jonka seurauksena tunsin itseni taas jälleen voittamattomaksi. "Mitä tapahtuu?" Kyselin itseltäni. "Sinä parannat itseäsi." Thomas tokaisi ja katsoi minuun hymyillessään. "Tämähän on, ihanaa! Mistään ei enää satu!" Huudahdin innoissani ja huvittuneena. Sen jälkeen Thomas päästi käteni irti, ja voimankäyttöni lakkasi. Mutta minuun ei enää sattunut. Ei mihinkään. "Kiitos Thomas. Jälleen!" Sanoin ilosta nauraen. "Eipä mitään." Thomas sanoi. "Mennäänkö nyt etsimään se Rose?" Thomas kysyi. Sen jälkeen pompahdin iloisena sängyltäni ja juoksahdin Thomasin luokse. "Joo mennään." Ja sen jälkeen kävelimme pois huoneesta.