Ever

Korjaus

Palasin takaisin niin sanotulle leiripaikallemme, ja kenet ensin näin oli Sierra. Minun ei juurikaan tehnyt mieli puhua hänen kanssaan. "Ever, anteeksi. Olen niin pahoillani." Sierra aneli käveltyään minua lähemmäs. En vastannut mitään. En edes pysähtynyt. Tarvitsin juuri nyt omaa rauhaa.

Palasin omalle teltalleni, ja menin sisään. Lysähdin makaamaan pehmeään petiini. Mitä eniten halusin juuri nyt tehdä oli nukkua. Suljin silmäni ja yritin saada unen päästä kiinni, mutta kaikki päivän tapahtumat vain pyörivät päässäni kuin karuselli. Pian kuulin askeleita teltan vieressä, ja olin jo valmis huutamaan Sierralle että mene pois, mutta tulija olikin Rose.

"Hei." Rose sanoi avattuaan teltan ovensuun. "Saanko tulla sisälle?" Hän kysyi lempeästi. Nyökkäsin hiljaa. Hän otti pari askelta eteenpäin ja istahti vierelleni. Teltan suuaukko lennähti hiljaa kiinni. "Joten, Sierra kertoi mitä tapahtui. Oletko kunnossa?" Hän kysyi ja katsoi minuun. "Hmh, en tiedä. Kyllä kai. Tai en. En tiedä." Sanoin. Puhuminen tuntui yhtäkkiä aivan liian raskaalta, samoin koko asian ajatteleminen. Nousin istumaan, ja katsoin Rosea. "Hyvä on. Sekava tilanne siis." Hän vastasi ja otti käsistäni kiinni. "Mutta kyllä asiat vielä järjestyvät." Hän sanoi ja puristi niitä hellästi. Hän oli erittäin hyvä ystävä. "Kiitos." Sanoin. Tunsin pienet kyyneleet poskillani. Otin toisen käteni pois Rosen otteesta, ja kuivasin kyyneleeni siihen. "Toivottavasti me löytäisimme Thomasin ja pian." Rose sanoi ääni vakavampana. Sitten tajusin. Kaikessa tässä hässäkässä en ollut edes kertonut että löysin Thomasin ihan kunnossa. "Hei, minä löysin Thomasin." Sanoin. Siinä kohtaa Rosen pää nousi nopeasti pystyyn. "Mitä tarkoitat? Missä hän on?" Rose kysyi ja nousi seisomaan. "Äh.... En tiedä." Sanoin hiljaa. "Miten niin et tiedä? Kerro tarkalleen mitä kävi Ever, äläkä pimitä minulta yhtään mitään kun kyse on minun veljistäni." Rose sanoi hieman vakavampana jälleen. "Hyvä on. Nähtyäni Sierran ja Jasen suutelemassa juoksin pois koska halusin selvitellä ajatuksiani. Päädyttyäni pellolle näin Thomasin siellä. Sitten menin hänen luokseen ja suutelimme. Hieman puhuimme, kunnes Jase ilmestyi taakseni, ja kaikki meni taas pieleen. Jase väitti että suutelin Thomasia vain jotta saisin Jasen mustasukkaiseksi, mutta asia ei ollut niin. Yritin selittää sitä Thomasille, mutta hän loukkaantui niin pahasti että katosi jonnekkin. En tiedä. Sitten jäin puhumaan hetkeksi Jasen kanssa joka myös lähti. Mutta kaiken tuon jälkeen halusin vain omaa rauhaa joten palasin tänne." Sitten hengähdin kuuluvasti. "Tarkoitatko siis että löysit Thomasin muttet ehtinyt edes kysyä missä hän oli ollut kaiken tämän ajan?" Rose kysyi. "En siinä hässäkässä. Mutta hän näytti olevan ihan okei." Sanoin ja punastuin hieman. Sen jälkeen Sierra rynnisti telttaan. "Sierra mitä...?" Rose ehti kysyä, kunnes tämä sanoi puuskuttaen: "Ne palasivat! Ne hirviöt jotka kidnappasivat Jasen! Ja nyt heillä on Thomas." Sierra sanoi. Nousimme Rosen kanssa molemmat niin nopeasti ylös kuin pääsimme, ja juoksimme ulos teltasta.

Päästyäni ulos näin kuinka Jase seisoi miekka kädessään. Hirviöt, olennot tai mitä ikinä olivatkaan olivat ympäröineet Jasen. Ne olivat mustia hahmoja, kuin kummituksia yössä. Niillä ei ollut kasvoja. Sitten näin kuinka Thomasia pidettiin vankina. "Thomas!" Karjaisin. Rosen pää kääntyi suoraan Thomasiin. Hän lähti juoksemaan tätä kohti, mutta pahat olennot torjuivat tämän ja Rose lennähti maahan. Sierra juoksi tämän luokse ja auttoi tämän pystyyn. "Mitä te olette ja mitä te haluatte?!" Karjasin. Yksi niistä lähti kävelemään luokseni. "Ever ei!" Jase karjaisi, ja oli juoksemassa minun ja olennon väliin miekka ylhäällä, mutta olento lennätti tämän pois. "Ever!" Thomas huudahti. Sitten kuulin kuinka tämä karjaisi kivusta. Katsoin nopeasti hahmon ohi ja näin, kuinka Thomasia pistettiin miekalla selkään. "Thomas! Thomas ei!!" Karjuin niin kovaa. Thomas. Hän ensin seisoi siinä, kunnes miekka lävisti hänen koko kehonsa. Hän ensin katsoi alas veriseen miekkaan, joka tunki hänen kehonsa läpi. Sitten hän nosti päätään. Huomasin hänen silmissään kyyneleet. Paha olento nappasi miekan pois tämän sisuksista, ja niin Thomas kaatui hitaasti maahan. Aloin itkemään. Tuska oli taas läsnä. Vaikka se ei kyllä koskaan oikeastaan lähtenytkään. Aloin karjumaan, ja tunsin sisälläni jälleen suuren voiman. Suljin silmäni ja keskityin. Nyt tunsin taas siniset lieskut jotka irtautuivat hitaasti käsistäni. Kehoni eli nyt harmoniassa niiden kanssa, ja minun oli helpompi ohjata niitä. Sitten suuntasin ne kohti pahoja olentoja, jotka sinisen valon nähdessään katosivat synkkään metsään. Mutta eivät ihan kaikki. Vapautin lieskut käsistäni, ja tähtäsin ne hahmoja päin. Ne sinkosivat ilmaan, ja ne tipahtelivat tuhkina takasin maahan. Hengittäminen tuntui raskaalta, ja tunsin kuinka kaikki pimeni.

Heräsin teltasta jälleen kerran, ja selkääni sattui aivan älyttömästi. Ylös nouseminen tuntui vaikealta, kunnes katsahdin oikealle puolelleni. Se oli Jase. "Hei." Tämä sanoi pehmeästi. "Oletko kunnossa?" Hän kysyi. Katsahdin hänen käsiinsä, jotka olivat aivan ruhjeilla. "Kyllä kyllä. Mutta entäs sinä?" Kysyin huolissani. "Joo, olen okei." "Mitä ne hirviöt oikein olivat ja mitä ne tahtovat?" Kysyin muisteltuani hirviöiden ulkomuotoa. "Ne haluavat... Äh.... Sinun voimasi." Jase sanoi. Järkytyin. "Mutta jos he kerta haluavat vain minun voimani niin miksi he hyökkäävät toisten kimppuun?" Kysyin ja karjaisin pienesti samalla, koska kylkeeni sattui. "Ota varovaisemmin. Puhutaan tästä myöhemmin." Jase sanoi ja nousi ylös. "Ei Jase. Kerro minulle! Nyt heti!" Sain huudettua. Hän huokaisi syvään, muttei kääntynyt. "He ajattelevat voivansa kiristää sinua kaikilla rakkaimmillasi." Hän sanoi ja kääntyi. "Nyt se kohde taitaa olla Thomas. Ja niitä hirviöitä kutsutaan Saattajiksi." Jase sanoi ja lähti. "Thomas....." Kuiskasin hiljaa itselleni ja muistin mitä oli tapahtunut. En voisi ikinä antaa toisten kärsiä minun takiani. En halunnut sitä.

Klenkkasin Thomasin teltalle ja astuin sisään. "Moi." Sanoin ja klenkkasin tämän vierelle. Thomas oli elossa. Hän oli vain hyvin heikkona. "Hei vain." Thomas sanoi. Hän hymyili minulle pienesti. "Olen niin iloinen että olet elossa." Sanoin ja aloin itkemään. Halasin tätä lujaa. Tunsin kuinka Thomas halasi takaisin. Tai ainakin yritti. Häneenhän sattui aika tavalla. "Saanko jäädä tänne?" Kysyin Thomasilta. Hän katsoi minuun. Tuli ensin pieni hiljaisuus, kunnes hän nyökkäsi. Menin makaamaan hänen viereensä. Ja siinä kohtaa päätin jotain: Että aion antautua Saattajille.