Ever

Salaisuudet

Kaikki päästyämme jaloillemme, suuntasin katseeni Sierraan, joka pyyhki tomua housuistaan. "Oletteko kaikki kunnossa?" Thomas kysyi ja katsoi ympärilleen järkyttyneenä. "Joo, olen okei." Sanoin ja käänsin pääni Sierraan, jonka kädestä vuosi verta. "Sierra, oletko kunnossa?" Kysyin juostuani tämän luokse. "Kyllä. Se on vain naarmu." Sierra sanoi ja laittoi käden selän taakse. "Okei, mitä toi oikeen oli?" Rose kysyi nähtyäni hänen kävelevän selkämme taakse. "En minäkään tiedä." Thomas sanoi ja käänsi päänsä minuun. "Miksi olette tuollaisia? Mehän juuri saimme nähdä missä Jase on? Joten, etsitään se paikka ja pelastetaan hänet!" Huudahdin innoissani. Thomas ja Rose pudistelivat päätään. "Se ei taida olla ihan niin yksinkertaista." Rose sanoi. "Miten niin? Mehän näimme hänen olinpaikkansa!" Karjaisin. "Jep. Niin näimme, muttemme silti tiedä missä se paikka sijaitsee. Etsinnöissä voi mennä aikaa." Thomas sanoi ja katsoi jälleen synkkään metsään. "Hyvä on." Sanoin ja käännyin poispäin. "Mitä se sinun voimankäyttösi oikein oli, Ever?" Sierra kysyi. "Miten niin? Tein samaa juttua niin kuin tekin?" Kysyin ymmälläni. "Ei, sinä et pelkästään lausunut paikannusloitsua. Nähtyäsi Jasen kurjan olinpaikan, sinusta alkoi nousemaan uutta voimaa. Siksi taika oli niin vahva." Rose sanoi ja kääntyi puoleeni. "Mutta, tein ihan samaa kuten tekin. Minulle vain tuli niin paha mieli Jasen puolesta, ei mitään sen kummempaa." Sanoin. "Sinulla taitaa olla tunteita tätä poikaa kohtaan, vaiko?" Thomas kysyi ja katsoi minuun kysyvästi. "Minä.... Öh......" En oikein tiennyt mitä sanoa. En halunnut loukata Sierraa. "Ihan hullua." Sanoin ja vilkaisi Sierraan, joka näytti jälleen ärsyyntyneeltä. "Emme oikein usko tuota." Rose tokaisi. "Sierra, minä...." sanoin ja olin juuri koskettamassa Sierraa, kunnes hän huudahti: "Ei! Jätä minut rauhaan!" Ja niin hän juoksi poispäin. "Äh, kiitoksia vaan!" Huudahdin Thomasille ja Roselle, jotka näyttivät järkyttyneiltä. "Olemme pahoillamme, me emme tienneet." Rose sanoi pahoitellen. "Onko jotain jossa voimme auttaa?" Thomas kysyi. "Ei. Te olette tehneet jo tarpeeksi." Sanoin ja lähdin juoksemaan Sierran perään. "Ei! Älä mene sinne metsään! Se on vaarallista!" Thomas huudahti, mutten kuunellut. Minun täytyi löytää Sierra ja Jase, vaikka yksin.

Juostessani metsässä etsien Sierraa, tajusin kuinka synkältä metsä tuntui yhä enemmän ja enemmän. Kuulin takaatani rasahduksen, mutta sanoin itselleni: "Se on varmaan vain jänis, se on varmaan vain jänis....." Hoin itselleni, jotta pelkoni ei pääsisi valloilleen. Kävelin metsässä, ja tajusin eksyneeni. "Sierra! Missä sinä oikein olet?!" Karjuin metsän synkkyydessä. Metsä kaikui. "Ole niin kiltti. Olen niin pahoillani!" Karjaisin vielä, ja tunsin kuinka kyyneleeni alkoivat valumaan pitkin poskiani. Kaikki tuntui kuin suurelta maanjäristykseltä, ja tuntui kuin minä olisin ollut se joka sinne putosi yhä uudelleen ja uudelleen. Sai samat terävät satuttavat iskut. Ja joka kerta sattui. Joka ikinen terävä asia minussa sattui. En jaksanut enää.

Kaaduin maahan, ja aloin itkemään vain lujempaa. Halusin vain takaisin kotiin. Halusin unohtaa tämän kaiken. Mutta se olisi mahdotonta. Itkiessäni vain lujempaa ja lujempaa, kuulin kuinka oksa rapsahti jossain. Käännyin hätäisesti ympäri. "Kuka siellä? Sierra?!" Huudahdin kovempaa ja nousin seisomaan hieman vapisten. "Tule esiin!" Karjaisin. Ja siinä saamassa esiin astui sama tuttu susi, kehen törmäsin juuri kun Jase oli viety. "Hetkinen.... Sehän olet sinä." Sanoin, ja katsoin sutta, joka käveli vierelleni. Silitin tätä ja menin kyykkyyn. Katsoin tätä suoraan tämän syvän sinisiin silmiin. "Voisitko mitenkään auttaa minua? Olen aivan hukassa...." Sanoin, ja halasin sutta kyyneleet valuen. Ja siinä samassa, susi muuntautui ihmiseksi. Lensin itse taaksepäin, ja katsoin ympärilleni. Susi oli poissa.