Ever

Ymmärtäminen

"Minuunko?" Kysyin hämmennyksissäni. En tiennyt ollenkaan mitä sanoa tai ajatella. "He aikovat jotain pahaa sinulle, Ever." Jase huokaisi. "Mitä teemme?" Rose kysyi nostaen katsettaan. "En tiedä." Jase sanoi. "Mutta meidän on varmistettava että Everille ei käy kuinkaan." Tämän jälkeen katsahdin Sierraan, joka katsoi Jasea ihmeissään. Kaikki tuntui vain olevan sekaisin.

Myöhemmin, kun me kaikki istuimme nuotion ympärillä, huomasin kuinka kämmenelleni tipahti vesipisara. "Hei, kaikki okei?" Thomas kysyi. Hän istahti vierelleni, ja katsoi Rosea, joka nukkui sikeästi tähtitaivaan alla. Jasen ja Sierran olinpaikasta en tiennyt. "Joo, on. On vaan hassua kun Jase on taas maisemissa." Sanoin. Thomas otti kädestäni kiinni ja puristi sitä hennosti. "Hei, kaikki kääntyy kyllä parhain päin." Hän sanoi ja hymyili minulle. Hymyilin tälle takaisin. "Hänet kannattaisi siirtää, kohta voi tulla aikamoinen vesisade." Sanoin ja osoitin Rosea. "Joo, tietty." Thomas sanoi ja meni herättelemään Rosea. Minä taas nousin ylös ja lähdin kävelemään metsän polkuja pitkin.

Kävellessäni yön tähtitaivaan alla, tunsin lisää vesipisaroita poskillani, kunnes huomasin, että olin jo läpimärkä. Hiukseni, vaatteeni ja kaikki. Potkin vain kiviä jalkojeni alla. Ihan kuin silloin kun minut kaapattiin. Toisaalta, ei satanut vettä. Kävelin pienen metsikön ohi, ja kuulin sieltä jotain naurua. Mielenkiinnosta kurkkasin puun taakse, ja näin Sierran ja Jasen. He nojailivat puuta vasten, tai siis Jase nojaili, Sierra nojasi häneen. He vain keskustelivat siinä. Ja minä olin yksin. Katsoin heitä yhä puiden takaa, kunnes tuuli ja vesisade vain voimistuivat. Hekin olivat ihan läpimärkiä, mutteivät välittäneet siitä. Ja sitten näin kuinka Jase suuteli Sierraa otsalle, tuon jälkeen rasautin vahingossa oksan allani, johon olin vahingossa astunut. Sitten käänsin pääni takaisin Jasen puoleen, joka tuijotti minua Sierran kanssa. En nähnyt kunnolla, sillä märät hiukseni olivat koko ajan silmieni tiellä, mutta silti tunsin kyyneleet poskillani. Sade vain hakkasi. Minun oli päästävä täältä pois. Lähdin juoksemaan. Niin kovaa kuin pystyin, vaikka kuulin kuinka Jase huusi takanani: "Ever odota!"

En pystynyt katsomaan taakseni. Juoksin niin kovaa kuin jaloillani pääsin, enkä välittänyt Jasesta. En halunnut kuulla hänen selityksiään sun muita. Vähän matkan juoksun kuluttua, näin edessäni ränsistyneen ladon. Menin sen lahon katoksen alle sateen suojaan, ja itkemään. "Ever!" Kuului kauempaa huuto. Se oli Jase. En vastannut. "Ever?" Jase kyseli, kun tämä astui lähemmäs latoa. Ja pian hän seisoikin vierelläni. "Ever, oletko kunnossa?" Hän kysyi. Katsoin häntä nopeasti, ja näin hänen märät hiuksensa ja kasvonsa. Peittyneet sateen alle. Minun silmäni olivat kyynelten täyttämät. Minua palelsi aivan liikaa. "Tule! Lähdetään pois täältä!" Hän huusi sateen yli. "En." Sanoin hiljaa. "Mitä?" Jase kysyi ihmeissään. "Sanoin ei!" Karjaisin täysillä. "Ever! Tule nyt! Mistä kiikastaa?" Hän huusi. Ja minunkin teki mieli vain huutaa. "Sinä et tee muuta kuin valehtelet!" Karjuin. "Valehtelen? Kuinka niin?" Hän kysyi. "Ihan kuin et tietäisi! Sinä suutelet minua, ja alan pitämään sinusta, ja sen jälkeen murrat sydämeni Sierran uutisella, että te kaksi seurustelette!" Huusin sateen läpi niin kovaa kuin pystyin, vaikka se olikin vaikeaa. "Ever, minä..." Hän alkoi selittää, mutta keskeytin hänet. "Ei! En halua kuulla!" Rääyin. "Mene pois!" karjaisin!" "En!" Hän huusi takaisin. "Mene! Nyt!" Ja siinä samassa hän veti minut lähelle itseään, ja suuteli minua. Hetkinen, suuteli minua?

Tuon jälkeen irrottauduin Jasesta ja katsoin tätä suoraan silmiin. "Mitä sä oikeen hommaat? Sä olet Sierran poikaystävä! Et sä voi tehdä näin!" Karjuin. "Ever! Minä juuri jätin Sierran. Siellä missä näit meidät." Hän sanoi. "Mitä?" Kysyin ihmeissäni. "Niin! Menimme hieman syrjemmälle koska halusin kertoa hänelle että juttumme ei taida toimia, sillä olen rakastunut toiseen!" Hän karjui, ja minä kuuntelin. "Mitä tarkoitat?" Kysyin. "Että se on ohi! Minä ja Sierra siis. Sinä olet se, jonka kanssa tahdon olla!" Hän huusi yhä sateen läpi. En tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Jase juuri tunnusti rakastavansa minua. "No, mitä sanot?" Jase kysyi. "Äh minä....." Ja siinä samassa Thomas tuli nurkan takaata. "Thomas. Hei!" Huudahdin. "Hei vaan sullekkin Ever. Jase." Hän sanoi ja mulkaisi Jasea. "Mitä teet täällä?" Kysyin. "Tulin etsimään sinua, sillä katosit niin yhtäkkiä. Mutta sulla onkin seuraa. Mun moka." Sen jälkeen Thomas vain käveli pois. "Thomas! Ei! Odota!" Huusin tämän perään. "Mitä ihmettä?" Jase kysyi. Katsoin vain kuinka Thomas käveli pois. Sekava tilanne. Erittäin sekava tilanne.