Ever

Sierra

Kävelin yhdessä Sierran vierellä kohti metsän synkkyyttä. "Oletko siis varma, että puhumme samasta Jasesta?" Kysyin hieman epäröiden. Ei siinä siis mitään vikaa ollut, sillä Sierra vaikutti ihan kivalta, kunhan häneen vain ensin tutustui. Mutta Jasen tyttöystävä? En olisi ikinä olettanut että Jase seurusteli. Ja silti hän suuteli minua silloin kauan sitten. Vai oliko hän edes silloin vielä Sierran kanssa yhdessä? Sitä en tiennyt. "Kyllä. Ei Luontotaistelijoiden laaksossa ole muuta kuin yksi Jase. Minun Jaseni." Sierra sanoi ja kiristi ponnariaan. Vai muka hänen Jasensa? Äh... Antaa olla. "Mihin olemme nyt siis matkalla?" Kysyin. "En ole varma. Mutta yritän paikantaa Jasea. Meillä on vahva yhteys toisiimme." Tuon sanan jälkeen aloin kiehumaan. Mutta yritin pitää itseni tyynenä ja rauhallisena. Purin hammastani vasten huultani niin, että sain tehtyä vahingossa haavan huuleni. Se vuosi hieman verta.

"Perillä!" Sierra huudahti ja näytti edessä olevaa suurta vuorta. Näky oli aivan uskomaton. "Vau!" Sanoin ja katsoin kohti suuria vuoria. "Tuonnekko me olemme menossa?" Kysyin katsoen Sierraan. "Onko Jase siellä?" Kysyin varmasti. "Ei." Sierra vastasi ja huikkasi eteenpäin kädellään. "Että mitä?! Miten niin ei?!" Karjaisin. "Sinunhan pitäisi viedä meitä Jasen luokse." Sanoin. "Hei, kuuleppas nyt. En saa häntä paikannettua yksin. Tarvitsemme muiden Luontotaistelijoiden apua." Sierra sanoi ja käveli päättäväisenä eteenpäin. Seurasin perässä varoen joka ikistä askelta, jotten vaan vahingossakaan talloisi jotakin Luontotaistelijoiden arvokkainta kukkalajia. En meinaan tiennyt koska olimme heidän alueellaan. En ollut muutenkaan ennen nähnyt yhtäkään Luontotaistelijaa, paitsi Jasen. Sitten Sierran. Ja nyt näkisin kokonaisen kylän heitä.

Sierra avasi narisevan suuren puu-oven, ja eteeni ilmestyi säkenöivä piha-alue täynnä kukkia, kasveja, puita, lehtiä ja valoa. Ympäröivä maailma täällä tuntui suuremmalta kuin koskaan. Miten olisin koskaan voinut olettaa tälläisen suuren laakson olevan olemassa? Pyörin ympäri pihaa, ja katsoin niin moneen paikkaan niin nopeasti kuin vain pystyin. Minulle tuli hyvin rauhallinen olo, enkä halunnut sen loppuvan. Tuntui kuin koko paikka olisi huutanut sen kauneutta suoraan päin kasvojani.

"Sierra!" Jostain kuului suuri huuto, ja siinä samassa yli tuhat Luontotaistelijaa hyppäsi esiin. He katsoivat minua ensin halveksuen, ja sitten hymyillen. "Tarvitsemme apua." Sierra sanoi ja katsoi tuota vaaleahiuksista poikaa, jonka vihreät silmät olivat kuin koko metsän kasvillisuus. "Mitä teet täällä Sierra? Sinunthan on karkotettu. Jos kuningas tai kuningatar näkevät sinut, olet tuhoon tuomittu." Poika sanoi ja katsoi ympärilleen hermostuneesti. "Tiedän riskin, mutta tämä on tärkeää." Sierra vastasi ja viittoi minuun päin. Nyt vasta muistin, että Sierrahan oltiin karkotettu. Olin ihan unohtanut sen koko tämän hässäkän aikana. "Kuka olet?" Poika kysyi, ja katsoi minuun kysyvästi. Hän näytti suurin piirtein minun ikäiseltäni, eli 18 vuotiaalta, mutta muistaakseni Jase oli opettanut minulle, että 18 vuoden ikä tarkoittaa Luontotaistelijoiden keskuudessa 118. "Olen Ever." Vastasin ja katsoin jalkoihini. "Miksi toit hänet tänne Sierra? Tiedät että se on vaarallista nyt!" Poika huudahti. Katsoin ympärilleni hieman hölmistyneenä. En oikein tiennyt mitä kaikki tämä tarkoitti. "Minä ja Ever etsimme Jasea! Hän katosi, ja yritämme löytää hänet!" Sierra huudahti ja katsoi vihaisesti vaaleahiuksista poikaa. Tämä vastasi: "Hyvä on. Missä näitte hänet viimeksi? Mitä tapahtui?" Siinä kohtaa Sierra tönäisi minua ja katsoi minuun kysyvästi. Sitten tajusin, että minähän olin itse paikalla kun se tapahtui. "No siis.... Olin harjoittelemassa taitojani Jasen kanssa." Sanoin ja katsoin kysyvästi Sierraan päin. Minua meinaan ujostutti. Sierra katsoi minuun ja viittosi käsillään että minun pitäisi jatkaa puhumista. Sitten huokaisin syvään ja sanoin: "Ja sitten joku olento otti hänestä kiinni, ja vetäisi hänet pimeyteen. Yritin kyllä pitää hänestä kiinni, mutta sitten ne sudet ilmaantuivat ja..." Sanani keskeytyi, kun tuo vaaleahiuksinen poika keskeytti minut. "Sinä siis näit susia?" Poika kysyi ja katsoi minuun silmät pyöreinä. "Kyllä?" Vastasin pienesti ja katsoin nopeasti Sierraan, joka taas tuijotti  poikaa vihainen ilme kasvoillaan. "Mitä hassua susissa on?" Sierra kysyi nopeasti. "Sudet... Sudet eivät näyttäydy kenelle vaan. Vaan hyvin vahva ja voimakas henkilö voi nähdä juuri ne kiiltävä turkkiset sudet. Ne näyttäytyvät hyvin harvoin metsän pimeydessä, kun valoa ei kaikkoa mistään. Kun on turvallista." Tämä sanoi. Halusin niin saada tietää hänen nimensä. "Eli siis, miksi he näyttäytyivät minulle?" Kysyin ja katsoin kaikkia Luontotaistelijoita epäröiden. "Varmaankin siksi koska hän on Ever. Se, jonka olisi määrä pelastaa maailma." Sierra sanoi ja laittoi kätensä olkapäälleni. Katsoin häntä ihmeissäni. "Hei, miten sitä et tiennyt että sudet ovat niin harvinaisia ja erikoisia Luontotaistelijoiden parissa?" Kysyin Sierralta ja katsoin hänen kättään, joka yhä makasi olkapäälläni. "Koska en minäkään tiennyt mitään tälläisestä." Sierra sanoi ja pudisti päätään. "Mutta meillä on nyt tärkeämpiäkin asioita. Jase on yhä tuolla joissakin, ja meidän täytyy auttaa häntä!" Sierra huudahti ja käänsi katseensa vaaleahiuksisesta pojasta minuun. "Tiedän kuinka tärkeä Jase on sinulle Sierra, mutta se voi olla hyvin vaarallista." Vaaleahiuksinen poika sanoi ja katsoi taaksepäin haikeasti. "Ihan sama. Hän on minulle kaikki kaikessa, enkä lepää ennen kuin löydän hänet, ja tarvitsen siinä teidän apuanne." Sierra sanoi päättäväisenä.

Katsoin yhä paikasta toiseen erilaisia Luontotaistelijoita ymmälläni. Jotkut olivat pitkiä, jotkut lyhyitä, jotkut laihoja, jotkut vähän pyöreämpiä, jotkut nuoria, jotkut vanhempia, jotkut pelottavia, jotkut mukavia. Heitä oli niin paljon erilaisia, ja he olivat silti kokonainen yhteinen kansa. Se muistutti minua ihmisistä. Miten erilaisia mekin olemme, mutta meitä yhdistää silti jokin sama asia. Se tekee meistä ihmisiä, se tekee meistä meitä. "Eli teidän täytyy auttaa minua paikantamaan hänet." Sierra sanoi ja viittosi itseään. "En pysty paikantamaan häntä yksin, ja Ever ei oikein vielä osaa." Sierra sanoi ja osoitti minua. En pahastunut millään tavalla, koska tiesin sen olevan totta. Tämän kaiken olevan. "Hyvä on. Me autamme teitä paikantamaan Jasen." Vaaleahiuksinen poika sanoi huokaillen. "Jes! Kiitoksia Lucas!" Sierra huudahti iloisesti. Sain siis tietää että tuon mystisen vihreäsilmäisen pojan nimi oli Lucas. "Mutta vain yhdellä ehdolla." Lucas sanoi ja katsoi Sierraan ja minuun pitkään. "Mikä se ehto on?" Sierra kysyi haikeasti. Hän taisi jo alusta saakken tietää tämän vaativan jotakin vastineeksi. "Otatte kaksi parhainta taistelusoturiamme mukaan pitämään teidät turvassa." Lucas sanoi ja näytti kahta Luontotaistelijaa, jotka nappasivat kiiltävät miekkansa heidän repuistaan salaman nopeasti. Toinen oli tyttö ja toinen poika. "Onko pakko? Pärjäämme ihan hyvin kahdestaankin." Sierra sanoi ja naurahti. Katsoin Sierraan ja sitten Lucasiin. "No kuulkaa, teidän on pakko, koska muuten ei tule kauppoja. Ja haluan vain pitää oman pikkusiskoni ja sinut Ever turvassa." Lucas sanoi ja naurahti myös. Eli Sierra oli Lucasin pikkusisko? Sitä en edes osannut olettaa. "En suostu siihen!" Sierra huudahti raivoisasti. "Mitäköhän tulee tapahtumaan jos laitan vasta harjoittelevan soturin ja karkotetun Luontotaistelijan kaksin matkalle etsimään ystäväämme?" Lucas kysyi ja kääntyi minuun puoleeni. Ja minusta Lucas oli hyvinkin oikeassa. Ties mihin vaaraan joutuisimme, jos menisimme kahdestaan. "Hyvä on." Sanoin päättäväisenä. "Hyvä." Lucas vastasi hymyillen. Näin kuitenkin sivusilmällä, kuinka Sierran silmät suurenivat ja suu loksahti auki. Se näytti hieman naurettavalta. "Hyvä on. Mentiin!" Lucas huudahti ja lähti kävelemään. "Lupaan myös etten sano sinusta sanaa kuningattarelle ja kuninkaalle, Sierra." Lucas sanoi vielä ja lähti kävelemään eteenpäin. Lähdimme seuraamaan Lucasia. Kävellessämme nappasin nopeasti Sierran hihasta kiinni, ja hän pysähtyi. "No mitä nyt?" Sierra kysyi ärsyyntyneesti. "Anteeksi että tein sen äskeisen, mutta minun oli pakko. On pakko löytää ja pelastaa Jase. Sitähän me molemmat haluamme, vai mitä?" Kysyin ymmärtävästi. Ensin Sierra hieman otti etäisyyttä, kunnes tämä avasi suunsa ja vastasi: "Tietysti."

Ja sitten lähdimme kävelemään kohti tuntematonta Lucas ja kaksi soturia kannoillamme.