Ever

Lupaus

"Ever?" Kuulin tutun äänen sanovan teltan suulta. Se oli Jase, ja hän katsoi minua ja Thomasia pitkään. Sitten tajusin että olimme molemmat nukahtaneet hetkeksi. Vaikka Thomas ei kylläkään herännyt Jasen pehmeään ääneen. Hän nukkui sikeästi. Nousin hitaasti ja varovasti ylös jotten vahingossakaan herättäisi häntä. Ja myös siksi koska minuun koski niin pahasti. Päästyäni istumaan sängyn laidalle otin laidasta kiinni ja yritin kaikin voimin nousta ylös. Se onnistuikin joten kuten, kunnes voimani eivät riittäneetkään ja melkein kaaduin maahan, mutta Jase ehti napata minut kiinni. "Tule, sinut pitäisi viedä takaisin lepäämään." Jase sanoi ja auttoi minua eteenpäin. "Eikun odota...." Sanoin ja otin käteni pois Jasen otteesta. Klenkkasin takaisin Thomaksen luo. Katsoin hänen rauhallisia kasvojaan kun hän nukkui. Laskin päätäni hieman alas ja annoin lämpimän pienen ja hellän pusun tämän otsaan. Minua ei kiinnostanut mitä Jase siitä ajattelisi, halusin vain päästä tekemään sen. Enkä siksi jotta saisin Jasen mustasukkaiseksi niin kuin hän voisi väittää. Ehei. Vaan siksi koska minulle oli alkanut syntyä vahvempia tunteita Thomasia kohtaan. Ja ne olivat vain voimistumassa. Käännyin takaisin Jasen puoleen joka katsoi poispäin halveksivan näköisenä. "Tule, mennään." Hän sanoi ja auttoi minut ulos teltasta.

Näin Sierran nuotion äärellä Rosen kanssa. He yrittävät näemmä keksiä jotain suunnitelmaa kuinka minut saisi pidettyä turvassa. "Hei." Sanoin ja astelin heidän luokseen Jasen päästettyä minut kovasta otteestaan. "Ihanaa että olet kunnossa!" Rose huudahti ja ponnahti pystyyn. Tämä halasi minua pitkään. Ja ainut sana joka suustani pääsi siinä kohtaa oli: "Au." Silloin Rose vasta tajusi päästää irti ja istahti takaisin Sierran viereen nuotiolle. Oli kylläkin päivä, tai ainakin niin minä epäilin sillä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Ilmassa tuoksui kuusen terälehdet, ja ihmettelin suuresti miksi he polttivat nuotiota keskellä päivää. "He saavat siitä lisää voimaa." Jase sanoi keskeyttäen omat spekulointini. "Mitä?" Kysyin ja katsoin hänen puoleensa. "Niin. Näytit meinaan hieman ällistyneeltä että miksi he polttavat nuotiota keskellä päivää, mutta syy on se jotta he saavat kerättyä itselleen lisää voimaa. Tulesta." Jase sanoi ja hymyili pienesti. Tuo oli se Jase jonka tunsin. Vähän virnuileva ja aina yrittää olla oikeassa asiasta kuin asiasta. "Vai niin." Sanoin ja käännyin takaisin tyttöjen puoleen. "Mutta eikö sinun pitäisi liittyä heihin?" Kysyin ja katsoin takaisin Jasen silmiin. "Ei. Minun pitää pitää sinusta ja Thomasista hyvää huolta." Jase sanoi ja naurahti. Tilanne ei tosiaankaan tainnut olla hänelle helppo.

Päästyäni takaisin telttaan Jase peitteli minut sängylleni. Hän oli juuri lähtemässä, kunnes pysäytin tämän ottamalla hänen kädestään kiinni. "Ei. Jää." Sanoin. Jase ei kääntynyt. Hän jähmettyi paikoilleen kuin kivi. "Minun on mentävä Ever." Jase sanoi ja riuhtaisi kätensä irti. "Mutta eikö sinusta meidän pitäisi puhua asiat selviksi?" Kysyin kuuluvalla äänellä. Jase pysähtyi uudestaan ja tällä kertaa kääntyi ympäri. Hän katsoi minua suurin sinisin silmin. "Taidat olla vähän liian väsynyt sellaiseen." Jase sanoi. Ja myönnettäköön hän oli oikeassa, mutta olin luonteeltani erittäin jääräpäinen. "Ole kiltti." Sanoin anelevasti. Hän huokaisi pitkään ja katsoi vielä kerran ovelle päin. Kunnes päätti tulla viereeni istumaan. "Hyvä on." Jase sanoi ja katsoi minuun. "No mistä haluat aloittaa?" Tämä kysyi ja venytteli käsiään leikkimielisesti. "No vaikkapa siitä että sinun pitää pitää pieni lupaus." Sanoin ja osoitin häntä. "Riippuu mihin liittyy." Tämä sanoi ja mulkaisi minua. Hän taisi sen olettavan liittyvän Thomasiin, mutta kyse oli aivan jostain muusta. "Aion antautua Saattajille. Etkä saa kertoa siitä kenellekkään." Sanoin päättäväisenä.