"Kai sinä olet tulossa huomenna?" kysyy Morgan. Nyökkään hymyillen. Istumme koulun ruokalassa suunnittelemassa huomisen illan ohjelmaa. Minä ja Kathen aiomme mennä yöksi Morganille, jonka porukat lähtevät Kanadaan asti joillekin sukulaisilleen. Aiomme kokata yhdessä jotain Italialaista, katsoa Titanicin - kun he kuulivat, etten ole nähnyt sitä, he olivat niin järkyttyneitä, että Titanic lisättiin ohjelmistoon - ja pitää kunnon pyjamabileet.
"En jättäisi väliin mistään hinnasta!"
"Mitä sinä et jättäisi väliin mistään hinnasta?" kysyy ääni takaani. Käännyn hänen puoleensa ja hän sipaisee huulillaan poskeani ennen kuin antaa suukon.
"Yäk, menkää nurkan taakse nuoleskelemaan!" Ben valittaa.
Hymyilen ja pyöräytän silmiäni. Mitä katsoo tänne päin, jos se kerran häiritsee. Tuntuu, että hymyilen nykyään koko ajan. Täytyy kai ottaa kiinni sitä aikaa, kun pidin hymyilemistä suurinpiirtein sairautena.
"Tyttöjen juttuja," nauraa Kathen.
"Me yritetään saada Leigh tunteelliseksi pakottamalla se katsomaan Titanic!" hihkaisee Morgan.
Olenhan minä normaalistikin tunteellinen? Kohotan kulmiani kysyvästi. En vieläkään ole tottunut puhumaan paljon, joten välttelen sitä aina kun voin.
"Sinä vain hymyilet ja naurat, vaikka mitä tapahtuisi! Et näytä tunteitasi. Etkä edelleenkään puhu tarpeeksi," Morgan mutristaa huuliaan ja tönäisee minua olkapäähän. Ihan totta, nauran koko ajan. Tuoltako se muista näyttää?
"Yritätte siis saada tyttöni itkemään?" Chris vitsailee.
"Haluamme nähdä hänet osoittamassa tunteitaan, vaikka sitten itkemässä."
"Minä olen nähnyt hänet raivoamassa Ethanille. Onko se tunteiden osoittamista?"
"Parempaan päin," Morgan nauraa. En kuitenkaan usko, että itkisin elokuvan takia, mutta sopii yrittää.
"Raivoaako Leigh tosiaan Ethanille? Sen kyllä haluaisin nähdä!" Ben hörähtää. Heitän häntä kurkun palalla.
"Kuka nyt ei raivoaisi, jos joutuisi elämään sellainen ääliö serkkunaan?" Chris iskee minulle silmää. Hetken jo luulin, että hän kertoisi muille omituisesta asumisjärjestelystämme. Onneksi voin luottaa häneen!
"Sinä Ben, et haluaisi nähdä yhtään mitään," irvistän rumasti Benille ja nousen lähteäkseni.
"Minä tulen samaa matkaa," huikkaa Kathen ja pomppaa pystyyn. Menemme yhdessä palauttamaan tarjottimemme.
***
"Minne sinä olet menossa?" Ethan tivaa sadannen kerran, On perjantai, olen lähdössä yökylään Morganille. Mutta sitä Ethanin ei tarvitse tietää. Luulkoon, että olen menossa Chrisille, sillä se näyttää ottavan häntä pahemman kerran päähän.
"Yökylään, sadannen kerran!" kivahdan ja etsin pyyhettäni. Ethan käyttää joskus tavaroitani, jos ei löydä omiaan, joten saan aina etsiä. Olen sanonut siitä monta kertaa hänelle, mutta hän ei ota kuuleviin korviinsakaan. Löydän pyyhkeeni viimein ja sullon sen reppuun.
"Menen nyt," sanon kävellen kohti ovea. Hän hyppää salamana eteeni, eikä päästä ohitseen. Voiko noin nopeasti muka edes liikkua?
"Sinä et mene minnekään, ennen kuin kerrot, kenen luokse!"
"Mitä se sinua kiinnostaa?"
"Minun piti katsoa perääsi. Arthur ei haluaisi sinun menevän kenenkään pojan luokse yökylään!"
"Arthur ja Arthur ja Arthur!" minä kiljun. "Mitä se häntä edes kiinnostaa? Eihän hän halua edes puhua kanssani puhelimessa, miksi hänen sitten pitää rajoittaa elämääni?"
"Rauhoitu."
"Enkä! En jaksa enää teidän määräilyänne! Mikä pakkomielle teillä kahdella on ylisuojella minua? Olen täysikäinen, osaan kyllä pitää huolen itsestäni. Olette pahempia kuin..."
Hän vetää minut kädestä sängylle istumaan, kun ulvon kaikki syytökseni päin hänen naamaansa.
"Mikä oikeus teillä on määrätä minun tekemisiäni? Teen Chrisin kanssa ihan mitä haluan!"
Ethan vain istuu vieressäni ja pitää edelleen kädestäni kiinni. Hän tuijottaa - ärsyyntyneenä, yllätys yllätys - kattoa odottaen, että saan huudettua tarpeekseni. Viimein haukon henkeä ja lopetan. Tuntuipa hyvältä! Olen ollut Ethanille ja Arthurille raivoissani koko ajan, mutta olen toivonut saavani lisää tietoa Arthurista, joten olen sietänyt määräilyä. Minulla alkaa pikkuhiljaa keittää yli. Ethan on täällä vain yöt, emmekä ole puhuneet paljon mitään. Mitä nyt Ethan on määräillyt koko ajan. En tiedä kummastakaan yhtään mitään, en edes Ethanista. Hän on niin sulkeutunut.
Tuijotan Ethanin jäänsinisinä hehkuvia silmiä - en ole vieläkään tottunut niiden uskomattomaan väriin - ja odotan, että hän vastaisi jotain. Lopulta hän aloittaa hiljaisella äänelä:
"Kuule, Arthur ei ole voinut jutelle sinulle, mutta se ei tarkoita, ettei hän välitä sinusta. Häntäkin ahdistaa, ettette voi tavata."
"Hah! Mikä muka estäisi? Minusta alkaa tuntua, että sinä vain kusetat minua ja mitään veljeä ei ole olemassakaan!"
"En ole valehdellut!" hänen äänensä alkaa kohota. Ilmeisesti epäilyni loukkaa häntä oikeasti.
"Todista se!"
"En voi! Et saa kuulla hänen ääntään, et vielä."
"Miksi muka? Tuo on ihan naurettavaa!"
"En voi kertoa."
"Ala selittää! Soitan poliisit ihan justiinsa."
Hän katsoo minua vihaisena. Otsa rypistyy ja hän näyttää pohtivan, mitä kertoisi. Jotenkin en voi olla luottamatta häneen. En usko, että hän olisi valehdellut, vaikka siltä se kyllä vaikuttaa. En kuitenkaan aio antaa periksi.
"Sinun veljesi ei ole ihminen. Etkä sinäkään," hän huokaisee alistuneesti. Ethan on hyvä valehtelemaan. Uskoisin häntä, jos tuo ei olisi noin mieletöntä. Pitääkö hän minua todellakaan noin vajaana?
"Mitä paskaa sinä yrität minulle syöttää?!"
"Se on totta!" hän huudahtaa.
"Te olette vampyyreita!"
"Keksi jotain omaperäisempää! Minulla ei ainakaan ole mitään hinkua repiä vastaantulijoiden kurkkuja auki. Ja mikä sinä sitten olet? Ihmissusi? Keiju? Avaruusolento?" naurahdan teennäisesti, vaikka tilanne ei ole ollenkaan huvittava.
"Vampyyri. Katso," hän kehottaa ja avaa suunsa. Olen pudottaa silmät päästäni, kun näen hänen pitkät, terävät kulmahampaansa. Ne ovat feikit, niiden on pakko olla!
"Miten pitkään sinä olet oikein valmistellut tätä juttua? Hankkinut jopa tekohampaat!"
"Yritä ymmärtää, ettet voi olla pojan luona yötä juuri nyt! Jää tänne niin selitän koko jutun."
"Mikä ihme saa sinut tekemään tällaista? Olet valehdellut minulle koko ajan päin naamaa ja varmaan nauranut minulle selkäni takana!" huudan.
"Ash! Kuuntele!" hän aloittaa, mutten anna hänen koskaan päästä loppuun.
"Hyvästi! Kun palaan huomenna, sinun on parempi olla häipynyt. En tahdo nähdä sinua enää."
En voi uskoa, että hän on valehdellut minulle koko ajan. Uskoin tosissani, että minulla olisi veli. Miten Ethan voi olla noin kusipää?
YOU ARE READING
Avain
Vampire"En myöskään ehdottomasti uskonut vampyyreihin. Ehkä minun olisi pitänyt. Ehkä sinunkin pitäisi. Minä avasin silmäni liian myöhään. Enkä voinut enää perääntyä."
