31. Luku: Ethanin näkökulma

447 55 11
                                    


Aamun kosteus on laskeutunut yön aikana kaupungin ylle. Paukautan ulko-oven perässäni kiinni ja astelen kiivain askelin kadulle. En käsitä, mikä on saanut minut kiihtymään näin, mutta sen tiedän, etten voinut enää jäädä sinne. En Galen pettyneiden tai Ashin syyttävien katseiden alle. Sen huoneen tunnelma oli liian painostava, kuten koko talon. Tee päätös, Ethan. Mitä teemme vampyyriprinsessalle nyt? 

Ilma maistuu suussa raikkaalle, ei sillä tavalla saasteiselle kuin yleensä. Lähes kuin maaseudulla. Se ei kuitenkaan rauhoita samalla tavalla, ilma ei tuo mukanaan metsän ja maan huumaavaa tuoksua. Liian syvällisiä ajatuksia, tarvitsen jotain helpompaa ajateltavaa.

Singahdan juoksuun. Pakoon kaikkia typeriä ajatuksiani. On rauhoittavaa kuulla vain ja ainoastaan omat, tasaisen nopeat askeleensa ja kiihtyneen hengityksensä, unohtaa kaikki ympäriltä. Se on juuri sitä, mitä tarvitsen. Jospa voisin vain juosta ilman, että minun täytyisi koskaan palata, ajatus käväisee mielessäni, vaikka en voisi kuvitellakaan luopuvani suunnitelmasta. En nyt, kun h-hetki on niin lähellä.

Pysähdyn vasta juostuani viitisen kilometriä. Huomaan tulleeni hiukan paremmalle seudulle, sellaiselle, jossa asuu kunnollisia ihmisiä. Ihmisiä, jolla ei ole mitään hajua meidän maailmastamme. Maailmasta, johon en itsekään haluaisi tutustua paremmin.

Olen "syönyt" viimeksi eilen, joten en tarvitsisi verta vielä vähään aikaan. Kuitenkin minua janottaa enemmän kuin pitkään aikaan, joten alan etsiä sopivaa uhria. Kai se johtuu kaikesta stressistä ja turhautuneisuudesta, en minä tiedä, mutta tunne polttaa kurkkua. Uhrin etsiminen ei kuitenkaan ole helppoa tähän aikaan aamusta. Hänen pitäisi olla yksin ja tarpeeksi syrjäisellä paikalla, jossa kukaan ei näkisi.

Aamu on vielä aikainen, eikä ihmisiä ole paljon liikkeellä. Ketään potentiaalista uhria ei ole näkyvissä. Se alkaa turhauttaa minua yhä enemmän ja enemmän. Pakkohan jonkun on kulkea töihin tai kouluun sopivan syrjäistä reittiä pitkin! Tyhjältä kadulta toiselle vaelteleminen alkaa ärsyttää, joten päätän istahtaa peltisen roskapöntön kannelle odottamaan. Jos vaikka kerrankin olisin onnekas.

Vihdoin, pitkän odottelun jälkeen, joku kääntyy samalle ahtaalle kujalle, missä odottelen. Jo hänen ärsyttäcä kävelytyylinsä kertoo minulle, kuka hän on, vaikken ehtinyt vielä nähdä kasvojakaan. Chris. Tämäpä sattuma. Istun varjoisassa paikassa, joten hän ei näe minua, vaan kävelee eteenpäin näppäillen puhelintaan tyynen rauhallisena. 

"Huomenta Chris", naurahdan ivallisimmalla äänensävylläni, saaden saastaisen puolivampyyrin säpsähtämään säikäkähdyksestä. Hän siristää silmiään nähdäksen paremmin. Astun esiin varjoista ja huomaan hänen kalpenevan kauhusta. Kai jokin minussa viestii hänelle, etten aio hänelle mitään hyvää.

"Huomenta Ethan", hän mutisee ja heilauttaa epäröiden kättään. Hänestä ei koskaan voisi tulla kunnon vampyyri. Vaikka se olisikin mahdollista, vampyyriyhteisö ei koskaan hyväksyisi häntä, koska hän on selkärangaton pelkuri. En edelleenkään pysty näkemään hänessä mitään erityistä, en edelleenkään voi ymmärtää, miksi tuo typerys on Asleighille niin tärkeä. Hän vaihtaa kiusaantuneena painoaan jalalta toiselle, kun mittailen häntä katseellani.

"En ymmärrä, mitä Ash näkee sinussa", tuhahdan astuen askeleen eteenpäin. Hän tuijottaa minua vihaisesti, mutta hänen jännittyneestä asennostaan näkee, että hän on enemmän hermostunut kuin vihainen. Hah.

"Ehkä hän vain sääli sinua, olethan sinä nyt aika hellyttävä", naurahdan mutristaen pilkallisesti suutani ja pörrötän hänen vaaleaa tukkaansa provosoivasti. Hän tönäisee käteni pois peruuttaen pari askelta kauemmas minusta. Virnistän hänelle.

AvainDonde viven las historias. Descúbrelo ahora