Istun ruokalassa Benin, Morganin ja Kathenin kanssa, hypistellen hermostuneena avainta kaulallani. He ovat keskittyneet keskustelunsa aiheeseen, eivätkä oikeastaan muista olemassaoloani lainkaan. Tai ehkä he ovat tajunneet viimein, etten tykkää puhumisesta. Se ei haittaa. Saan viimein olla hetken rauhassa. Kukaan ei katso säälien, sillä en istu yksin, mutta minun ei myöskään tarvitse puhua muille.
Tökin ruokaani haarukalla. Makaroonilaatikkoa juureksilla. Minulla ei ole lainkaan nälkä, mutta yritän silti niellä ruokaa. Se ei maistu miltään, en ole saada sitä kurkustani alas. Pian luovutan ja keskityn syömisen sijaan kuuntelemaan, kun Morgan ja Kathen kiistelevät siitä, pitäisikö Kathenin värjätä hiuksensa tummemmiksi vai ei.
Kohta Chris ja Steve saapuvat pöytään ja alkavat ahmia ruokaa sen näköisinä, kuin eivät olisi viikkoon saaneet syödäkseen.
"Onko nälkä?" kysyn. Muiden katseet singahtavat minua kohti. He ovat jo päivän aikana tottuneet siihen, etten sano vapaaehtoisesti sanaakaan. Tai sitten olen heille vain ilmaa. Chris yskäisee pari kertaa, ennen kuin saa suunsa auki:
"Joo, meillä olin äsken liikuntatunti ja..." hän katsoo minua tarkemmin ja näkee violetin poskeni: "Mitä hittoa Asleigh! Onko joku lyönyt sinua?"
Hän nostaa kätensä kasvojen eteen ja hipaisee hellästi suurta mustelmaani. Olen hyvin, hyvin kiusaantunut, en saa sanottua mitään. Joku, luultavasti Ben, yskäisee. Chris näyttää havahtuvan horroksesta ja huomaa kiusaantuneisuuteni. Hän vain virnistää anteeksipyytävästi ja jatkaa ahmimista.
"Et vastannut," toteaa Steve. Hänellä on todella matala ääni. Hän katsoo minua tutkivasti, mutta kohautan vaan olkiani ja sanon kai kaatuneeni jossain. Ilmeistä päätellen kukaan ei usko. He eivät kuitenkaan puhu mustelmastani enää.
"Missä Sam on?" Kathen kysyy Steveltä.
"Hän sanoi tulevansa ihan pian."
"Tuolla hän onkin," Kathen hihkaisee ja heiluttaa kättään kiinnittääkseen Samin huomion. Sam katsoo tänne päin, on kääntymäisillään pois, mutta tuleekin toisiin ajatuksiin. Hän marssii ärtyneenä meitä kohti.
"Et olisi pyytänyt Samia tänne. Hän on kiukutellut minulle koko päivän, enkä suoraan sanottuna jaksa enää yhtään valitusta," Chris mutisee ruoka suussa. Olen hämmästynyt, sillä ajattelin, että totta kai Chris haluaa tyttöystävänsä kanssaan syömään.
"Ennen kuin aloitatte mitään rähjäämistä toisten satuttamisesta, haluan vain sanoa pari valittua sana. Ensinnäkin, jos huolitte Asleighin mukaan porukkaanne, minä lähden," Sam kivahtaa jo ennen kuin istuu alas. "Toisekseen tuo," hän osoittaa minua haarukallaan, "...on varmasti vääristellyt tapahtunutta."
Laskeutuu hiljaisuus. Koko ruokala seuraa ihan hiljaa, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Minä tiedän jo. Lennän ulos porukasta ja saan istua loppulukukauden yksin. Katson varautuneena muiden ilmeitä. He eivät aluksi tajua, mistä Sam puhuu, sillä en ole kertonut heille. Sitten, yhtä aikaa, he kääntyvät katsomaan vasempaa poskeani peittävää mustelmaa. Kaikkien, erityisest Chrisin, ilmeet synkkenevät.
"Ash, mikset kertonut?" Morgan aloittaa, mutta ei ehdi jatkaa, kun Chris pomppaa seisomaan ja tuoli kaatuu kovalla rytinällä. Tunnen lievää vahingoniloa katsellessani, kun Sam tajuaa, etten puhunut hänen kavereilleen mustelmasta mitään.
"Et kai sinä vain tarkoitaa," Chris aloittaa matalasti ja hiljaa, mutta päätyy karjumaan Samille päin naamaa: "että sinä löit Ashia!"
"Ei se ole noin iso juttu," mutisen vaivaantuneena, mutta Chris jatkaa.
"Mitä ihmettä sinulla on häntä vastaan?" hän tivaa vihaisena.
"Eikö Asleigh sanonut mitään?" Sam kysyy hämmästyneenä.
"Ei minulla ole tapana juoruilla," tuhahdan.
"Ei voi olla totta, Samantha! Meidän ystävyytemme,"hän ärisee painottaen sanaa ystävä, "loppuu tähän. En halua kaveripiiriini ihmisiä, jotka satuttavat toisia ilman syytä!"
"Olihan minulla syy! Hän haukkui minua ämmäksi! Ja mitä varten siinä häntä puolustelet, eikö meidän..." hän ei ehdi jatkaa, kun takaamme kuuluu vihainen ääni:
"Lopettakaa! Nyt. Ruokalassa ei huudeta! Eikä tapella!
Se on englannin opettajamme. Hän seisoo takanamme kädet puuskassa
"Minkä ikäisiä te oikein olettekaan? Ensimmäisellä luokalla, kenties?" Minua hävettää järjettömän paljon. Kaikki ovat nähneet riidan, ja tietävät, mitä on tapahtunut.
Chriskin tajuaa ylireagoineensa ja nostaa tuolin lattialta. Hän ei kuitenkaan jatka syömistä, vaan nappaa tarjoittimen käteensä ja vaihtaa pöytää. Hän menee istumaan minulle tuntemattomien poikien kanssa. Katson hänen jälkeensä. Pojat nauravat ja tervehtivät läikäisemällä häntä selkään.
Katselen ympärilleni salissa. Kohtaus on ohi, joten suurin osa ihmisistä jatkaa syömistä tavalliseen tapaansa. Näen Ethanin istumassa kahdestaan jonkun toisen pojan kanssa. Ethan näyttää siltä, kuin ei olisi ollut paikalla kohtauksen sattuessa, mutta hänen ystävänsä tuijottaa hajamielisesti tänne päin. Mitäpä se minua kiinnostaa.
Käännän katseeni takaisin pöytäämme. Sam on häipynyt, niin kuin oletinkin. Muut katsovat minua.
"Olisit voinut kertoa, vaikka Sam olikin ystävämme," Morgan huokaisee. Pudistelen päätäni. Muut ylireagoivat, on minut hakattu ennenkin. Eihän se nyt ole noin iso asia.
"Miksi haukuit Samia ämmäksi?" virnistää Ben. Häntä selvästi kiinnostaa, mutta on sitä mieltä, että se on turhan pieni syy lyödä.
"Jos nyt tarkkoja ollaan, niin ilmaus, jota käytin, oli viheliäinen ämmä," mutisen vähän punastuneena. Toiset purskahtavat nauruun.
"En voi sanoa muuta, kuin että hän varmasti ansaitsi sen," tokaisee Kathen saadessaan naurunsa loppumaan. Ihmetykseni täytyy näkyä naamasta, sillä Morgan rauhoittelee:
"Älä huoli. Vaikka Sam olikin ystävämmme ja pyöri porukassamme, emme me silti puolusta häntä tuollaisessa asiassa."
"Ja kyllä me tiedämme, että hänkin on sanonut sinulle jotain ilkeää," Kathen jatkaa.
"Ai." En tiedä, mitä sanoa.
"Kyllä me Samin tunnemme," hymyilee Morgan.
"Sitä en tajua, miksi Chris veti tästä herneen nokkaansa," myönnän hämmästyneenä. Muut virnuilevat.
"Sam tykkää Chrisistä, ja Chris tietää sen. Hän olettaa, että Sam veti sinua kuonoon mustasukkaisuudestaan." Morgan selittää. En vieläkään oikein ymmärrä.
"Chris taitaa tykätä sinusta," virnistää Ben ja pörröttää hiuksiani.
Ei. Ei se voi olla totta. Eivät ihmiset pidä toisistaan! He vain yrittävät hyötyä! Yritän vakuutella itselleni järkyttyneenä. Sitä paitsi me tapasimme vasta äskettäin. Ei voi olla kyseessä mitään sellaista. Eikä kukaan voisi ikinä pitää minusta. Miten voisi, kun en pidä edes itse itsestäni?
"Oletpa sinä suloinen punastuessasi!" Ben härnää. Huitaisen hänen kätensä pois ja nousen pöydästä. En aio antaa kenenkään hyötyä itsestäni, ja juuri siitähän ystävyydessä on kyse. Ei ystäviä, ei hyötymistä. Piste.
YOU ARE READING
Avain
Vampire"En myöskään ehdottomasti uskonut vampyyreihin. Ehkä minun olisi pitänyt. Ehkä sinunkin pitäisi. Minä avasin silmäni liian myöhään. Enkä voinut enää perääntyä."
