Kävelen hermostuneena käytävää pitkin. En ole edelleenkään tottunut tähän ihmisjoukkoon, mutta yritän kestää ja löytää oikean luokan, joka on ilmeisesti toisessa kerroksessa, mutta en tiedä missä siellä. Vilkaisen lukujärjestyksestäni luokan numeron. Se on c120.
Kävellessäni vilkuilen luokkien numeroita. Lähimmässä ovessa lukee c111, ja siitä seuraavassa c112, joten päättelen olevani aika lähellä.
Luokan c120 edessä ei ole juuri ketään, sillä ruokatuntia on jäljellä vielä kaksikymmentä minuuttia. Istun lattialle, luokkaa vastapäätä olevaan pieneen syvennykseen. Toivon saavani olla rauhassa siellä ja vaivun nopeasti ajatuksiini. Ilmeisesti minua ei sittenkään heitetä porukasta ulos, jos oikein ymmärsin. Chris otti kylläkin asian aivan liian vakavasti, mutta oli suloinen puolustaessaan minua.
...Anteeksi kuinka? Suloinen! Jokin on kyllä onnistunut sekoittamaan ajatukseni totaalisesti. Käyttäydyn kuin mikäkin hupakko! Kuinkahan mones kerta tämä on tälle päivää, kun löydän itseni hämmästelemästä ajatuksilleni? Sitä paitsi...
"Hei," sointuvan matala ääni tervehtii yläpuoleltani keskeyttäen ajatukseni. Se on hän! Ethan. Poika ensimmäiseltä tunnilta, se, joka tuijotti minua.
"Hei," kähisen jännittyneenä. Mitähän nyt tapahtuu? Hän ei hymyile, vaan näyttää täysin väliinpitämättömältä istuessaan viereeni.
"Olen Ethan," hän sanoo katsellen jonnekin kaukaisuuteen.
"Asleigh," vastaan ääni värähtäen loppua kohti.
"Oletko kunnossa? Tarkoitan poskeasi," hän kysyy äänellä, joka kielii, ettei häntä todellisuudessa lainkaan kiinnosta vastaukseni. Miksi hän sitten kysyy? En vastaa mitään vaan kohautan olkapäitäni: "Miksi se sinuaa kiinnostaa?"
Hän katsoo minua ärsyyntyneenä silmiin: "Etpä sinä tietenkään tiedä."
Katson häntä tyrmistyneenä. Hän nousee enää sanaakaan sanomatta ylös ja on lähdössä. Yllätän itseni tarraamalla kiinni hänen käteensä.
"Mitä minä en tiedä?" kysyn ja yritän katsoa häntä silmiin, mutta hän vain tuijottaa turhautuneena vastakkaista seinää.
"Anna olla, pikkuinen," hän huokaisee ja irrottautuu otteestani. Pikkuinen! Anteeksi mitä? Tämä oli kyllä omituisin tähän asti käymäni keskustelu.
Vaivun taas ajatuksiini, kunnes opettaja tulee, ja päästää oppilaat sisään luokkaan.
//Sori, että tästä luvusta tuli nyt näin tosi tosi lyhyt. Kunhan saan vähän vapaata aikaa jatkan kirjoittamista :)
YOU ARE READING
Avain
Vampire"En myöskään ehdottomasti uskonut vampyyreihin. Ehkä minun olisi pitänyt. Ehkä sinunkin pitäisi. Minä avasin silmäni liian myöhään. Enkä voinut enää perääntyä."
