"Irti! Nyt heti!" Arthur karjaisee. Chris ei tottele, vaan vetää minut suojelevasti selkänsä taakse. Astun kuitenkin hänen eteensä, sillä tiedän, että Chris on meistä kahdesta enemmän vaarassa.
"Mitä sinä teet täällä? Miten pääsit tänne?" huudahdan ääni vähän käheänä, sillä minua pelottaa, että Arthur tekee jotain Chrisille.
"Samaa kysyisin sinulta, siskoseni. Mitä sinä teet täällä?" Hän kuulostaa ivalliselta. Äänensävyssä on jotain, joka saa minut mekein painamaan katseeni lattiaan, mutten aio alistua.
"Minä odotin sinua kurjalla kämpälläsi. Sinä hengaat tällaisen roskasakin kanssa ja annat minun odottaa!" hän jatkaa ärtyneenä, kun en vastaa mitään.
"Niin tein. Täällä oli meneillä jotain vähän tärkeämpää kuin jutteleminen sinun kanssasi," kähisen äkäisenä. Ihan kuin hän olisi jokin maailman kuningas, jonka pitää saada kaikki silloin kun häntä sattuu huvittamaan.
"Tärkeämpää?" hän tivaa ylimielisenä.
"Polvistu!"
Pelkkä Arthurin pilkallinen käsky saa polveni tutisemaan. Kuin jokin valtava voima pakottaisi minua polvistumaan. Mutta ei. Minä en anna periksi, vaikka jalkani ovat spagettia. Huomaan, että Chris on polvistunut, painanut päänsä ja tärisee holtittomasti.
"Mitä sinä teet? Lopeta!" kähähdän. Tuntuu, kuin kaikki voimani menisivät pystyssä pysymiseen. Yhtäkkiä paine hellittää ja näen Arthurin mittailevan minua mietteliäästi katseellaan.
"Mistähän johtuu, siskokulta, että sinä et tuoksu yhtään vampyyrilta, mutta ainakin tahtosi on paljon voimakkaampi kuin useimmilla meistä?" hän pohtii ja kiertää meidät mietteliään näköisenä. Sillä hetkellä hän ei tunnu yhtään veljeltä, enemmänkin suurelta uhalta.
"Toisaalta, olethan sinä vampyyriprinsessa. Joten miksipä ei?" hän jatkaa ääneen pohtimista.
"Mikä prinsessa?" tivaan yllättyneenä.
"Vampyyrien prinsessa, ainakin melkein. Sinulla pitäisi olla aikamoiset voimat, mutten ole vielä ainakaan nähnyt mitään, mikä todistaisi sen," hän virkkoo hitaasti.
"Ei minulla ole mitään voimia. Olet erehtynyt henkilöstä. Häivy." En taatusti ole mikään prinsessa! Edes melkein!
Sana 'häivy' näyttää vaikuttavan häneen voimakkaasti. Hän mulkaisee minua ankarasti ja on jo avaamaisillaan suutaan, mutta sulkee sen sitten. Hän ei nähtävästi anna kenenkään komennella itseään.
"Minä kyllä häivyn. Mutta sinä tulet mukaan, ja tuo saastainen ihmisvampyyri jää tänne," Arthur sihahtaa ja lähtee kävelemään kohti ovea. Tuntuu, kun jokin vetäisi minua seuraamaan Arthuria. Tiedän, että Arthur tekee sen, mutten halua totella. On kai minullakin oma tahto.
Niinpä isken kantapääni lattiaan, enkä suostu liikahtamaankaan. Mutta mitä kovemmin yritän pysyä paikallani, sitä voimakkaammin tuntematon voima vetää minua liikkeelle. Puren hammasta, enkä suostu liikahtamaankaan.
Arthur kääntyy oven luota katsomaan suuntaani ja virnistää nähdessään, kuinka paljon minun pitää ponnistella pysyäkseni paikallani. Tuo ylimielinen virne saa minut kiukustumaan. Kukaan. Ei kukaan. Sanele. Minulle. Mitä minun pitää tehdä!
"Lopeta!" sähähdän ja puristan sormeni nyrkkiin, jolloin Arthur yllätyksekseni kaatuu polvilleen. Naurahdan Arthurin hämmästyneen raivostuneelle ilmeelle. Paineen tunne on hellittänyt ja käännyn auttamaan Chrisin pystyyn.
Miten ihmeessä tein sen? Se tuli automaattisesti, en edes tiennyt omistavani tuollaisia voimia. Mutta hyvä tietää, hymyilen itsekseni.
"Asleigh!" Arthur karjaisee vihaisena könytessään pystyyn. Siitäs sai! Hah, yksi-yksi!
YOU ARE READING
Avain
Vampire"En myöskään ehdottomasti uskonut vampyyreihin. Ehkä minun olisi pitänyt. Ehkä sinunkin pitäisi. Minä avasin silmäni liian myöhään. Enkä voinut enää perääntyä."
