Istun edelleen sohvalla, tuijottaen hievahtamatta huoneen toisella puolella seisovaa ihmissutta. Jo kymmenen minuuttia kestänyt tuijotuskilpailu päättyy vasta, kun oven kahva vääntyy alas ja ovi aukeaa, vieden huomioni. Ensin huoneeseen astuu Gale. Aivan hänen kannoillaan sisään tulee kalpea ja äärimmäisen jännittynyt Chris. Viimeisenä esiin tulee minua aulassa kuulustellut ihmissusi. Jack. Mutta Ethania ei näy.
Onneksi.
Nousen hitaasti seisomaan. Kuin peläten, että pienimmästäkin väärästä liikkeestäni Chris vietäisiin pois. En voi uskoa, että olen taas kerran saattanut hänet tällaiseen tilanteeseen. Hän on varmasti raivoissaan ja peloissaan, hänen täytyy vihata minua. En pysty kohtaamaan hänen katsettaan, joten tuijotan Jackia mahdollisimman tyynen viileästi silmiin.
Gale tuuppaa eleettömästi Chrisin sohvalle viereeni. Jack istuu huoneen toisella puolella olevalle penkille tuijohtaen rävähtämättä minua, osoittamatta minkäänlaista mielenkiintoa Chrisiä kohtaan.
"Ajattelin, että ehkä on sinun on aika saada viimein tietää, mistä kaikessa, aivan kaikessa tapahtuneessa, on kyse", hän selittää karhealla, mutta ystävällisellä äänensävyllä. Viimeinkin. Nyökkään hitaasti.
Hetkinen. Mistä voin tietää, että hän puhuu totta? Miten voisin luottaa mihinkään, mitä hän sanoo?
"En ole varma, kuinka paljon sinä todellisuudessa tiedät kapinasta", hän aloittaa. Liian vähän, mutta pidän suuni kiinni odottaen hänen jatkavan. "Mutta sellainen on käynnistymässä. Vampyyrit ovat vuosisatoja orjuuttaneet ja kohdelleet kaltoin kaikkia muita olentoja, niin ihmissusia kuin ihmisiäkin. Me olemme äärirajoilla, emmekä kestä enää pitkään, jos emme tee mitään."
"He vievät meiltä kaiken. Viimeinen pisara oli, kun veljesi ja hänen ystäväpiirinsä päätti, että on meidän kaikkien olemassa olon salaisuudelle turvallisempaa, jos vampyyrit rajoittaisivat ihmisveren juontia ja käyttäisivät sen sijaan ravintonaan ihmissusia ja haltiota."
Miksen ole koskaan kuullutkaan haltioista? Ensimmäinen mieleeni tuleva kysymys järkyttää itsenikin. Oikeampi kysymys on, voivatko Jackin sanat oikeasti pitää paikkaansa? Voivatko vampyyrit oikeasti syyllistyä kaikkeen tuohon? Ennen kaikkea, voisinko todella uskoa veljestäni tuollaista? Hän ei ole maailman ystävällisin olento, ei tosiaankaan, mutta...
Vilkaisen Jackia. Hän hymyilee minulle surullisesti ja vetää paitansa kaulusta hiukan alaspäin, että näen metallisen renkaan hänen kaulansa ympärillä. Sitten hän käärii hihaansa kyynärpituuteen. Käsivarta täplittää vanhojen pienten haavojen jättämät arvet. Kuin hampaanjäljet. Tuijotan häntä järkyttyneenä. Sanoja ei tarvita. On sanomatta selvää, mistä haavat ovat tulleeet ja miksi hän on varma kertomastaan.
Hän siirtää hitaasti kätensä kaulaansa ympäröivälle renkaalle. Kaulapanta, siltä se näyttää.
"Tämän veljesi antoi minulle henkilökohtaisesti", hän tuhahtaa ivallisesti. "Ironista, eikö? Kaulapanta kuvaa hyvin, mitä koko lajini merkitsee sinulle lajillesi. Tämä tässä estää minua valehtelemasta. Ikinä. Kätevää. Tarvittaessa minut on helppo kahlita siitä. Mahtavaa."
Räpyttelen silmiäni ja tuijotan seinää.
"Mistä voin tietää, että puhut totta. Mistä voin tietää, että se on koko totuus?" kysyn ääni vavisten.
"En voi valehdella", hän sanoo yksinkertaisesti. Ääni on täysin eleetön, kuin hän olisi lakannut välittämästä kauan sitten. Ehkä hän onkin. Ehkä hän on vain hyvä hallitsemaan tunteitaan.
"Voin tuoda sisään vaikka kuinka monta samanlaiset arvet saanutta, jotka voivat vahvistaa sanani", hän sanoo huomattuaan epäilevän ilmeeni.
"Ethan", sanon hämmästyneenä siitä, mitä aion sanoa. "Uskon Ethania", kuiskaan hiljaa.
Jack tuijottaa minua hetken miettiväisenä ja nyökkää sitten Galelle, nousee ylös ja lähtee sitten huoneesta. Ilmeisesti hakemaan Ethania. Kasaan viimein tarpeeksi rohkeutta nostaa katseeni ja kääntää sen Chrisiin. Hän on kalpea, pelästyneen näköinen, mutta vahingoittumaton. Kyyneleet valuvat pitkin hänen kasvojaan, alahuuli värisee - ihan vain vähäsen. Hän näyttää vuosia nuoremmalta.
Mitään ajattelematta halaan häntä. Lujaa. Rutistan. Anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi. "Saat", hän kuiskaa ihan hiljaa korvani vieressä. Poskeni ovat jo märät. En tiedä mihin tämä kaikki johtaa, en tiedä mihin päädymme. Sotaanko? En tiedä, mutta tärkeintä on, että jos kaikki mitä Jack kertoi minulle on totta, minun pitää miettiä asemani uusiksi. Kaikki, kaikki uusiksi.
Ja tarvitsen ystävän rinnalle, jos aion tehdä, mikä on oikein.
Jos aion pettää veljeni.
// Aivan liian pitkä kirjoitusväli, aivan liian lyhyt luku. Mutta saa luvan riittää, ens kerralla sitten pidempää ja jossain vaiheessa se Ethanin kuva.
11,4K lukukertaa. 1,4 votea. KIITOS!
Kommentoikaa mielipiteitä, vaikken kaikkiin vastaiskaan niin aivan varmasti luen kaikki ja arvostan tosi paljon. Ja tykätkää. Tai votetkaa, miten vaan. :)
YOU ARE READING
Avain
Vampire"En myöskään ehdottomasti uskonut vampyyreihin. Ehkä minun olisi pitänyt. Ehkä sinunkin pitäisi. Minä avasin silmäni liian myöhään. Enkä voinut enää perääntyä."
