Avain

6. Luku

Paukautan oven kovaäänisesti kiinni. Seison ikuisuudelta tuntuvan hetken pienen pienessä eteisessäni, kengät jalassa, reppu selässä. Tuijottaen vastapäisen seinän ikkunasta ulos. On niin hiljaista!

Lopulta saan otettua kengät pois jaloistani ja käveltyä pieneen keittiöön. Avaan ensimmäisen vastaan tulevan kaapin, ja tajuan, etten ole käynyt kaupassa sitten tänne tuloni. Jäljellä on puoli pussia ruisleipää, sitä samaa, mitä söin aamupalaksi. Vatsani muistuttaa juuri sopivasti ruoantarpeestaan, joten minulle ei jää muita vaihtoehtoja kuin lähteä kauppaan.

Kello näyttää puolta viittä. Aurinko on mennyt piiloon paksun pilven taakse, ja ilmakin tuntuu viilenneen. Tai sitten minusta vain tuntuu siltä. Talsin mietteissäni lähimpään kauppaan, Saleen.

Vietän hämmästyttävän paljon aikaa hyllyjen välissä, tutkien pakkauksien tuoteselosteita ja vertaillen hintoja. Haluan syödä tänään jotain hyvää, mutta suhteellisen halpaa. Tahdon lopettaa hyvän päivän mahdollisimman hyvin. Ihmiset ympärillä puhuvat toisilleen, eivät välitä minusta. Tuntuu kuin asioiden kuuluisikin olla niin. Saan olla rauhassa, mutten ole yksin.

Palattuani asunnolleni alan kokata jonkinlaista kanarisottoa. Olen monet kerrat nähnyt orpokodin nunnien tekevän sitä, joten en tarvitse ohjetta. Luen biologian kappaletta samaan aikaan, kun ruskistan kanaa. Yritän painaa mieleeni koivumittarin teollisuusmelanismia. Turhaan. En ymmärrä yhtään, mistä siinä on kyse, joten pamautan kirjan saman tien kiinni ja otan seuraavan kirjan esiin.

Yhtäkkiä kuulen koputusta oveltani. Kukahan se on? En tietääkseni ole antanut osoitettani kenellekään, mutta ehkä se onkin vain jokin naapuri. Avaan oven sen enempää miettimättä. Jähmetyn paikalleni. Mitä tahansa olinkin olettanut, se ei todellakaan vastannut todellisuutta.

Se koulussa tapaamani poika, Ethan, seisoo oven takana tympääntyneen näköisenä. Hän kävelee heti oven avattuani ohitseni suoraan sisälle, ja istahtaa petaamattomalle sängylleni. Jään tuijottamaan kummastuneena häntä, kunnes viimein tajuan sulkea oven.

"Tiesitkö, että tuijottaminen on epäkohteliasta," hän kivahtaa selvästi hyvin ärsyyntyneenä ja lysähtää selälleen. Auon suutani yrittäen sanoa jotain, mutta olen todella yllättynyt. Minunhan se tässä pitäisi olla ärsyyntynyt tavasta, jolla hän rynnii sisään ilman lupaa.

"Mitä sinä teet täällä?" kivahdan heti, kun saan puhekykyni takaisin. Hän ei näytä yhtään kiusaantuneelta. Kyllä on pokkaa, täytyy sanoa.

"Tulin yökylään," hän vastaa yksinkertaisesti sen kummemmin selittelemättä.

"Etkä muuten tullut! Ulos täältä!" Hän pyöräyttää silmiään, eikä tee elettäkään lähteäkseen. Asettuu vain makaamaan sängylleni entistä provosoivammin ja katsoo minua suoraan silmiin. Tuijotan takaisin. Hänen silmänsä olivat tosiaan jään siniset, huomaan ajattelevani, mutta saan pian muuta ajateltavaa.

"Olitko tekemässä ruokaa?" hän kysyy kulmiaan kohottaen ja marssiii hellalle. Hän mutisee jotakin ja alkaa availemaan kaappeja. Hän ottaa käteensä ainoan puhtaan lautaseni ja lappaa puolet risotostani lautaselle. Tuijotan tyrmistyneenä, kun hän ottaa vielä lasin hyllyltä ja kaataa siihen maitoa.

"Et sinä voi tulla tänne kutsumatta ja syödä minun ruokiani! Häivy tai soitan poliisit!" minä kiljun. Hän jatkaa syömistä välittämättä minusta. Jatkan kiljumista vielä jonkin aikaa, mutta kun hän ei edelleenkään vastaa mitään, luovutan. Syököön sitten kun kerran aloittikin. Mutta yöksi hän ei jää, se on varma. Hän vei ainoan puhtaan lautaseni, enkä jaksa tiskata, joten päätän syödä suoraan kattilasta. Istun varovasti häntä vastapäätä.

"Mistä tiesit osoitteeni?" Kysyn ärsyyntyneenä. Hän kohauttaa hartioitaan, ei aio ilmeisesti vastata.

"Minkä takia tulit tänne?" Yritän uudelleen. Harkitsen todellakin soittavani poliisit, jos hän ei suostu häipymään. Haluan kuitenkin ymmärtää, miksi tuo tummiin pukeutunut ja vähäpuheinen poika marssii asuntooni ja ilmoittaa jäävänsä yöksi. ...Enkä pidä poliiseista. Ajatus hänen jäämisestään houkuttaa jostain syystä minua luvattoman paljon, mutta tajuan kyllä, etten voi ottaa vierasta poikaa yöksi kämpilleni.