"Pidä kädet vain näkyvillä. Sinulla ei ole mitään aseita tai mitään hopeista?" keskimmäinen ihmissusista ärähtää astuen pari askelta lähemmäs. Suden löyhkä saa minut nyrpistämään nenääni.
"Ei ole aseita, mutta koru on hopeaa," selitän hädin tuskin kuuluvalla äänellä, mutta tiedän, että he kuulevat. Miksi minun pitikään laittaa tänään hopeinen koru kaulaani? Toivon, etteivät sudet tulkitse minun aikoneen käyttää sitä millään tavalla heitä vastaan. Vaikka tuskin sillä edes saisi mitään suurempaa tuhoa aikaan. Gale kertoi, että hopea polttaa ihmissusia, mutta kosketus ei kuitenkaan tapa.
"Ota se hitaasti pois ja laske maahan. Puhelin myös," oikeanpuoleinen susi käskee. Jostakin syystä oloni on kuin jollain pidätetyllä rikollisella. Nämä sudet ovat varmaan vahdanneet liikaa TV:tä, sillä kommentit ovat kuin suoraan jostain B-luokan toimintajännäristä. Lasken korun ja kännykkäni maahan ja toivon, että löydän ne vielä joskus.
Minut tönitään sisään ja istutetaan aulaan keikkuvalle tuolille. Teen oloni mahdollisimman mukavaksi ja yritän näyttää itsevarmemmalta kuin todellisuudessa olen vilkuillessani ympärilleni.
Susia pyörii paljon ympärillä, jotkut katselevat minua kiinnostuneina, ja toiset näyttävät siltä, että voisivat syödä minut. Sudet selvästi pitävät vampyyreista aivan yhtä paljon kuin vampyyrit ihmissusista.
Yksi susista, jota en tunnista, hilaa itselleen tuolin vastapäätä minua.
"Minä olen Jack," hän esittäytyy ja vaikuttaa muutenkin siedettävämmältä kuin ulkona kohtaamani kolmikko.
"Ash," esittelen itseni. Joudun tekemään kaikkeni estääkseni itseäni kiemurtelemasta hänen tutkivan katseensa alla. Hänellä on täysin mustat iirikset, sellaiset, jotka imevät kaiken valon ympäristöstä, mutteivat heijasta mitään takaisin.
"Mitä asiaa sinulla on Lancasterille?"
"Minulla on kysyttävää häneltä, mutta keskustelisin mieluummin asiasta hänen kanssaan." Yritän kuulostaa asialliselta. Toivon, ettei ääneni tärise ainakaan kovin paljon. Hän tuijottaa silmiini kuin yrittäen lukea ajatuksiani.
"Oletko liikkeellä vihamielisin aikein?"
"En."
"Älä yritä valehdella. Näen silmistäsi, kun teet niin."
Räpäytän silmiäni ja käännän katseeni sivuun, mutta Jack pakottaa minut katsomaan itseään.
"Sinulla ei siis ollut kovinkaan ystävälliset tarkoitusperät?" hän jatkaa hiillostamista hieman aiempaa epäluuloisempana. Paska. Mihin minä olen mennyt sotkeutumaan?
"Oletko jokin hänen hoitonsa, joka..."
"Ei, ei, ei! Ei mitään sellaista!" Huokaisten päätän kertoa totuuden, kun en muutakaan oikein voi.
"Eräs... Tunnearvoinen esineeni vietiin, joten tulin kysymään Ethanilta, onko se hänellä," puuskahdan.
"Ja mitä olisit tehnyt, jos olisi selvinnyt, että esineesi on hänellä?"
"En tiedä," lausahdan, ja tajuan, että se on totta.
"Olisin kai pyytänyt sen takaisin tai yrittänyt ottaa sen itse."
"Et olisi pärjännyt Ethan Lancasterille, et olisi saanut sitä otettua, jos hän ei sitä halua," Jack naurahtaa kolkosti. Olen salaa mielessäni samaa mieltä, mutten vastaa mitään. Susi työntää kasvonsa lähelle omiani, tekee oloni erittäin epämukavaksi. Suden lemu ympäröi minua entistäkin sakeampana. Hän tuijottaa kiinteästi silmiini.
YOU ARE READING
Avain
Vampire"En myöskään ehdottomasti uskonut vampyyreihin. Ehkä minun olisi pitänyt. Ehkä sinunkin pitäisi. Minä avasin silmäni liian myöhään. Enkä voinut enää perääntyä."
