Avain

25. Luku

Taas uusi aamu, taas uusi päivä kärsittävänä. Tänään en itkisi. Ja huomenna lähtisin Arthurin luokse sukukartanolle. Torkutan herätyskelloa vähintään viisi kertaa, joten joudun laittautumaan valmiiksi viidessä minuutissa. Aamupala jää syömättä, kirjoista varmaan puolet jää kotiin, mutten jaksa välittää. Ehdin bussiin juuri ja juuri.

En voi mitään sille, että jäädessäni koulun edessä pysäkillä pois bussista, tekee mieli pinkaista vain juoksuun ja mennä takaisin kotiin. En kestä päivää Samin ilkuttavana ja Chrisin mulkoiltavana. Ethan ei ole välikohtauksemme jälkeen vilkaissutkaan minuun, ja jostakin syystä sekin tuntuu kasvavana möykkynä sydämessäni.

Saan kuitenkin jalkani liikkeelle, laahustan kohti koulurakennusta. Suorinta tietä sisälle, ja sen luokan eteen, jossa seuraava tuntini pidetään. Huomaan, että moni kääntyy tuijottamaan minua oudosti, mutta yritän olla välittämättä. Heille olen se uusi tyttö, jonka kanssa Chris alkoi seurustelemaan, järjestäen äänekkään välikohtauksen ruokalassa. Tyttö, jonka Chris valitsi Samin sijaan.

"Leigh!" joku huutaa. Morgan. Hän juoksee luokseni, vetää kädestä vähän syrjemmälle.

"Miten voit? Häivyit eilen koulusta kesken päivän," hän halaa minua lohduttavasti.

"Onko se nyt ihmekään?" tuhahdan. Ei minusta, eikä ilmeisesti Morganistakaann.

"Mitä tarkalleen ottaen tapahtui? Mitä hän sanoi?"

"Kertoiko Chris?" Morgan pudistelee uteliaana päätään.

"Ei. Hän sanoi vain, että isoveljesi oli uhkaillut häntä pysymään hiljaa. Onko sekin totta?"

Huitaisen hänen kätensä olkapäältäni. Jotain hyvää sentään, Chris pelkää Arthuria sen verran, että ottaa tämän uhkauksen tosissaan. 

"Hän syytti minua kaikesta mahdollisesta. Ja kaipa minä sain ihan ansioni mukaan."

Enää sanaakaan sanomatta painun luokkaan, jonka oven äidinkielen lehtori on juuri avannut. Morgan jää seisomaan käytävälle pettyneenä siitä, etten kertonut hänelle mitään yksityiskohtia. 

Olen luokassa ensimmäisten joukossa, joten saan varattua itselleni paikan takanurkasta. Pikkuhiljaa muutkin alkavat valua sisään. Ethanin pitäisi olla tällä samalla kurssilla, mutta häntä ei näy missään. Ehkä hän on sen eilisen tipunsa kanssa jossain?

Äh, ajattele järkevästi! Ethan on vampyyri, eivätkä hänen asiansa sitä paitsi minulle kuulu. Hän voi olla missä haluaa kenen haluaa kanssa, eikä se vaikuta minuun mitenkään. Hän ei ole mitään sukua minulle, ainoastaan röyhkeä isoveljeni kaveri, jonka kanssa en haluaisikaan olla missään tekemisissä. Ainakin niin vaikutan itselleni.

Opettaja lopettaa tunnin, eikä minulle ole jäänyt yhtään mitään päähän, kun olen vain pohtinut ongelmiani, Chrisiä ja Samia. Atomiorbitaalit ja elektronikonfiguraatiot kuulostavat jo sanoinakin täysin järjettömiltä, ja niiden määritelmät tuntuvat sitäkin epämääräisemmiltä. En luultavasti tule pääsemään kurssista läpi, mutta se ei juuri huoleta minua. Onhan minulla paljon tärkeämpääkin mietittävää.

Välitunti on vartin mittainen, aivan liian pitkä. Suuntaan syrjäisimmälle mahdolliselle penkille, jotta saisin olla rauhassa.

"Leigh."

Ben on jossain vaiheessa tullut seisomaan eteeni. 

"Mene pois, Ben. Saisinko olla edes hetken rauhassa?" mumisen ja hautaan kasvoni - taas kerran- käsiini. Jos Beniä yhtään tunnen, hänon täällä puolustamassa Chrisiä. En tajua, eihän asia varsinaisesti Benille kuulu.