Avain

15. Luku

Kamalan kuuma! Se on ensimmäinen ajatukseni aamulla, kun herään. Oikeastaan olen vielä puoli unessa ja ihmettelen, miksi sänky on niin omituisen pehmeä. Ei lainkaan tutun tuntuinen.

Sitten tajuan, että joku nukkuu aivan vieressäni ja on kietonut kätensä ympärilleni. Chris? Ei, vaan Ethan! Hän hengittää rauhallisesti hiuksiini ja tuoksuu niin voimakkaasti ihanalta, omalta itseltään, etten voi estää hymyä nousemasta huulilleni. Tuoksu on niin huumaava. Mutta tämä on väärin! En saisi olla näin lähellä Ethania!

Irrotan hänen kätensä varovasti ympäriltäni, vaikkakin vähän haluttomasti. Käännyn katsomaan Ethania tarkistaakseni, nukkuuko hän, mutta saan heti katua sitä. Hän näyttää niin uskomattomalta nukkuessaan, että minun tekisi mieli suudella häntä! Hänen kasvoillaan ei ole rypyn ryppyä ja se ainaisen vihainen ilme on kadonnut kokonaan jonnekin. Jos hän näyttäisi tuolta aina koulussakin, hänen ympärillään olisi luultavasti yötä päivää jonkin asteinen faniklubi. Ei sillä, että hän ei tavallisesti olisi hyvänäköinen. Hänen vihainen ilmeensä ei vaan oikein houkuttele juttelemaan.

Minua janottaa kamalasti, joten päätän käydä juomassa vettä. Avaan varovasti oven ja tarkistan, ettei se Ethanin kämppäkaveri ole tullut kotiin. Ketään ei näy, joten hiivin keittiöön. Olen juuri etsimässä lasia kaapista, kun joku tarttuu minuun takaa päin. Se joku kietoo kätensä kurkkuni ympärille kuristusotteeseen, niin etten voi liikkua. Kiljaisen säikähdyksestä. En kuullut kenenkään tulleen huoneeseen.

"Kuka sinä olet?" karhea ääni kuiskaa korvaani yllättyneen kuuloisena, mutta vihaisena.

"Älä!" saan vain parkaistua suustani, kun hän tiukentaa otettaan.

"Kuka olet ja miten pääsit tänne?" hän tivaa ärtyneenä.

"Irti!" joku karjaisee ennen kuin ehdin vastata.

"Ethan! Auta!" Kiljaisen. Kädet katoavat kaulaltani ja kuulen kauhean rysäyksen. Käännyn vapisten katsomaan taakseni. Ethan istuu minulle tuntemattoman, maassa makaavan nuoren miehen päällä. He tuijottavat toisiaan murhaavasti.

"Mitä ihmettä sinä oikein ajattelin?" poika sylkee sanat päin Ethanin naamaa: "Hoida naisasiasi hotellissa tai missä tahansa muualla kuin täällä!"

"Tämä ei ole sellaista. Minun piti tuoda tyttö tänne, koska Arthur on hänen perässään!"

"Siltikään tämä ei ole mikään hotelli. Ihmisiltä pääsy kielletty!"

"Hän ei ole ihminen."

"Mikäs sitten? Hän tuoksuu ihmiseltä."

"Hän on vampyyri."

Poika nauraa ivallisesti ja nousee ylös välittämättä Ethanista, joka yrittää pitää häntä paikallaan.

"Kyllä minä sen haistaisin. Mutta katsotaas vähän lähempää."

Poika kävelee minua kohti. Vetäydyn niin lähelle seinää, kuin voin. En voi kieltää, että minua pelottaa. Paljon. Toivon, että Ethan tulee auttamaan minua, mutta hän vain nousee ylös ja suoristaa vaatteittaan.

Poika ottaa kiinni kädestäni ja haistaa. Hänen silmänsä leviävät, luultavasti hämmennyksestä.

"Olet oikeassa, tämä ei ole ihminen. Mutta ei myöskään tavallinen vampyyri."

Ethan nyökkää mietteissään;

"Mietin aivan samaa. Hän on kuitenkin Arthurin sisar, joten hänen pitäisi..."

Poika säpsähtää ja katsoo minua ihmeissään. Hän kuiskaa jotain omituista. Ei, ei se voi olla! Ihan kuin hän olisi kuiskannut nimeni! Enhän minä edes ole esittäytynyt.