Gale ei sano mitään. Nousen ylös lattialta ja istahdan takaisin sohvalle. En tiedä, mitä muutakaan voisin tehdä. Minun täytyy ilmeisesti vain odottaa, että Arthur saapuu pelastamaan minut täältä. Sillä aikaa voin keskittyä haukkumaan Ethania mielessäni kaikilla tunnetuilla ja tuntemattomilla haukkumasanoilla. Gale nojaa vaivaantuneen oloisena seinään minua vastapäätä yrittäen selvästi miettiä, mitä sanoa.
"Haluatko aamupalaa?" hän lopulta kysyy. Huomaan vasta silloin, että minulla on todella nälkä. Siitä täytyy olla jo aikaa, kun lähdin kämpältäni etsimään Ethania. Nyökkään ja seuraan häntä keittiöön. Hän pysähtyy hieman epävarmana ovenpieleen, päästää minut etsimään itse ruokaa. Parempi niin. Hän ei varmastikaan ole kummoinen kokki, kun ei itse syö muuta kuin lihaa. Jääkaapissa ei ole juuri muuta kuin valo jäljelle. Vain alahyllyllä nahistuneina makaavat kasvisten ja vihannesten jämät muistuttavat minua siitä ajasta, kun toin tänne kaikenlaista terveellistä.
Kun saan viimein kaivettua kaapeista edes jotain syötävää ja istahdettua pöydän ääreen, tajuan, ettei minulla oikeastaan tee edes mieli syödä. Yritän kuitenkin saada syötyä vähän, ettei vatsani olisi niin tyhjä.
Kun olen valmis, Gale on häipynyt keittiöstä. Tullessani olohuoneeseen huomaan hänen puhuvan jonkun kanssa. Ääni ei kuulosta tutulta. Se siitä toivosta, että Ethan olisi tullut takaisin haukuttavakseni. Istahdan silti sohvalle yrittäen kuunnella heidän keskusteluaan, mutta he puhuvat jotain vierasta kieltä, jota en ymmärrä.
Gale näyttää vihaiselta paiskatessaan oven kiinni ja lysähtäessään istumaan viereeni.
"Huonoja uutisia?"
"Ethan tuli takaisin mukanaan se puolivampyyri. Se sama, jota sinä silloin aikoinaan purit," hän kurtistaa otsansa tavalla, joka saa hänet näyttämään jotenkin paljon Ethanilta. Tai sitten minä vain kuvittelen.
"Chris?" varmistan vielä huolestuneena, vaikka hänen käyttämänsä sanat eivät paljon jätäkään epäilyksen varaa. Gale nyökkää synkkänä.
"Mitä he Chrisistä tahtovat?" Ääneni kuulostaa uhkaavan kimakalta. En ymmärrä, mitä tekemistä Chrisillä on kaiken tämän kanssa. Hän on pahassa pulassa, puolivampyyrina susien keskellä. Ja kaikki on luultavasti minun syytäni. Eihän hänellä olisi mitään tekemistä tämän sotkun kanssa ilman minua.
"Ilmeisesti he tahtovat pitää hänet täällä vain siltä varalta, että yrität taas karata", hän murahtaa ja kohauttaa olkiaan.
"Karata? Enhän minä edes pääsisi pakoon. Jos et sattunut huomaamaan, koko paikka kuhisee susia!" kiljahdan.
"Sinä et taida edes ymmärtää, kuinka tärkeä olet tälle koko projektille", hän ainoastaa mutisee. Ja Galen tuntien, meidän keskustelumme oli siinä. Hän ei tykkää puhumisesta. Mutta minä en aio antaa hänen luistaa tästä. Minun on saatava tietää, mistä tässä koko jutussa on oikein kyse.
"Mikä projekti?" kysyn. "Onko sillä jotain tekemistä kapinan kanssa?"
"Minkä kapinan?" Gale kohottaa lähes uskottavasti kulmiaan ja esittää, ettei ole kuullutkaan koko sanaa ikinä ennen. Mutta minä tunnen Galen. Hän valehtelee selvästi.
"Minulla ei ole asiasta minkäänlaista käryä, mutta onneksi sinä tiedät. Ja nyt sinä voitkin kertoa minulle, koska en voi kuitenkaan lähteä täältä mihinkään. En nyt, kun teillä on Chris panttivankina."
"Minä en tiedä mitään", hän yrittää vielä melko ponnettomasti. En vastaa mitään, mutta mulkaisen häntä.
"Kapina ketä vastaan?" painostan.
"Arthuria ja hänen hoviaan", Gale lopulta kohauttaa taas olkapäitään kuin se ei olisi ihmeellinenkään asia.
"Veljeäni? Mutta Ethan... Osallistuuko Ethankin kapinaan Arthuria vastaan?" Olen ymmälläni. Olen aina ajatellut, että he olisivat edes jonkin sortin ystäviä.
YOU ARE READING
Avain
Vampire"En myöskään ehdottomasti uskonut vampyyreihin. Ehkä minun olisi pitänyt. Ehkä sinunkin pitäisi. Minä avasin silmäni liian myöhään. Enkä voinut enää perääntyä."
