Järki pois ja sydäntä peliin

2: Ne silmät

Milla

Olin unessa. Hyvin oudossa unessa. Unessa jossa minä hyppelin hattara pilvien päällä 1000 km korkeudessa. Vaikka tiesin, että voin tippua niin en lopettanut. En vain halunnut tai pystynyt. Hymyilin vain ja hyppelin iloisena kunnes huomasin kaukana jonkun, ainoan mustan pilven päällä. Hyppelin lähemmäksi häntä. Kun olin perillä niin kyyryssä oleva hahmo oli käärintynyt mustaan hupparrinsa niin etten nähnyt hänen kasvojaan. Hän oli masentuneen näköinen.
‐Mikä sinulla on? kysyin ylhäältä.
Hahmo ei vastannut mitään vaan nousi ylös ja ennen kuin homasinkaan hän suuteli minua ja minä vastasin suudelmaan. Kun huulemme irtautuivat toisistaan avasin silmäni ja näin, että suuteliani oli tyttö.

Silloin heräsin henkeäni haukkoen. Kuulin koputuksen huoneeni ovelta.
‐Joko olet herännyt!? kuulin äidin äänen.
‐Joo olen! vastasin ja nousin sängystäni horjuen tukka sekaisin silmät väsyneinä.
Avasin oven ja äiti oli ovella.
‐Tulehan aamiaiselle siskosi ja isäsi ovat jo pöydässä.
‐Joo, vastasin singutellen.

Kävelimme alakertaan ja näin keittiössä, että isä ja Miisa olivat jo syömässä.
‐Huomenta, sanoin väsyneenä ja istuin pöytään.
‐Huomenta, isäni ja siskoni sanoivat yhteen ääneen.
‐Tai kuten englantilaiset sanoo good morning! 9 vuotias siskoni sanoi söpösti leveillen englannin kielen puhumisellaan vaikka hän osasikin vasta pari sanaa.
‐Just näin, vastasin kannustavasti ja näytin peukkua mikä sai Miisan hymyilemään ylpeänä.

En ollut koskaan semmoinen isosisko joka nauroi ja kiusoitteli pikkusiskonaan, koska a) olen liian kiltti siihen ja b) en osaa. Minä aina leikin pikkusiskoni kanssa jos hän halusi ja tein ihan mitä tahansa muuta kunhan hänellä olisi hyvä olla. Minä jopa kerran tulin perhe päiväksi hänen kouluun kun vanhempamme eivät päässeet ja muistan kuinka murtunut hän oli enkä voinut vain katsoa, vaikka rehellisesti sanottuna minullakin olisi ollut hyvin tärkeä matikan koe ja juuri silloin kun olin laittanut kokeeseeni nimen niin katsoin kelloa ja mietin vain kuinka surullinen Miisa oli joten päätin antaa tyhjän kokeen opettajalle joka näytti hämmentyneeltä ja lähdin Miisan koululle kävelemään, mutta juuri silloin en välittänyt, vaikka olisin saanut potkut koulusta, sillä tapahtui mitä tahansa niin Miisa tulisi aina etusijalle.

Kun olimme syöneet menin vessaan harjaamaan hampaat, vaihdon vaatteet ja harjasin hiukset. Vola valmista! Otin vielä reppuni selkään ja kävelin eteiseen vaihtamaan kengät.

‐Olen valmis! huusin muille.
-Tullaan tullaan! äiti huusi ja käveli eteiseen.
‐Kanpaan vielä hiukset! isä huusi vessasta.
‐Mä puen! Miisa huusi huoneestaan.
‐Comoon Miisa! huusin hänelle turhautuneena.
‐Oota ees viis minsaa! hän huusi takaisin.
‐Hhh! puuskahdin.
Noin viiden minuutin päästä isä oli valmis vaan ei Miisa.
‐Miisa nyt lähetään! huusin kärsimättömänä, sillä klo oli jo 8:50.
‐Joo joo! hän huusi kiireisenä.
‐Miisa! äiti huusi.
-Tullaan! Miisa ärhänteli.
Noin 10 vuoden (eli miinuutin) jälkeen hän vihdoin tuli.
‐Vihdoin, tuhahdin.
‐Hei! Miisa laittoi vastaan muka loukkaantuneena.
Halasin häntä hymyillen ja lähdimme autolle.

Ensin Miisa vietiin kouluun, sillä hänen koulu oli lähempänä kotiamme kuin minun.
‐Hauskaa koulu päivää! minä, äiti ja isä sanoimme yhteen ääneen.
‐Heippa! hän vastasi iloisesti ja antoi kaikille poski pusut.
Sitten hän tepasteli kouluun onnellisena ystäviensä luo.

Seuraavaksi minut vietiin kouluun ja sanoimme samat asiat kuin Miisalle paitsi minä annoin aina pienen halin molemmille. Kävelin koulun pihalle ja klo oli 8:55.
‐Moi! kuulin Iiriksen äänen.
‐Moi! sanoin ja kun huomasin hänet vilkutin.
-Mites sulla? hän kysyi päästyään luokseni.
‐Mitäs tässä. Arvaa muuten mitä eilen tapahtu, minä sanoin.
‐No? Iiris kysyi.
Niinpä kerroin koko kondomi paketti skandaalin ja se miten ällö mielestäni Niko oli, kun edes puhui asiasta.

‐No mitä sä aiot tehä? hän kysyi.
‐En mä tiedä, vastasin.
‐Mitä sä tekisit? kysyin, koska olin neuvoton.
‐En mä tiedä. Mä varmaan sopisin sen kaa ja kertoisin et tietty mä haluun mut en viel, hän vastasi.
‐Niin kai, minä sanoin epävarmana.
‐Miten niin "kai" kun kyllähän te joskus teette sen vai? hän kysyi.
Se olikin ongelma. En tiennyt mitä halusin. En oikeastaan koskaan ollut tiennyt mitä halusin olla Nikon kanssa. Tiesin vain sen, että olin aina ollut epävarma tunteistani häntä kohtaan, mutta ajattelin, että kaiken järjen mukaan olin hetero jonka tuli seurustella Nikon kanssa, mutta sydämmeni oli aina jotenkin varoittanut minua, että tämä ei ollut oikein.

Juuri silloin, kun olin vastaamassa Iirikselle jotain epämääräistä niin kello soi luojan kiitos! Ryntäsin koulun sisälle ja ahtauduin väkijoukkoon. Iiris oli varmaan perässäni, mutta en halunnut puhua hänelle vaan halusin luokkaan keskittymään vain ja ainoastaan opiskeluun. Olin saanut karistettua Iiriksen kannoiltani ja olin helpottunut joten hidastin tahtia. Juuri silloin minuun iski melkein kuin salaman isku kirjaimellisesti. Se oli niin kova, että kaaduin maahan polvilleni ja pudotin koulu tarvikkeeni. Kummallista oli, että en kiljunut tai oikeastaan tehnyt mitään vaan olin vain siinä maassa. En voinut liikkua vaan katsoin vain lattiaa polvillani.

Hetken päästä pystyin liikkumaan ja katsoin ympärilleni. Noin 4 metrin päässä minun takana oli melkein kalju tyttö jolla oli hyvin mustia vaatteita yllään. Hän katsoi minua tummilla silmillään ja näytti mietteliäältä, mutta samalla myös pelottavalta katsoessaan minua. Katsoin häntä hämilläni ja ennen kuin huomasikaan tuijotin vain häntä. Tyttö oli selvästi liävässä shokki tilassa, mutta tuijotti minua silti. Sitten vain hymyilimme toisillemme ilman minkään laista selitystä.
Pikku hiljaa Iiriksen ääni herätti minut.

‐Huhuu maa kutsuu Millaa! kuulin Iiriksen sanovan.
Silloin säpsähdin hereille ja käännyin Iiriksen puoleen.
‐Aa joo niin tota...., minä takeltelin.
‐Ope kysy et mis oot ja sanoin et unohit kirjas, hän vastasi.
‐Öm kiitti, sanoin vieläkin häkeltyneenä.
‐Mihin sä jäit? Iiris kysyi.
‐Ruuhkaan tai jotain, vastasin.
‐Okei? hän sanoi hämillään.
‐Tuu mennään, sanoin ja lähdin kävelemään jonnekkin.
‐Öm Milla, Iiris sanoi.
‐Niin? kysyin ja pysähdyin.
‐Meet väärään suuntaan, hän naurahti ja veti minut oikeaan suuntaan.

Kun olimme luokassa niin näin opettajan kysyvän katseen.
‐Anteeksi että olen myöhässä, minä pahoittellin nolona.
‐Ei se mitään istuhan paikallesi, opettaja vastasi hymyillen.
Istuin paikalleni ja Iiris istui eteeni niin kuin aina. Siinä minä sitten yritin ymmärtää matikkaa ja tein tehtäviä. Tunsin koko ajan kuitenkin, että joku katsoo minua. Tunsin sen niin pahana, että minun oli pakko kääntää pääni ja nähdä kuka katsoi minua. Huomasin käännettyäni pääni, että se oli se sama tyttö, jonka olin nähnyt käytävillä. Hän käänsi nopeasti päänsä kirjaansa ja alkoi tehdä tehtäviä. Käänsin pääni ja mietin tytön silmiä. En tiedä miksi, mutta ne painuivat mieleeni ja mietin kuinka hänen silmänsä näyttivät vaihtavan ruskeasta mustaan ja mustasta ruskeaan. Ne silmät jäivät mieleeni ja minä tunsin jotain sydämessäni. Jotain outoa.