Järki pois ja sydäntä peliin

4: Se samainen tyttö

Milla

Olin ruoka tunnilla ja odotin Iiristä samalla kun söin. Yhtäkkiä näin, että Niko tuli kaverinsa Lucasin kanssa. Kuulin kun Niko alkoi tulla tänne. Laskin pääni alas ruokaan ja aloin lappomaan sitä suuhuni.

‐Moi, kuulin Nikon äänen ja säpsähdän vähän. Nielaisin ruokani kova äänisesti alas ja sanoin sitten hiljaa:
‐Moi.

Päällemme laskeutui kiusallinen hiljaisuus. Niko istui viereeni.
‐Tota sori siitä eilisestä, hän aloitti.
‐Ei se mitään, tiiän ettet tarkottanu mitään pahaa, vastasin hänelle.
‐Niin mut se mitä mä kysyin ennen nukkumaan menoa niin onks sul joku juttu ettet haluu tehä sellasta mun kaa? Niko kysyi ja jähmetyin paikalleni.
Kuinka tuohon pitäisi vastata? En tiennyt yhtään mitä minun pitäisi sanoa tai ajatella. Sanoisinko vain että joo en haluu vai että tietty mä haluun. Mitä minun pitäisi sanoa Nikolle, kun en edes itse tiennyt mitä ajattelin.
Siispä sanoin ne ainoat kolme sanaa jotka siinä tilanteessa tulivat mieleeni:
‐En minä tiedä.
Katsoin Nikoa ja pelkäsin koko ajan mitä hän sanoisi.
‐Ei se mitää, Niko sanoi yhtäkkiä.
Olin hämmentynyt. Hän oli niin kultainen. Kuinka ansaitsinkaan hänet.
‐Kiitos, sanoin ja annoin hänelle pienen suukon huulille.
Niko hymyili ja lähti Lucasin luo. Hh no jotain edistystä.

Hetken päästä Iiris tuli pöytääni rymisten ja vihaisen näköisenä.
‐No mikäs sulla on? Loppuiko taas ne leivät joista niin tykkäsit? kysyin sarkastisesti naurahtaen.
‐Ei vaan pahempaa, Iiris vastasi.
‐No? kysyin.
‐No ku tiiäthän sä sen Jaken? hän kysyi masentuneena.
‐Ai sen josta puhut joka päivä mulle, katot sitä haikeana ja oot ollu ihastunu siihen jo ainaki 3 vuotta? Joo on mulla varmaan pieni kutina kenestä Jakesta puhutaan, totesin naurahtaen.
‐Joo mut nyt on käyny jotain hirveetä, Iiris sanoi edelleen masentuneena.

‐No kerro jo, minä hoputin.
‐No siis ku mä olin käsityö tunilla niin mä näin ku se oli siel jonku tytön kaa nurkassa ja ne pussaili, hän valitti.
Minua oikeasti säälitti Iiriksen puolesta. Tiesin, että hän oli ihan lääpällään Jakeen joka oli aina ollut välinpitämätön Iiristä kohtaan. En käsittänyt a) miksi Iiris tykkäsi hänestä ja b) miksei Jake tykännyt hänestä. Minä olin aina ollut sitä mieltä, että Jake on pelkkä playboy joka ei piittaa tyttöjen tunteista vaan kohteli heitä kuin leluja jotka hän heitti heti roskiin. Silti jostain kumman syystä Iiris tykkäsi hänestä. Iiris oli kaunis, seksikäs, kiltti ja avulias, mutta minusta Jake ei ansaitsisi häntä, sillä Iiris olisi ihan liian hyvä hänelle.

Otin Iiristä kädestä ja sanoin:
‐Ei se ansaitse suo.
Iiris hymyili ja nyökkäsi.
‐En käsitä miten idiootti ihminen voi olla, kun ei ees seurustele tämmösen kultasen lahjapaketin kanssa, minä totesin ja Iiris vain nyökkäsi.

Kun tulimme ruokalasta niin hän oli vieläkin murtunut.
-Mä meen vessaan, Iiris sanoi ja minä nyökkäsin.

Kävellessäni käytävällä kohti luokkaani näin Jaken ja hänen kahden kaverinsa nauravan. Ajattelin kulkea vain ohi, mutta kun kuulin vähän väliä Iiriksen nimen pysähdyin nurkan taakse kuuntelemaan niin kuin joku stalkeri.
‐Musta tuntuu ettei toi suunnitelma tuu toimiin, yksi pojista sanoi.
‐Mikä siinä on vikana? Jake kysyi rentona.
‐No otetaanpa vaikka semmonen et se voi suuttuu, yksi pojista ehdotti sarkastisesti.
‐Ehkä mutta näin se kato toimii, Jake sanoi leppoisasti.
Minulla meni hetki yhdistää palaset ja kun tajusin mistä oli kyse niin en voinut pidätellä enää raivoani.

Tulin nurkasta ja huusin:
‐Mikä ihme suo vaivaa!?
Koko kolmikko kääntyi katsomaan minua ja Jake kysyi tuhahtaen:
‐Mikä suo vaivaa?
Koko konkkaronkka nauroi ja en voinut hillitä itseäni. Nostin käteni ylös ja läpsäisin Jakea täysiä poskelle.
‐Hei mikä sul on ongelma! hän huusi.
‐Sinä! huusin ja tönäisin hieman Jakea, joka ei liikahtanutkaan, sillä hän oli sentään minua paljon iso kokoisempi ja vahvempi ainakin fyysisesti, mutta minä suutuin jos parasta ystävääni loukataan.
Kuulin kun Jake alkoi murista matalasti ja hänen silmänsä menivät mustiksi ja hän alkoi kävelemään minua päin eikä minun auttanut muukaan kuin peruuttaa kunnes olimme siinä nurkassa, jossa minä olin stalkannut heitä.

‐Jake rauhoitu enne kuin satutat häntä! toinen pojista huusi hätääntyneenä.
Katsoin Jakea kauhuissani, mutta myös vihoissani. Minua ärsytti, että hän oli niin...niin typerä! Mutta samalla en voisi tehdä mitään, en yhtään mitään. Kuten sanoin viimeksi olin huono puolustamaan itseäni ja vielä huonompi puollustamaan fyysiseti, mutta toisin kuin muut tässä tilanteessa minä en itkenyt, huutanut tai edes enää yrittänyt potkia ja lyödä pahoinpiteliääni takaisin. Olin itseasiassa vain paikoillani, kun minun pitäisi olla pelosta kankea.
Pojat yrittivät saada Jakea lopettamaan, mutta se ei onnistunut. Minä olin vain paikoillani samalla, kun huomasin poikien lähteneen hakemaan ilmeisesti apua mikä oli hyvä, mutta olisi varmaan jo liian myöhäistä. Jake otti nyrkkinsä esiin ja minä laitoin kädet kasvojeni suojaksi.

Juuri kun luulin, että toivo on menetetty niin tunsin kun joku kiskaisi Jaken pois kimpustani.
Avasin silmäni ja näin liiankin tutut kasvot.
Se samainen tyttö jonka näin kävelevän käytävällä oli näköjään paiskannut Jaken suoraan päin seinää, joka oli nyt lyönyt hyvin pahasti päänsä ja josta tuli kovasti verta. Tuo tyttö pelasti minut.