Järki pois ja sydäntä peliin

7: Kateuttako?

Milla

Niko oli vetämässä minua luokkaan kunnes pysähdyin ja vedin käteni pois.
‐Mikä nyt on? Meiän pitää mennä sanoon opettajille jotain, Niko houmautti ja yritti taas ottaa kädestäni kiinni, mutta vein käteni pois.
‐Hei Milla mikä nyt on? hän kysyi huolissaan.
Rehellisesti sanottuna minua harmitti jättää Vivi vain yksin sinne, mutta vastasin sen siaan:
‐Unohdin reppuni alas.
Huomasin myös että se oli oikeasti unohtunut alas.
‐Mä voin hakee sen, Niko tarjoutui, mutta pudistelin päätäni ja sanoin, että hänen kannatti mennä jo ilmoittamaan opettajalle ja niin hän meni.

Juoksin nopeasti alas ja kun olin samassa kohtaa kuin viimeksi niin etsin Viviä, mutta en löytänyt häntä. Olin aika pettynyt enkä tiennyt miksi. Miksi halusin niin kovasti nähdä hänet? Mikä minua vaivasi? Otin reppuni nurkasta ja päätin jostain syystä mennä pitempää kautta, sillä halusin nähdä Vivin. Oikeasti mikä minulla oli?

Vastahan me kunnolla tutustuimme ja tein heti itsestäni pellen puhumalla pienellä äänellä ja änkyttämällä hiljaisesti. Sellainen minä olin, kun piti tutustua uusiin ihmisiin. Olin silloin ujo, mutta hänen seurassaan olin jostain syystä extra ujo. Mutta miksi? En tiedä, mutta etsin silti Viviä.

Juuri kun olin luovuttamassa niin huomasin kaksi seinän takana olevaa hahmoa oven ikunoista tiiraillen ja hetken päästä huomasin Vivin ja....jonkun pojan. En tunnistanut häntä mutta he juttelivat toisilleen ja halasivat. Jokin sydämessäni meni rikki enkä tiedä, miksi tuon näkeminen sai minut surulliseksi. He olivat ilmiselvä pariskunta ja olin hiukan hämmentynyt sillä olin 99% varma, että Vivi on lesbo. Hän pukeutui kuin teini poika, käyttäytyi kuin teini poika ja teki asioita mitä teini pojat tekivät ja silti hän näytti kuitenkin tytöltä. Mutta toisaalta mitä minä olin mitään yleistämään. Kaikki saivat tehdä mitä halusivat ja pukeutua miten halusivat ja olla mikä seksuaalinen tahansa. Sitä paitsi tämä asia ei kuulunut minulle pätkääkään. Miksi minua kiinnosti? Eihän minua kiinnostanutkaan vaan...öö...ihan sama.

Lähdin kävelemään pois kohti luokkaani. Juuri kun olin menossa niin Niko tuli eteeni.
‐Mihin sä jäit? hän kysyi hymyillen.
‐Öm en löytänyt heti mun reppua, vastasin.
‐Okei, hän sanoi ja otti minua olkapäästä ja työnsi itsensä minua vasten.

Kun koulu päivä loppui lähdin kävelemään Miisan koulua kohti, sillä hän oli jo pitkään toivonut isosiskonsa hakevan häntä koulusta. Ei ollut vain tullut mahdollisuutta, koska isä ja äiti aina veivät meidät autolla kotiin, mutta tänään olin luvannut Miisalle, että kävelisin hänen kanssaan. Olin kävelemässä kunnes joku kosketti minua saaden aikaan sanoin kuvaamattoman ihanan tunteen kehooni. Käännyin ympäri ja siinä edessäni seisoi kaunineen silmineen Vivi.