Järki pois ja sydäntä peliin

11: Vihdoin

Milla

Koulua oli enää 1 tunti jäljellä. Olin hermostunut, en mitään muuta kuin hermostunut. Toivoin vain, että mieleni muuttuisi no...sen aikana. Toivoin vain, että tämä kaikki järjestyisi ja saisin olla Nikon kanssa ilman huolen häivää. Tiesin tämän olevan jo ihan sairasta, sillä normaalissa pari suhteessa näin ei tehtäisi, näin ei ajateltaisi ja näin ei kuuluisi mennä. En pystynyt sanomaan itselleni, että rakastin Nikoa, mutta en pystynyt myöskään sanomaan itselleni, että en pidä hänestä millään romanttisella tavalla.

Kaikki oli niin hiton monimutkaista! Minua ärsytti se ja olin kyllästynyt siihen, että en yksin kertaisesti osannut päättää.

‐Moi söpö! Niko huusi takaani, kun olin omissa mietteissäni.
‐Moi, minä mumisin hänelle.
‐En malta odottaa että koulu loppuu, Niko kuiskasi minun korvaani.
En sanonut mitään vaan lähdin luokkaan, kun kuulin kellon soivan.

Huokaisin syvään ja menin luokkaan. Kun istahdin paikalleni niin sydämmeni pumputti kovaan tahtiin.

Katsoin kelloa ja huomasin sen menevän aivan liian nopeaa.
Ihan pian saisin tietää mitä oikeasti tunsin ja se voisi joko pelastaa pari suhteemme tai tuhota sen säpäleiksi.

Kuulin kellon pirahtavan ja kaikki nousivat pystyyn ja juoksivat pois luokasta.

Tämä oli naurettavaa. En itse pystynyt liikahtamaankaan. Jälleen kerran kysyin itseltäni, miksi? Miksi miksi miksi?

/Nyt kyllä nouset ylös senkin pelkuri!/ järkeni huusi minulle.

♡Ei älä nouse koska silloin no...niin!♡ sydämmeni valitti.

En voinut muuta kuin valita järkeni.
Nousin ylös. Minun piti olla rohkea saadakseni tietää oikeat tunteeni. Ja jos ei itseni niin Nikon vuoksi. Hän ei ansainnut tällaista kohtelua. Hän ansaitsisi paljon parempaa.

Kävelin luokasta ulos ja tähyilin Nikoa, mutta en löytänyt häntä, koska käytävä oli niin täynnä. Näin vilauksen Vivistä joka näytti vihaiselta. Olihan se ymmärrettävää. Olin ollut ilkeä ja joskus pyytäisin anteeksi, mutta juuri nyt se jää kakkoseksi työ listastani.
‐Hei! kuulin Nikon äänen joka sai sydämmeni jättämään pari lyöntiä välistä.
‐Mennään, sanoin ja otin Nikon kädestä kiinni.

Kun olimme bussipysäkillä niin Niko lähenteli minua hiukan jo. Hän laittoi esim. kätensä farkkujeni taskuun ja piti sitä siellä koko fuckin ajan, kun odotimme bussia. Se sai jo pienen pahan olon tunteen nousemaan itseeni. Kun bussi tuli kävelimme sen sisään ja jos luulitte, että Niko irrottaa kätensä farkkujeni taskusta niin olette hyvin väärässä. Heti kun olimme paikallamme niin hän otti käteni taskustani laittaen sen minun haarojeni väliin tehden minulle hyvin epämukavan olon.

Kun bussi oli pysäköitynyt taloni eteen niin Niko suorastaan veti minua talolle.
Tiesin että siellä oli muitakin joten Nikon piti hiukan hillitä itseään.
Kun tulimme sisälle kerroin heille vääristetyn totuuden päiväni kulusta samalla, kun Niko odotti kärdimättömänä.

Lopulta menimme kohti yläkertaa. Minua jännitti ja pelotti.
Kun Niko aukaisi huoneeni oven astuimme sisään ja heti kun hän sulki oven hän suuteli minua kiihkeämmin kuin koskaan ennen ja se sai sydämessäni tutut hälytys kellot soimaan kovempaa kuin koskaan ennen ja tälläkertaa järkeni kuunteli hiukan sydäntäni.
Seuraavaksi Niko kaatoi meidät molemmat sängylle hellästi ja otti paitansa pois, mikä sai jopa järkeni hiukan kuulolleen.
Seuraavaksi Niko painoi huulensa kaulalleni, mikä sai jopa järkeni hätkähtämään. Tunsin kuinka Niko laittoi kätensä paitani alle ja hieroi vatsaani, mikä sai järkeni hulluuden partaalle.
Viimeinen pisara oli, kun Niko paino kätensä rinnalleni saaden minut täysin kalpeaksi.

‐Irti minusta! huusin ja Niko havahtui.
‐Pois päältäni! huusin ja silloin Niko meni pois ja siirtyi viereeni makaamaan, mutta nousin pois koko sängystä ja menin huoneeni oven eteen.

Tajusin etten rakastanut Nikoa. Tajusin etten ollut koskaan edes rakastanut vaan olin vain teeskennellyt, jotta peittelisin jotain itsessäni. En tiennyt mitä, mutta se oli toinen juttu. Nyt olin vain onnellinen siitä, että sydämmeni ja järkeni olivat yhtä mieltä.
Huokaisin helpotuksesta. En rakastanut Nikoa. Oli hyvä tietää, että minun ei enää tarvinnut tressata tästä.

‐Anteeksi, kuulin Nikon sanovan anteeksi pyytävään sävyyn.
Silloin tajusin, että minun pitäisi jättää Niko. Hän varmasti murtuisi.
‐Ei tämä sinun syystäsi ole vaan en vain...minä takeltelin.
Miten voisin kertoa etten rakastanut häntä ja halusin erota.
‐Vaan? hän kysyi hämillään.
Vetäisin syvään henkeä ennen kuin aloitin:
‐Niko. Sinä olet upea poika, joka ansaitse aidon rakkauden, mutta minä en pysty sitä antamaan sinulle.
‐Miten niin et pysty? hän kysyi naurahtaen.
‐Koska minä en...minä en, takeltelin hermostuneena.
‐Sinä et mitä? hän kysyi ääni paistaen huolta minusta.
‐Koska minä en rakasta sinua ja haluan jättää sinut, minä töksäytin sanat suustani ja sain Nikon syöksähtämään suruun.
Hän nousi ylös, laittoi paitansa päälleen ja lähti sanomatta sanaakaan.

Minä jäin yksin huoneeseeni helpottuneena. Olin helpottunut, että vihdoin sain olla vapaa. Vapaa tästä koko parisuhteesta.
Tiesin Nikon vielä löytävän itselleen jonkun. Hän oli nyt rikki, mutta Niko selviäisi.

Tuntui kuin painolasti olisi lähtenyt harteiltani ja nyt voisin taas elää.
Olin tehnyt oikean päätöksen.