Järki pois ja sydäntä peliin

34: Murskana

Milla

Itkin murtuneena koulun liikunta varastossa. En voinut olla miettimättä  minun ja Nikon keskustelua, jonka takia tulin vielä myöhempään tunnille kuin aiemmin.

KESKUSTELU M&N

N -Mä tiiän sun salaisuutes. Näin sun menevän sen lepakon kanssa jonnekki. Taiat sääki olla lepakko.
M -Mitä!?
N -Just näin Milla. Mä oon aika varma että teillä on jotain meneillään ja mä hankin siitä todisteita
M -Miks ihmeessä Niko?
N -Ai miksikö? No ehkä siksi koska sä mursit mun sydämmen! Heitit mut pois ku oisin kasa roskaa! Ja nyt sä saat kärsiä seuraukset!
M -Okei mä oon pahoillani että tunnet noin, oikeesti, mut älä tee jotain mitä kadut. Sä et oo sen arvonen.
N -Oot oikeessa en ookkaan mut tiiätkö kuka on? Sä! Enkä mä luovuta ennen ku saan tuhottua sut kokonaan!
M -Niko pliis älä tee tätä sä oot parempi.
N -Turha yrittää estellä! Mä haluun sun kärsivän samalla tavalla ku mä! Luulin että oisit mun elämäni rakkaus mutta ei. Vaihdoit mut johonki tyttöön. TYTTÖÖN! En ois uskonu sun olevan tommonen ällöttävä mielenvikanen homo.
N -Joten varo vaan Milla. Kun saan tarpeeksi todisteita susta ja Vivistä niin mä lupaan näyttää ne sun vanhemmille!
M ‐Miten hitossa sä voisit? Ette oo ollu enää väleissä meiän eron jälkeen!
N ‐Oi kyllä ollaan. Mitä sä luulit? Että ne ois vetäny meiän välit poikki noin vain? Haloo Milla me seurusteltiin 2 vuotta. Ne ehti kiintyy muhun. Mä vannon tuhoavani sun suhteen siihen lepakkoon. Helkutin mielisairas.

Nikosta oli tullut kuin eri ihminen. Se Niko kenet tunnen ei tekisi tai sanoisi noin. Eromme oli ottanut selkeästi häntä koville.

Nikon sanat sattuivat minuun ja pahasti. Tiesin etten saisi välttämättä olla Vivin kanssa yhdessä, mutta en olettanut sen tapahtuvan näin. Luulin sen tapahtuvan viimeistään siinä vaiheessa, kun joku näkisi meidän suutelevan ja kertoisi ilman mitään todisteita joillekkin. Siinä olisi jo tarpeeksi. Mutta Niko näköjään halusi viedä tämän ihan next levelille. Pystyisikö hän oikeasti siihen?

No tietenkin pystyy! Juuri näin käy, kun alkaa ällöttäväksi lesboksi! Tämä kaikki on sinun syytäsi! järkeni huusi minulle ja se oli täysin oikeassa.

En olisi saanut ihastua Viviin. En olisi saanut suudella häntä niin monta kertaa. En olisi saanut lintsata ja mennä Vivin kanssa metsään. En olisi saanut antaa sydämmelleni valtaa.

__

Noin 10 minuutin jälkeen päätin lähteä pois liikunta varastosta. En olisi halunnut lähteä, mutta tiesin etten voisi piileskellä siellä ikuisesti.

Kävellessäni mietin, miten selviäisin tästä. Jos Niko oikeasti tarkoitti mitä sanoi, niin olisin kusessa. En tiennyt mitä tekisin, jos hän kertoisi vanhemmilleni. En edes tiedä, mitä mieltä perheeni on seksuaalivähemmistöstä, sillä jostain kumman syystä emme ole puhuneet koskaan siitä.

Kun olin kävellyt pois liikunta salista, huomasin olevani käytävällä. Sitten aivan yhtäkkiä näen parin metrin päässä minusta minun elämäni ilon. Huomaan hänen itkevän. Sen katsominen sattuu.

-Vivi? Säkö siinä? kysyn käheällä äänellä.

Vivi nostaa nopeasti katseensa maasta ja näyttää edes hieman onnellisemmalta nähdessään minut.

-Ootko kunnossa? kysyn huolestuneella äänellä.

Vivi nousee penkiltä ja pyyhkii kyyneleensä.

-Joo oon mä, hän vastaa epäuskottavasti.

En kuitenkaan kysy enempää, sillä uskon ettei Vivi halua puhua asiasta enempää.

-Entä sä? hän puolestaan kysyy.

-Joo oon mä, vastaan, vaikka olen kaikkea muuta kuin kunnossa.

Sitten muistan. En saisi olla Vivin kanssa. Siitä voisi nyt virallisesti tulla seurauksia. Ajatus tuntuu musertavalta.

‐Tota Vivi, aloitan.

-Niin? hän kysyy kiinnostuneena.

Nyt minun pitäisi sanoa se, kun minulla olisi siihen mahdollisuus.

Mutta se tuntuu niiiin vaikealta.

-Musta meidän, yritin jatkaa, mutta palanen tuli kurkkuuni.

Vivi taisi aavistaa mitä yritin sanoa, sillä hänen ilmeensä muuttui hämmentyneestä surulliseksi.

Sano se jo! Sano, että tämä mikä lie juttunne on ohi! järkeni hoputti.

Minua itkettää.

♡Et todellakaan sano sitä! Sano, että haluat olla hänen kanssaan vakavassa suhteessa ja katsoa mihin se johtaa♡ sydämmeni käski.

Niin paljon kuin haluaisinkin tehdä sen mitä sydämmeni sanoo, niin tiedän, etten voi. Nikon uhkailut olivat viimeinen pisara. Ne herättivät minut viimein todellisuuteen. Ne saivat minut tajuamaan, että minä ja Vivi emme voi voittaa. Me emme voi olla yhdessä ja nauttia toistemme seurasta. Me emme voi vaihtaa suudelmia julkisilla paikoilla. Me emme voisi koskaan olla onnellisia yhdessä.

-Musta meidän ei pitäis tavata enää, töksäytin sanat suustani ja siinä samassa sydämmeni hajosi pirstaleiksi.

Vivi katsoi minua surullisilla silmillään, joista valui yksi kyynel.
Hän nosti kätensä hellästi poskelleni ja sulki silmänsä tuskallisena.

‐Pyydän Milla älä tee tätä, hän aneli.

-Anteeksi, pyysin ja minunkin silmäkulmasta valui kyynel.

Vivi päästi irti poskestani ja lähti juoksemaan pois. Olisin niin halunnut mennä hänen peräänsä, mutta tiesin etten voisi.

Nyt se oli tehty. Hylkäsin Vivin.

Kyyneleet tulvivat taas silmiini ja en estänyt niitä. Tunsin valtavaa tuskaa. Kuinka voisin enää jatkaa omaa elämääni? Kuinka voisin elää ilman Vivin ihanaa tuoksua? Kuinka voisin elää ilman hänen kauniita kasvoja, joita voisin tuijottaa, vaikka tunnin? Kuinka voisin elää ilman sitä kummallista tunnetta, mikä tulee aina, kun Vivi koskettaa minua? En tiedä.