Järki pois ja sydäntä peliin

16: Vapaa

Vivin susi

Vihdoin sain taas olla vapaa. En ollut pitkään aikaan saanut juosta ja nauttia ulko ilmasta. Nyt voisin taas tehdä mitä vain. Vivi oli ehkä vahva, mutta ei hänkään voinut pidätellä minua ikuisesti. Sitä paitsi Vivin pitäisi osoittaa minulle edes pieni kiitos, sillä ilman minua hän ei olisi sellainen kuin on. Tarkoitan olen tehnyt hänestä pahan, mutta se on suojautumis kuori. Minun mottoni on "On parempi olla pelätty kuin peloteltu" eli on parempi, että muut pelkäävät Viviä, kuin Vivi hreitä. Yritän tällä kertaa olla kuitenkin kiltisti, sillä en halua Millan pitävän minua hirviönä. Joskus hän kuitenkin näkee Vivin toisen persoonan eli minut.
Haluan myös Vivin hyväksyvän enemmän ihmissusi puoltaan. Milla on saanut minut ajattelemaan kaikkea mitä olen tehnyt. Olen tappanut viattomia. Vivi luule sen olevan aina minun syytäni, mutta totuus on, että hänen ajatuksensa heijastuvat minuun, vaikka en tiedäkkään niitä. Olemme kuitenkin samassa kehossa, joten jotenkin meidän molempien ajatukset heijastuvat toiseen. Voisi siis sanoa, että tämä on meidän molempien syyt.

Tällä hetkellä juoksen pimeää metsää täysikuun valossa. Tiedän kyllä miten täältä pääsee pois. Haluan vain nauttia tästä tunteesta. Vapaudesta.

Samalla kun juoksin mietin sielunkumppaniamme ja päästin ulvahduksen, koska minua turhautti. Minua turhautti se, että Milla ei hyväksy meitä. Minua harmittaa, koska kaipaan hänen läheisyyttään. Joskus mietin voisiko asiat olla toisin, jos Vivi olisi poika? Ehkä Milla voisi silloin hyväksyä meidät edes hiukan paremmin. Mutta tiesin etten voisi muuttaa Viviä eri sukupuoleksi, sillä hän halusi olla tyttö. Minun pitäisi vain odottaa, että Vivi saisi jotenkin Millan itselleen ja sitten ajan myötä hän kertoisi Millalle tästä ihmissusi jutusta.

Yhtäkkiä kuulin rapinaa. Säpsähdin ja käännyin nopeasti muristen. Näin, kun puun takaa tuli pieni tyttö. Tunnistin hänet heti Miisaksi, sillä jotenkin Vivi oli saanut muiston myös minun mieleeni. Sitä käy joskus ja nyt on todellakin hyvä, että niin kävi.
‐Iik susi! hän kiljaisi pienellä äänellään.
Minä en tiennyt mitä tehdä. Miten voisin kertoa Miisalle etten halunnut tehdä mitään pahaa.

Minä laskeuduin maahan, kierähdin vatsalleni ja läähätin kuin söpö koira.
Miisa näytti hämmentyneeltä ja tuli lähemmäksi.
‐Ajotko sä syödä mut? hän kysyi pelokkaana.
Kierähdin takaisin ja pudistin päätäni. Miisa tuli lopulta ihan viereeni ja silitti varovasti pienellä kädellään kaulaani. Se tuntui hyvälle, sillä olinhan tavallaan koira.
‐Mun nimi on Miisa, hän esittäytyi, vaikka tiesin.
‐Vuh, haukahdin.
‐Sun nimi vois olla, vaikka....söpö, Miisa ehdotti ja minä nyökkäsin huvittuneena nimi valinnalle.

‐Mä taijan olla hiukan eksyny, hän sanoi nolona.
Minä kumarruin merkiksi siitä, että Miisa voisi tulla selässäni.
‐Jaksatko varmasti? hän kysyi epäuskoisena.
Minä nyökkäsin ja lopulta Miisa tuli selkääni.

Huomasin tytön kädessä kukka kimpun joten minun pitäisi pitää hiukan kiirettä, että ne eivät kuihtuisi.

Haistelin hiukan Miisan jalanjälkiä ja lähdin sitten matkaan. Minulla ei edes mennyt kauan jäljittää ja ennen kuin huomasinkaan olimme perillä.
‐Kiitos, Miisa kiitteli ja halasi minua.
Minä nuolaisin häntä naamaan ja sain Miisan hihittämään.
Sitten Miisa lähti ovesta sisään.

Säpsähdin, kun tajusin Millan olevan aivan seinän takana. Olisin niin kovasti halunnut mennä hänen luokseen, mutta en voinut, koska a) olin susi ja b) jos päästäisin Vivin takaisin niin hän olisi ilki alasti. Joten minulla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa. kuin lähteä takaisin. Niin harmillista kuin se olikin.