Järki pois ja sydäntä peliin

18: Kawai girl

/Luuletteko, että jaksaisin oikeasti korjata tässä nää kirjotus virheet? No en todellakaan! Oon niin laiska🙂/

Vivi

Huomasin olevani valoisassa metsässä, makaamassa keskellä ei mitään ja ihan alasti.
Olin siis päässyt takaisin ihmismuotooni.

Minulla oli vain hämäriä muistikuvia eilisestä. Muistin sen, että olin vajonnut pimeyteen samalla, kun suteni oli päässyt valloilleen. Muistin myös jotain pienestä tytöstä ja jostain talosta, mutten muista kuka oli pieni tyttö tai kenen se talo oli.

Yhtäkkiä tunsin suteni antavan muistikuviaan minulle. Se oli harvinaista, mutta en kyllä valittanut. Silloin näin kaiken mitä suteni oli tehnyt ja kuka oli ollut pieni tyttö. Henkäisin, kun tajusin suteni olleen kerrankin hyvä. Se ei ollut tällä kertaa raadellut tai tappanut ketään vaan päin vastoin. Se oli auttanut pientä viatonta tyttöä.
Hymy nousi huulilleni.

‐Hei mitä ihmettä sinä teet!? kuulin jonkun vanhan naisen äänen.
Nousin istumaan ja huomasin etten ollut keskellä ei mitään vaan jostakin mökistä noin viisi metriä kauempana.
Nousin nopeasti seisaalteen, kun tajusin missä olin.
Vanha nainen huusi minulle:
‐Miksi olet täällä!?
‐A-Anteeksi en tiedä miten päädyin tänne, minä pahoittelin, sillä vaikka tiesin miten päädyin tänne niin en tiennyt missä olin tai miten pääsisin pois, sillä muistin nyt vasta eilen olleen täysikuu, jolloin jos ihmissusi päästä sutensa valloilleen niin seuraavana päivänä tuntuu kuin olisi krapula eikä muista tietä takaisin edes suden muodossa.

‐Bertta joko hait ne puut? kuulin miehen äänen ja näin jonkun tulevan tänne.
Minun oli pakko peittää itseni, sillä no....niin!
‐Herran jestas! mies huudahti tultuaan tänne ja käänsi äkkiä päänsä nolona.
Katsoin vain heitä yhtä nolona kuin mies.

Pian nainen kuitenkin kysyi:
‐Haluatko vaatteeita?
Minä vain nyökkäsin ja nainen vei minut mökin sisälle.
Tiesin etten saisi mennä tuntemattomien taloon, mutta tarvitsin kipeästi vaatteita ja pärjäisin kyllä heille jos he yrittäisivät jotain.

‐Hmm katsotaanpa, nainen mietti ja selasi vaate kauppiaan.
‐Olet sen verran pitkä tyttö, että sinulle käy tämä, hän sanoi ja ojensi minulle täysin pastellin värisen mekon, valkoiset sukat ja pinkit pitkät korkokekengät.

Katsoin niitä kauhistuneena. En todellakaan pitäisi noita.
‐Eikö teillä ole mitään mustaa? kysyin varovasti.
‐Ei, nainen vastasi lyhyesti.
‐No onko teillä mitään muuta? kysyin epätoivoisena.
‐Ei, hän vastasi.
‐Mistä olette edes saaneet tällaisen? kysyin.
‐Lapsenlapseni pukeutuu kawai tyylin, rakastaa animea ja on pitkä joten tuo on ainoa mitä täällä on sinulle, hän vastasi.
Huokaisin ja minulla ei ollut muuta vaihto ehtoa kuin pukea hattara räjähdys.

Kun olin pukenut katsoin itseäni peilistä ja meinasin yrjötä. Näytin joltain anime supersankarilta. Mutta en voinut muutakaan kuin mennä ihmisten ilmoille. En minä vihannut niitä henkilöitä jotka pukeutuivat kawai tyyliin, mutta se ei ollut vain minun tyylini.

Tulin ulos pukukopista ja tunsin mahani murisevan.
‐Sinulla on kai nälkä, nainen totesi.
Nyökkäsin ja hän johti minut keittiöön.

Noin viiden minuutin päästä ruoka oli valmista. Se oli jotain pastaa ja minä aloin syömään.
‐Nimeni on Bertta, hän aloitti.
‐Mikä sinun nimesi on? Bertta jatkoi.
‐Vivi, vastasin.
‐Tiedän kyllä miksi olit metsässä, hän sanoi ja melkein tukehduin ruokaani.
-Mitä? kysyin, sillä en tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt.
‐Olet ihmissusi, Bertta totesi.
Minä vain olin hiljaa. Kuinka hän tiesi? Oliko hän itse ihmissusi? Ei. Haistoin hänestä ihmisen ja mieskään ei voinut olla, sillä haistoin hänestäkin ihmisen.
Miksi hän edes otti minut tänne? Ja minä vielä tulin tänne noin vain kuin tämä olisi joku mummola.

‐Kuinka sinä tiedät? kysyin.
Bertta ei sanonut mitään. Hän ei selkeästi halunnut puhua aiheesta.
Mutta halusin tietää, joten kysyin uudestaan:
‐Miten sinä tiedät?
Bertta huokaisi ennen kuin vaatasi:
‐Se lapsenlapseni, jonka mainitsin on tavallaan ihmissusi.
‐Miten niin tavallaan? kysyin uteliaana.
‐Ei kuulu sinulle, hän vastasi jyrkästi.
En halunnut kysellä enempää, sillä Bertta ei näyttänyt haluavan puhua siitä.

Hetken kuluttua päätin kysyä:
‐Missä minä olen?
‐Olet Koukkolan suurimmassa metsässä eli Kallio metsässä, hän vastasi.
Mietin kuinka kauan suteni oli vaellellut pitkin metsää. En tietenkään voinut puhua sille, sillä ihmissusien sudet ovat tavallaan eri henkilöitä kuin me itse, joten en voinut tietenkään pyytää sitä kertomaan asioita niin kuin ei sutenikaan minulta.

Kun olin syönyt niin nousin ja lähdin ulko-ovea kohti, avasin sen ja menin ulos.
Olin jo lähtemässä harppomaan metsään, kun kuulin Bertan huutavan perääni:
‐Voin kyllä viedä sinut keskustaan!
Pysähdyin ja käännyin nopeasti. Minun ei edelleenkään pitäisi luottaa naiseen, mutta osasin kyllä puolustaa itseäni.
Siispä menin naisen luo, joka vei minut autoon ja lähti ajamaan.

Auto matka kului hiljaisissa merkeissä, mutta mitä minun pitäisi muka sanoa.

Kun olimme perillä kiitin kyydistä ja suljin oven. Tajusin kuitenkin, että minulla oli edelleen se kosplay asu päälläni, joten käännyin ja koputin ikkunaan.
avasi ikkunan ja kysyi:
‐No mitä?
‐Entä tämä asu? kysyin.
‐Pidä se, hän vastasi.
‐Mutta tämä on lapsenlapsenne, minä huomautin.
‐Hän ei enää tarvitse sitä, Bertta vastasi hieman haikeana ja sulki ikkunan lähtien pois.

Olin hämmentynyt. Miksi hän oli minulle niin...mukava? Miksi Bertta oli auttanut minua? Hän oli minulle täysin tuntematon!

En voinut kuitenkaan jäädä vain paikoilleni vaan käännähdin ja näin valtavan ihmismassan.

Minun piti mennä kotiin, joten lähdin kävelemään. Yhtäkkiä tajusin, että minulla ei ollut aavistustakaan minne mennä. Olin vasta tullut tänne ja suteni ei tiennyt vielä paikasta mitään saatikka sitten minä.

Minun piti istua hetkeksi. Kuinka olin joutunut tähän tilanteeseen? Ainiin! Typerän suteni takia! Jos en olisi muuttunut en olisi nyt hukassa. Ja miksi nainen olin antanut naisen viedä minut keskustaan!? En edes tiennyt missä olin!

Juuri silloin kohotin katseeni ylös jostain syystä ja huomasin pitkän kawai tyyliin pukeutuneen tytön katsovan minua suoraan silmiin. Ennen kuin ehdin huomata mitään päälläni oli mustat vaatteet ja kosplay asu tytön kädessä. Sitten hän naurahti jotenkin karmivasti ja kun räpäytin silmiäni hän oli poissa.

Mitä helkkaria täällä tapahtuu!?

Ja ajatella, että tätä ei olisi tapahtunut jos en olisi seonnut. Seonnut Millasta. Seonnut...rakkaudesta.